Ajankohtaista

Articles for author: Päätoimittaja

Suomalaisten halu siirtää sähkönkäyttöä on kasvanut

Jakeluyhtiö Caruna toteutti syyskuussa 2022 kyselyn*, jossa selvitettiin suomalaisten asenteita sähkönkulutuksesta ja energiankulutuksen tehostamisesta. Viimeksi suomalaisten asenteita energiansäästöön kysyttiin maaliskuussa 2022, jolloin suomalaiset olivat jo selvästi valmiita muuttamaan sähkön käyttöään. Halu joustaa on kuitenkin kasvanut … Lue lisää

Ilmaiskonsertti – Oodit perjantaina Lohjan kirkossa

Perjantaina 14.10.2022 klo 19 Lohjan kirkossa on ainutlaatuinen tilaisuus rauhoittua kauniin musiikin äärellä, kun oboisti Keijo Silventoinen ja säveltäjä-urkuri Niels Burgmann soittavat musiikkia oboella, englannintorvella ja uruilla usealta vuosisadalta. Lohjan kaupunginorkesterin oboen äänenjohtajana toimiva Keijo … Lue lisää

Tuhannet juhannuksen viettäjät kokoontuivat Pähkinäniemeen, kuusi eri pankkia palveli asiakkaitaan – Virkkala kukoisti vielä 80-luvulla

Nykypäivänä Virkkala on unohdettu paikka. Olen joutunut joskus kavereilleni jopa selittämään, missä tämä kaupunginosa sijaitsee. Virkkalan historia pitää sisällään kuitenkin kiehtovia tarinoita. Koko ikänsä täällä asuneiden muistissa on pysynyt se Virkkalan yhteisöllisyyden tunne, joka kukoisti … Lue lisää

Energiatalkoot ja energiaremontit – mitä me kaikki voimme tehdä

Mediassa puhutaan niin paljon energiaremonteista, että mekin ajattelimme kertoa asiasta enemmän – kokoamalla yhteen paikkaan aiheeseen liittyvää tietoa, uutisia ja tarjouksia. Näistä syntyi tietopankki www.energiaremontit.com Energiaremontin lopputuloksena kiinteistö kuluttaa vähemmän energiaa ja on ympäristöystävällisempi. Lisäksi … Lue lisää