Tunnin juna -hanke etenee

Tunnin juna -hanketta on valmisteltu jo vuosia ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että joulukuussa 2020 perustettu Turun Tunnin Juna Oy on päässyt vauhtiin uuden radan suunnittelussa. Hankeyhtiö vastaa Helsingin ja Turun välisen nopean junayhteyden suunnittelusta ja rahoituksesta rakentamisvalmiuteen saakka. –Suomessa on perustettu…

Aktiivista toimintaa Uudenmaan kylissä

Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 -kilpailussa on mukana kahdeksan ehdokasta. Kahdeksan aktiivista kylää tavoittelee Uudenmaan Vuoden Kylä 2022 -titteliä. Kylät ovat Bromarv Raaseporista, Itäinen Jokipuisto Sipoosta, Kimonkylä Lapinjärveltä, Pohjan kirkonkylä Raaseporista, Routio Lohjalta, Valkjärvi Nurmijärveltä, Valko Loviisasta ja Vihtijärvi Vihdistä. Voittajakylä julkistetaan viikolla…

Jouluisia tarinoita lapsille

Lohjalaisen lastenkirjailija Sirkka Knuutilan uusi Rosmariini ja valkoinen joulu -kirja (Avain) tarjoilee niin pienille kuin vähän isommillekin lukijoille 24 jouluista tarinaa. Knuutila vinkkaa, että kirja sopiikin sekä joulukalenteriksi että pukinkonttiin paketoitavaksi. Kirjan hahmoilla on suuri huoli siitä, että Etelä-Suomessa on musta joulu.…

Piirustuksia Amorphiksen sanoituksista

Amorphiksen pitkäaikaisen sanoittajan Pekka Kainulaisen näyttely tuo Galleria Lutsiin tunnelmia yhtyeen uudelta Halo-albumilta. Helmikuussa 2022 julkaistavan albumin tekstit kertovat jääkauden jälkeisestä ajasta, jolloin ihminen saapui ankarissa oloissa pohjoisen syrjäseuduille ja asettui tänne asumaan. –Olen teksteissäni yrittänyt tavoittaa jotakin silloisten ihmisten tuntemuksista. Galleria…

Petanquen MM-pronssi Suomeen

Lohjalainen Marko Jakonen teki joukkueensa Mikko Lehden, Olli Sinnemaan ja Tuukka Ylösen kanssa historiaa, kun he toivat Suomelle ensimmäisen petanquen MM-mitalin. Kilpailut käytiin Espanjan Santa Susannassa 19.11.–21.11. Mukana oli 47 maata. MM-pronssi tuntui juuri niin hyvältä kuin odottaa voikin. –Tämä tuli aika…

Koulun peruskiveen muurattiin aikakapseli Nummelassa

Uuden koulu- ja päiväkotikeskuksen rakennustyömaalla Nummelassa vietettiin tärkeää etappia keskiviikkona 24.11., kun rakennuksen peruskivi muurattiin yhteisvoimin. Muuraukseen osallistuivat mm. Vihdin kunnanhallituksen puheenjohtaja Leevi Pursiainen ja elinvoimalautakunnan puheenjohtaja Petri Lehtiranta, YIT Suomesta Jarkko Pakkala ja Mira Alatalo sekä nuoria Nummelan koulusta ja Nummela…

Tittamari Marttinen muutti Eeva Joenpellon kirjailijakotiin

Kirjailija Eeva Joenpelto (1921–2004) rakennutti 1970-luvulla synnyinseuduilleen Sammattiin kodikseen talon, Vares-Kantolan, jonka hän testamenttasi WSOY:n kirjallisuussäätiölle nimeään kantavaksi kirjailijakodiksi. Tittamari Marttinen muutti taloon lokakuun alussa. Asumiskausi talossa kestää kolme vuotta. –Syksy Vares-Kantolassa on lähtenyt hyvin liikkeelle. Olen nauttinut rauhasta. Talossa on ystävällinen…

Ajankohtaista koronatilanteesta Lohjalla

Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 891 uutta koronavirustartuntaa. Uusia tartuntoja marraskuun aikana on tullut jo 210. Viime viikon aikana Lohjalla todettiin 65 uutta koronatartuntaa. Koronatapaustenmäärä on viimeisten viikkojen aikana lisääntynyt, samoin sairaalahoidossa olevien määrä. Epidemia ei siis ole vielä ohi, ja…

Poliisi paljasti kahdeksantoista rattijuopumusrikosta pikkujoululiikenteen valvonnassa Länsi-Uudellamaalla

Pikkujouluaikaan sisältyy normaalia runsaampaa alkoholin käyttöä, mikä aiheuttaa sekä harkitsematonta että harkittua moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttöä päihtyneenä. Osana poliisin valtakunnallista teemavalvontaa Länsi-Uudenmaan poliisipartiot suorittivat kahtena edeltäneenä viikonloppuna tehostettua rattijuopumusvalvontaa. Tehostettua valvontaa tehtiin erityisesti ilta- ja yöaikaan. Pahentuneesta koronatilanteesta johtuen poliisipartiot eivät toteuttaneet suuria…

Huolehdi itsestäsi

Joulukuu 2021 on alkanut ja näyttää siltä, että tänä talvena saatamme oikeasti saada kunnon talven. Näin talven pimeinä aikoina, kaiken joulukiireen ja muun hässäkän keskellä on hyvä muistaa myös pysähtyä. Omasta itsestäsi huolehtiminen on tärkeätä, joten mitä jos antaisit hetken myös itsellesi.…