
Sähkön säästäjän ei tarvitse pihistellä joulukinkun kanssa
Tänä jouluna erityisesti energian hinta on monen mielessä, kun suunnitellaan jouluherkkujen valmistamista. Kaikki vinkit sähkön säästämiseksi ovat siksi enemmän kuin tervetulleita. Joulukinkun voi hyvillä mielin paistaa uunissa, kun ottaa käyttöön muutamia energiansäästökikkoja. Kinkku kypsyy myös … Lue lisää

Lavastaja löysi sisäisen maalarinsa
Lohjalaiset tuntevat Jyrki Kakon todellisista taidonnäytteistä, joita hän lavastajana luo Lohjan Teatterin lavalle. Nyt Kakon kädenjälkeä päästään ihailemaan myös maalausten muodossa, sillä hän on pystyttänyt näyttelyn Lohjan pääkirjaston Linderinsaliin. Sisäisen maalarinsa hän löysi pitkän tauon … Lue lisää

Monen toimijan kaivos
Lohjan kaupungin matkailussa on tehty Tytyri Elämyskaivoksen varalle reippaita suunnitelmia, jotka sisältävät villejäkin ideoita. Mitä mieltä niiden toteuttamisesta ovat samassa kaivoksessa toimivat Nordkalk ja KONE. Tytyri Elämyskaivos on osa Lohjan historiaa ja sivistyspääomaa, jota muualla … Lue lisää

Joulukonsertti Virkkalan kirkossa
Lohjalainen säveltäjä ja pianonsoitonopettaja Sanni Merruntaus sävelsi ja sanoitti jo pari vuotta sitten joululauluja, mutta tuolloin ne jäivät pöytälaatikkoon. Vuosi sitten projektiin tuli kuitenkin vauhtia. –Tämä on ollut monen vuoden projekti. Kun vein tytön kouluun … Lue lisää

Marketta Urpo-Koskinen on vuoden kuvataidekasvattaja
Kuvataidekoulujen liitto ry:n hallitus on nimennyt vuonna 2022 Kuvataidekoulujen liiton kunniajäseneksi sekä valinnut vuoden kuvataidekasvattajaksi 2022 Lohjanseudun kuvataidekoulun rehtori, TaM Marketta Urpo-Koskisen. Kunniajäseneksi voidaan valita erittäin ansioitunut henkilö ja kunniajäsenyyksiä nimetään harvoin, Kuvataidekoulujen liiton 40-vuotisen … Lue lisää

ProCaravan on Vuoden 2022 matkailuajoneuvokauppias
Nummelassa toimiva ProCaravan valittiin Vuoden 2022 matkailuajoneuvokauppiaaksi osoituksena pitkäjänteisestä työstä matkailuajoneuvoalalla. ProCaravanin vuosi vuodelta jatkunut liiketoiminnan kannattava kasvu sekä useammalle paikkakunnalle laajentunut yritystoiminta olivat perusteena tunnustuksen antamiseen. Matkailuajoneuvotuojat ry luovutti kunnianosoituksen Caravan Business Forumissa Vantaalla … Lue lisää

Kaupunginorkesterin kevään ohjelma
Lohjan kaupunginorkesterin kevätkausi on yhtä juhlaa! Vaikka Lohja 700-juhlavuoden tapahtumat jakautuvat myös syyskaudelle, on riemu mukana jo käsillä olevassa kevään ohjelmassa. Juhlien lisäksi ohjelmistoa teemoittavat solistivieraina pianistit ja laulajat. Lohjan kaupunginorkesteri tuo nautittavaksi kolme suomalaista … Lue lisää

Joulubasaari Galleria Lutsissa
Lohjan keskustassa toimiva Galleria Luts on tunnettu vaihtuvista näyttelyistään ja taidelainaamostaan, mutta nyt tarjolla on myös joulubasaari. Sieltä voi ostaa erilaisia taideteoksia maalauksista keramiikkaan sekä pieniä käsitöitä, kuten korvakoruja, lautanauhoja, avaimenperiä ja muffinsin muotoisia saippuaveistoksia. … Lue lisää

5 parasta matkakohdetta Suomessa
Suomi houkuttelee vuosittain kotimaisten turistien lisäksi myös turisteja ympäri maailmaa ja viimeisen viiden aikana varsinkin talvinen lappi on ollut hyvin trendikäs matkakohde. Urheilun ja taiteen maailmantähdet ovat vierailleet lapissa talvella ja jakaneet sitten kuvia ahkerasti … Lue lisää

Joulun hintalappu isovanhempien kustannuksella
Joulu on antamisen ja saamisen aikaa. Joulu on yhdessäolon aikaa, mutta missä yhdessäolo tapahtuu, ja onko joulu perheille paikasta a paikkaan b ajamista tiukalla aikataululla? Joulu on vuoden kiireisintä aikaa Onko monen perheen joulun odotusaika … Lue lisää

Degerby Delissä Kinkkumarkkinat 18.12.2022
Monen vuoden perinteillä Degerby Deli jatkaa tänäkin vuonna kinkkumarkkinoita. Kauppiaspariskunta Kisu ja Tiina Jernström luottavat jouluruoissa ja tarjoiluissa laatuun, ja niin tänäkin vuonna ennen joulua on kaupan pihalta haettavissa Wotkinsin laatukinkkuja, ja muita jouluun kuuluvia herkkuja. Tänä vuonna perinteinen päivä … Lue lisää

Jyrki Anttila pitää tänä jouluna kolme joulukonserttia – lähimmät niistä Vihdissä ja Raaseporissa
Tammisaaren kirkossa la 3.12 klo 18To 15.12. Klo 18 Vihdin KirkkoPe 16.12. Klo 18 Perniön kirkko Kaunein Joulu Tenori Jyrki AnttilaSopraano Anette RaukolaPianisti Maija Anttila Kahden vuoden tauon jälkeen on upeaa päästä ihanaan Joulun tunnelmaan … Lue lisää

Vanhat länsiuusimaalaiset sävelet soivat Kässän talossa
Ensemble Gamut! -yhtye tuo Virkkalaan tuulahduksen menneestä, kun se pitää levynjulkaisukonserttinsa Kässän talossa 1.12. klo 18.00. Ensemble Gamut! on luonut oman uniikin tyylinsä yhdistämällä elementtejä keskiajan musiikista, suomalaisista kansansävelmistä, improvisaatiosta ja elektronisista äänimaisemista. –Vanhat sävelmät … Lue lisää

Tunnetut näyttelijät tarjoilevat farssia Mustion Linnan kesäteatterissa
Farssikomedia Ulkomaalaisen työryhmää tähdittävät Sari Havas, Severi Saarinen ja Valtteri Lehtinen. Mustion Linnan kesäteatteri (tuottaja Teatteri PROvinssi) jatkaa suosittua farssien sarjaa ja tällä kertaa työryhmää tähdittävät PROvinssin uudet kasvot Sari Havas, Severi Saarinen ja Valtteri … Lue lisää

Britannian kuuluisin oboisti konsertoimaan Lohjalle
Laurentius-salissa torstaina 24.11.2022 klo 19 on erinomainen tilaisuus päästä kuulemaan Nicholas Danielia, joka on yksi maailman kysytyimmistä oboisteista sekä yksi Britannian tunnetuimmista muusikoista. Lohjan kaupunginorkesteri esittää kamarimusiikkisarjassaan Thea Musgraven Impromptun nro 1 huilulle ja oboelle … Lue lisää


