Kirjaston kirjat kotiovelle

Kaikki eivät pääse itse asioimaan kirjastossa, joten kirjasto tulee heidän luokseen. Kirjastovirkailija Marianne Lehtinen kertoo, että Kirjat kotiin -palvelu on tarkoitettu kaikille niille, jotka eivät itse pysty kirjastoon tulemaan. –Syynä voi olla korkea ikä, sairaus tai tilapäinen tai pysyvä vamma. Usein meihin…

Ikääntyneet kuskit huolestuttavat poliisia

Auton ratissa viihdytään yhä pidempään, ja teillä tavataan jopa yli 90-vuotiaita kuljettajia. Monet varttuneimmista kuljettajista ovat edelleen skarppeja, mutta ikääntyminen tuo väistämättä mukanaan vaikutuksia ajamiseen. Ajokortista luopuminen ei kuitenkaan ole monelle läpihuutojuttu. Poliisi valvoo liikenteessä myös ajoterveyttä Ikääntymisen myötä reaktiokyky hidastuu ja…

Uusia eväitä ikäihmisten hoitotyöhön

Luksiassa on helmikuusta lähtien mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan ikäihmisten parissa tehtävän työn osalta, kun ammattikoulussa aloitetaan vanhustyön erikoisammattitutkinnon opinnot. Kyseinen erikoisammattitutkinto toteutetaan Luksiassa nyt toisen kerran, mutta päivitetyssä muodossa uusien tutkinnon perusteiden myötä. Luksia on ollut itsekin mukana tutkinnonperusteiden uudistamistyössä. –Uudistamistyöllä on…

Poliisi: ”Ikääntyneitä huijataan monin eri tavoin”

Varkaus, törkeä varkaus, petos, vakuutuspetos, maksuvälinepetos. Siinä tyypillisiä rikoksia, joissa yli 65-vuotiaat ovat usein asianomistajina Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tilastoja tarkasteltaessa. Tällä viikolla vietetään Vanhusten viikkoa. Poliisilaitoksen tutkijat ovat olleet tekemisissä huijatuksi tulleen vanhuksen kanssa viime aikoina viikoittain. Taasko tästä muistutetaan? Etenkin petoksia ja…

Pentinkulmasta luovutaan

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 26.8. Lohjan vanhusten palvelukeskuksen vanhimman osan, Pentin kulman tilannetta. Valtuusto päätti, että Pentinkulmasta luovutaan. Samalla päätettiin, että hankesuunnittelu aloitetaan mahdollisimman pian ja siinä otetaan huomioon koko alue eli nykyisen palvelukeskuksen tontin lisäksi sen läheisyydessä olevat hankkeeseen soveltuvat alueet.…

Havainnointipalvelu avuksi iäkkäille ja heidän läheisilleen

Lohjan kaupunki ja Caruna tuovat yhteistyössä läheiset lähemmäksi – uusi palvelu käyttöön ensimmäisenä Suomessa. Lohjan kaupunki ja Caruna tarjoavat HOWZ-havainnointipalvelun käyttöön iäkkäille ja heidän lähiomaisilleen ilmaiseksi kahden vuoden ajan. Palvelua pilotoidaan ensimmäistä kertaa Suomessa, ja se sopii erityisesti sellaisille iäkkäille, joiden lähiomaiset…

Säästöpankilta kasvomaskeja ikäihmisille

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki lahjoittaa yhteensä 5 500 kappaletta pestäviä ja uudelleen käytettäviä kasvomaskeja SPR:n paikallisosastoille Karkkilassa, Kirkkonummella, Lohjalla, Siuntiossa ja Vihdissä, jotka alueillaan vastaavat maskien jakelusta paikallisille ikäihmisille ja riskiryhmään kuuluville henkilöille. –Kuluva kevät on ollut hyvin poikkeuksellinen koronapandemiasta johtuen ja koetellut aivan…

Ikäihmisten perhehoidon päivitetyt puhelinnumerot

Kerroimme viime viikolla Lohjalla valmistuneista ikäihmisten kiertävistä perhehoitajista, jotka voivat tukea mm. omaishoitajien jaksamista huolehtimalla ikäihmisestä omaishoitajan vapaan aikana. He voivat auttaa myös, jos ikäihminen kokee turvattomuutta, ahdistuneisuutta, masennusta tai yksinäisyyttä tai hän tarvitsee toisen henkilön ohjausta, tukea tai läsnäoloa arjessa selviytymiseen.…

Lohjalle valmistui lisää kiertäviä perhehoitajia

Lohjan kaupungin järjestämän ikääntyneiden perhehoitajien ennakkovalmennuksen on saanut päätökseen kahdeksan uutta kiertävää perhehoitajaa. Heitä tarvitaan, sillä ensisijaisesti kysyntä kiertäville perhehoitajille on noussut omaishoidon tarpeista. Omaishoidon tuen asiakkaista osa ei halua lakisääteisten vapaiden osalta kodin ulkopuolisia palveluita, vaan avun toivotaan tulevan kotiin asiakkaan…

Eri toimijat yhdistävät voimiaan koronavirusepidemian hillitsemiseksi

Apua tarvitsevat nyt etenkin ikäihmiset ja riskiryhmiin kuuluvat. Neuvontaa ja apua on saatavissa mm. kaupungilta, seurakunnalta, yhdistyksiltä ja vapaaehtoisilta. Ikäihmiset ovat yksi ryhmä, josta koronavirusepidemian aikana kannetaan erityistä huolta. Palvelunohjauksen ja kotona asumisen tuen palvelupäällikkö Päivi Degerholm Lohjan kaupungilta kertoo, että puhelinneuvontaan…