Articles for tag: liikunta, seniorit

Lohja valittiin Voimaa Vanhuuteen -ohjelmaan

Lohjan poikkisektorinen Voimaa vanhuuteen -yhteistyöryhmä aloittaa kolmivuotisen ikäihmisten terveysliikunnan kehittämistyön tammikuussa Ikäinstituutin mentorin tuella. Lohja on yksi 18:sta Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa vuonna 2019 aloittavasta kunnasta. Ikäinstituutin koordinoima Voimaa vanhuuteen -mentorointiohjelma tarjoaa hyviä käytäntöjä liikuntaneuvonnasta, ryhmäliikunnasta … Lue lisää

Ilahduta yksinäistä ikäihmistä joulukukalla!

Moni ikäihminen viettää joulun yksin kotona tai hoivakodissa. Monen ikäihmisen sosiaaliset verkostot ovat pienentyneet, ystäväpiiri kaventunut ja sukulaiset saattavat olla etäällä. Yksinäisyyden tunne korostuu monella entisestään juhlapyhien aikaan. Yksinäisyyttä voi myös kokea, vaikka läheiset olisivatkin … Lue lisää

Tule vaikuttamaan ikääntyneen väestön hyvinvointiin Lohjalla

Lohjan kaupungissa on käynnistetty työ vanhuspalvelulain (980/2012) 5§ mukaisen ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävän suunnitelman laatimiseksi. Suunnitelmassa tullaan määrittämään toimenpiteet ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja … Lue lisää

Ikääntyneiden sosiaalipalvelujen odotusajat Lohjalla

Vanhuspalvelulaki 980/2012 § 26 velvoittaa kunnan julkaisemaan vähintään puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö voi saada hakemansa sosiaalipalvelut. Odotusajat tulee julkaista useampaa eri tiedotuskanavaa käyttäen, jotta tieto saavuttaa mahdollisimman hyvin kaikki ne, jotka sitä … Lue lisää

Perhehoito kiinnostaa Lohjalla

Lohjan kaupungin Ikääntyneiden palveluealue järjesti torstaina 1.11.2018 infotilaisuuden ikääntyneiden perhehoitajuudesta kiinnostuneille. Perhehoito on ikäihmisten hoivan ja huolenpidon palveluissa vaihtoehto, jossa ikäihmisen hoito järjestetään osa- tai ympärivuorokautisesti perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona. Infotilaisuudessa käytiin läpi  perhehoidon … Lue lisää

Kiinnostaako sinua toimia ikääntyneen perhehoitajana?

Kiinnostaako sinua perhehoitajan itsenäinen ja arvokas työ? Haluatko jakaa arkeasi ikäihmisen kanssa? Sinulta ei vaadita sosiaali- ja terveysalan koulutusta, mutta sinun tulee olla valmiuksiltasi etsimämme henkilö tai pariskunta. Tärkeintä on kyky hoivata ja pitää huolta ikääntyvistä ihmisistä … Lue lisää