Bändien kehityskaari tukee nuoria muusikon alkuja

Paula Anttila (vas), Emmi Salmikari, Jani Méling, Laura Hyrkkö ja Samuel Puuppo.     Kolmas bändien kehityskaari -projekti lähenee loppuaan. Kerroimme aiemmin tänä vuonna Lohjan elävän musiikin ystävät Lemmy ry:n järjestämästä projektista, joka on tarkoitettu nuorten muusikoiden musiikillisen uran edistämiseen. Projekti on suunnattu…

Mummodisko saapuu Lohjalle!

Mummodisko saapuu Lohjalle ti 22.5. klo 13-15. Tapahtumapaikkana toimii Puu-Anttila, missä levysoittimien taakse asettuvat Dj:t Kuk Norris ja Harri Hertell vinyylilevyineen. Mummodiskossa esiintyy livenä Meiju Suvas  ja tilaisuuden juontaa Kaj Kunnas. Mummodiskoon ovat luonnollisesti tervetulleita myös papat. Ovella ei kysellä papereita eli mitään tiettyä ikärajaa ei ole ja mukaan ovat…

Laaja konserttitarjonta klassisen musiikin ystäville

Kanneljärven Opiston ja Soitinmusiikkiliitto Solin musiikkikurssin perinteinen konserttisarja yhdistää ammattilaisten ja klassisen musiikin opiskelijoiden taidot. Musiikkikurssi koostuu kahdesta mestarikurssista ja yhdestä orkesterikurssista, joiden hedelmiä konserteissa kuullaan. Lisäksi esiintyvät musiikinopettajat ja ammattimuusikot. Konserttisarjaa organisoi Tuomas Törmi. -Olen nyt kymmenen vuotta vetänyt tätä. Sitä…

Aino & Miihkali Lohjalla

Aino & Miihkali kiertävät Suomea ristiin rastiin kesällä ja alkusyksystä 2018. Kanteleensoittaja Aino Ruotasen ja kitaristi Miihkali Jaatisen muodostaman kahden muusikon orkesterin kiertue kulkee nimellä ”Outside the Box”. Kiertue poikkeaa Lohjalla Cafe Laurissa  7.6. 12.00. Inspiraatio kiertueen nimeen on poimittu duon toukokuussa…

Kansainvälisen tason taiteilijat konsertoivat Pusulan kirkossa

Pusulan kirkossa kuullaan sunnuntaina 27.5. Ave Maria -konsertti, jossa esiintyvät tenori Heikki Rainio ja urkutaiteilija Kalevi Kiviniemii – duo. He ovat konsertoineet yhdessä mm. USA:ssa, Rooman Pietarinkirkossa sekä Pariisin Notre Damessa. Heikki Rainion ja Kalevi Kiviniemen yhteistyö on jatkunut jo pitkään. Kotimaan lisäksi he ovat…

Amorphiksen kuulumisia ”Biisi ja kuva” tapahtumassa

”Biisi ja kuva” 3.5.- 15.5.  Taidenäyttely ja avajaistapahtuma Puu-Anttilassa 3.5. Tomi Joutsen ja Pekka Kainulainen ”Wrong Direction”- musiikkivideon kuvausmatkalla Pohjois-Norjassa talvella 2018.   Kanneljärven Opiston kuvataideoppilaiden pienoisnäyttely pidetään Puu-Anttilan aulassa 3.5.-15.5. Avoinna arkisin klo 15-18. Avajaistapahtuma pidetään 3.5. klo 16-18. Mukana on Amorphis -yhtyeen laulaja Tomi Joutsen…

Tenoripäivät on nyt Lohja Soi

Lohja Soi -Tenoripäivien Vuoden Taiteilija Tuomas Katajala. (Kuva: Kalle Ryökäs)   Lohjalla vuodesta 2000 järjestetty kansainvälisen tason klassisen musiikin festivaali Lohjan Tenoripäivät on uudistanut nimensä. Tapahtuman uusi nimi on Lohja Soi. Festivaalin tarjonta on monipuolistunut esiintyjien, musiikkityylien ja tapahtumapaikkojen osalta. Tähän kehitykseen uusi nimi…