
Tällä viikolla lehti jaetaan 44 000 kotiin
Ykkös-Lohja aloitti toimintansa 30 vuotta sitten ja näiden 30 vuoden aikana on tällä alueella tapahtunut paljon.Suurin osa meistä nykyään täällä asuvista muistavat kuinka Saukkola, Sammatti, Nummi ja Nummi.Pusula liittyivät Lohjaan ja ennen sitä oli jo … Lue lisää

Mitä sinulle tarkoittaa sana bonus?
Ensimmäisen kerran kun itse kuulin sanan bonus, taisi olla kun isäni puhui jotain autonsa vakuutuksista, että kuinka paljon hänen bonuksensa olivat. Silloin bonus tarkoitti prosenttimäärää, minkä vakuutusyhtiö hyvitti vakuutusmaksuista niiden vuosien mukaisesti, kuinka kauan autolla … Lue lisää

Pidetään huolta toisistamme
Tiesitkö, että Lohjalla on lähes 10 000 yli 65-vuotiasta lohjalaista? Koko Lohjalla on asukkaita noin 47 000 ja tavoitteena kaupungilla on kasvattaa asukasluku yli 50 000 asukkaan seuraavien vuosien aikana. Kaupunkilehti 30 vuotta Jotkut sanovat, … Lue lisää

Pitäiskö tehdä jotain?
Pitäiskö tehdä jotain? Omakotitaloasukkaan jokasyksyinen väistämätön ajatus arjen kiireen keskelle. Ihan kuin ei olisi tarpeeksi tekemistä normaali arjessakin, mutta sitten on vielä talonkin hoito, ja pihan. Joskus teininä katselin kavereitani ja heidän omakotitalojaan ja ajattelin, … Lue lisää

Rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen erikoisteema keskiviikkona 26.9.
Ykkös-Lohja on joka vuosi tehnyt rakentamisen erikoisliitteen sekä keväisin että syksyisin. Tänä syksynä tuo erikoisteemalehti ilmestyy keskiviikkona 26.9. ja lehteen on vielä saatavilla mediapaikkoja hyvin. Ns. RAKSA-lehdessä on ajankohtaisia artikkeleita alueemme tilanteesta sekä rakentamisesta, remontoinnista … Lue lisää

Yrittäjäkuva: Uusi ammatti jakajana
Jouni Tauru on ollut EarlyBird jakaja jo parisen vuotta – tämä on hänen päätyönsä. EarlyBird on Sanoma Media Finland Oy:n Karkkilasta 2016 aloittama liiketoiminta erilaisten tuotteiden varhaisjakeluun. Kävimme Vihdissä tapaamassa alueen yhtä jakajaa. – Tykkään … Lue lisää

Pienyrittäjän arkea osa 98.
Vain täysin utopistisessa maailmassa ja kuvitteellisessa tarinassani tämä voi olla mahdollista. 😉 Yrittäjä pyörittää asiakaspalvelupohjaista tuotteiden myyntialan yritystä. Hänellä on yksi työntekijä, joka toimii tällä hetkellä yrityksessä myös harjoittelijan vastuuohjaajana opettaen nuorelle työn tekemisen käytäntöjä … Lue lisää

Kasvu-uralla
Yrittäjä Teemu Stolpe ei vaihtaisi yrittäjyyttä enää palkkatyöläiseksi. Suomen Laatuautot Oy rekisteröitiin melko tarkkaa kaksi vuotta sitten ja siitä alkoi Teemu Stolpen yrittäjäura autokauppiaana. – Olin nuorena katsonut isäpuoleni yrittäjyyttä ja jo silloin päätin, että … Lue lisää

Tule asiakkaaksi yrittäjien pankkiin!
Kuvassa vasemmalta Yrityspankin asiantuntijoita: Yritysneuvoja Marja Talvasto, rahoituspäällikkö Tuomas Nieminen, yritysneuvoja Raija Liimatta, yritysneuvoja Katja Murfitt-Wrather, rahoituspäällikkö Iiro Laakkonen ja rahoituspäällikkö Juha Reunanen. Meille jokainen asiakas on tärkeä. Tiesitkö, että yli 60 000 yrittäjää on … Lue lisää

