Lohjanjärven ympäripyöräily järjestetään jälleen omatoimipyöräilynä

Lohjanjärven ympäri polkaistaan 20.5.– 23.5. Tapahtuma järjestetään nyt jo 41. kerran. Massalähtöä ei ole luvassa, vaan viime vuoden tapaan kukin saa lähteä matkaan silloin, kun itsestä parhaalta tuntuu. –Tapahtuma järjestetään omatoimipyöräilynä näistä kaikille tutuista pandemiasyistä, toteaa Lohjan Liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Vienonen. Tapahtumaan…

Yli 400 henkeä pyöräili omatoimisesti Lohjanjärven ympäri

Tänä keväänä Lohjan Liikuntakeskus Oy järjesti perinteisen Lohjanjärven ympäripyöräilyn omatoimisena tapahtumana poikkeusolosuhteiden vuoksi. Tapahtuma oli venytetty neljän päivän mittaiseksi, jotta osallistujilla oli mahdollisuus polkea rauhassa itselleen sopivana ajankohtana ja sopivin etäisyyksin. Tapahtuma keräsi yli 400 osallistujaa ja oli kaikin puolin onnistunut. Lähtö…

Lohjanjärven ympäri pyöräillään tänä keväänä omatoimisesti

Lohjanjärven ympäripyöräily järjestetään tänä vuonna kahdessa osassa. Kun isoja tapahtumia ei voida koronaviruksen vuoksi vielä järjestää, päädyttiin Lohjan Liikuntakeskuksessa siihen ratkaisuun, että jokainen halukas voi kiertää Lohjanjärven itsekseen tai parin tuttavan kanssa. Omatoiminen Lohjanjärven ympäripyöräily järjestetään 21.5.–24.5. Tapahtumaan voi tällä aikavälillä osallistua…

Lohjanjärven ympäri polkaistaan joukolla jo 39. kerran

Lohjanjärven Ympäripyöräily järjestetään lauantaina 25.5. –Tapahtuma on maksuton, ei tarvitse kuin ilmestyä paikalle ja lähteä liikkeelle, tiivistää liikuntakoordinaattori Toni Ojala Lohjan Liikuntakeskuksesta. Yhteislähtö tapahtuu Harjun urheilukeskuksesta, Lohjan jäähallin parkkipaikalta kello 15.00. Noin 70 kilometriä pitkä matka Lohjanjärven ympäri taitetaan edellisistä tapahtumista tuttua…