Yrittäjäkuva: Kaikki alkoi korjaamosta
Vuonna 1968 Pauli ja Liisa Palin aloittivat autokorjaamotoiminnan Vihdissä. Perheen oma koti oli korjaamon yhteydessä joten pojat Esko ja Pekka sekä sisko Soile saivat pienestä pitäen kosketuspinnan autojen maailmaan. – Siihen aikaan autohuollot olivat pitkälti … Lue lisää

Yrittäjäkuva: Uusi nimi vanhalle kaupalle
Mia Paaso on ehtinyt tulla monelle lohjalaiselle tutuksi, nyt vain liikkeellä uusi nimi: AITO-kauppa Sattumien summien kautta ja parin nopean muuton jälkeen löydät uuden AITO- hyvän olon kaupan Prismaa vastapäätä Laurinkatu 34:sta. Luontaistuntija ketju muutti … Lue lisää

Yrittäjäkuva: Lohjalainen konsertti- ja ohjelmatoimisto Operart Oy satsaa tulevaisuuteen
Hannu-Pekka (Hoppe) Sinervä ja Nuppu Kauppinen kuvassa ja Piiu Korhonen sekä Sara Sainio rakentavat pomonsa Jyrki Anttilan ohjauksessa Operartista entistä kattavamman konsertti- ja ohjelmatoimiston. Tenori Jyrki Anttilan perustama konsertti- ja ohjelmatoimisto OperArt on aloittanut toimintansa … Lue lisää

Logopainajasta mainosteippaamoksi
Muutama vuosi sitten, tarkemmin vuonna 2008 Sami Sassi aloitti brodeerauskoneella vaatteiden merkinnän OmaLogon-toiminimellä oman yrityksensä alla. Sassi kehitti toimintaa ostamalla vuonna 2014 Teippitallin laitteet ja laajentamalla portfolioon auto- ja muut mainosteippaukset, myös vaatteita tuli entistä … Lue lisää

Autonpesu aurinkoenergialla
Aurinkopaneelit ja aurinkosähköjärjestelmät tulevat koteihin, maatalouteen, julkisiin rakennuksiin ja liiketiloihin, miksei siis myös autopesulaan, joka kuitenkin on täysin toimiva liikekiinteistö. Olin miettinyt asiaa jo pidemmän aikaa ja vertaillut eri toimittajien vaihtoehtoa internetistä ennen kuin teimme … Lue lisää

Lohjan yrityskumppanit tilaisuutta järjestämässä
Kuvassa Yrityskumppaniverkostoa tapaamisessa Lohjan kaupungintalolla. Syyskuussa keskiviikkona 5.9. on jälleen Yrittäjänpäivä. Samana päivänä Ykkös-Lohjassa on yrittäjäliite ja Lohjan yrityskumppanit järjestävät Yrittäjänpäivän tilaisuuden. Kysyimme Tilana Oy:n toimitusjohtaja Päivi Kuituselta, joka on yksi kumppaniverkoston aktiiveista, mistä kaikki … Lue lisää

Panttilainaamon arkea jo 30 vuotta
Lohjan Panttilainan Päivi Himanen kertoo, että jokainen yli 18-vuotias voi tuoda omaisuuttaa panttilainaksi ja saada lainaa 3% kk-korolla. Keijo Himanen perusti Lohjan Panttilainan 1988. Töihin Helsinkiin oli pitkä matka ja jotain piti keksiä. Aamukahvipöydässä syntyi … Lue lisää

Facebook kanavana ei ole kuollut ja kuopattu
Pidemmän aikaa on saanut kuulla, kuinka nuoriso katoaa Facebookista kohti muita sosiaalisen median kanavia. Vaikka lause osittain sisältääkin totuuden, ei sen tarvitse tarkoittaa, että sinun yrityksen tulisi unohtaa Facebook ja lähteä nuorten perässä uusille kanaville. … Lue lisää

Pankin pitää tehdä voittoa, jotta se voi lainoittaa
Osuuspankki Länsi-Uusimaan tämän alkuvuoden kasvu ollut huipputasolla. Pankki on saanut alkuvuonna 1325 uutta asiakasta, ja näin viimevuotinen reipas kasvu saa jatkoa tänä vuonna. Samalla omistaja-asiakkaiden määrä kasvoi 415 jäsenellä ja omistaja jäseniä pankilla on nyt … Lue lisää


