
Säästäminen ja omistusasuntojen kysyntä kasvoivat korona-aikana
Säästöpankin tuoreen Säästämisbarometri-tutkimuksen mukaan suomalaisten säästämisinto ja säästöön jäävien summien määrä on kasvanut viime vuodesta. Säästämisen tai sijoittamisen aloittaminen tai niiden lisääminen kuluneen 12 kuukauden aikana on tutkimuksen mukaankasvanut (2020: 40% vs. 2019: 39%). –Olemme … Lue lisää

Vesien tila paremmaksi peltomaan rakennetta parantamalla
Hiidenveden ja Siuntionjoen valuma-alueilla käsitelty peltoja rakennekalkilla – tavoitteena vesien tilan parantaminen. Hiidenveden kunnostus- ja Siuntionjoki 2030-hankkeissa toteutettiin ensimmäistä kertaa vesistövaikutteisen maanparannusaineen, rakennekalkin, levityksiä yhteensä 120 peltohehtaarilla. Pilottiprojekti toteutettiin yhdessä viljelijöiden kanssa, ja sillä tavoitellaan … Lue lisää

Kirjaston kirjat kotiovelle
Kaikki eivät pääse itse asioimaan kirjastossa, joten kirjasto tulee heidän luokseen. Kirjastovirkailija Marianne Lehtinen kertoo, että Kirjat kotiin -palvelu on tarkoitettu kaikille niille, jotka eivät itse pysty kirjastoon tulemaan. –Syynä voi olla korkea ikä, sairaus … Lue lisää

Yli 125 tonnia jätettä talteen ja hyödyksi kiertävillä keräyksillä
Länsi- ja Itä-Uudenmaan asukkaat löysivät poikkeuksellisesti syksyllä järjestetyn vaarallisen jätteen ja metalliromun kiertävän keräyksen hyvin. Vaarallista jätettä tuotiin tämän vuoden keräyskierroksille yhteensä 35 300 kg ja metalliromua 90 200 kg. Paikallinen jätehuoltoyhtiö Rosk’n Roll on … Lue lisää

Seniorit ja Lohja
Sanotaan ja puhutaan mitä tahansa, niin tosiasia on, että me suomalaiset elämme nykyään pidempään kuin koskaan aiemmin. Jos 1750-luvulla miesten elinajanodote oli 35 vuotta ja naisten alle 40 vuotta niin nykykään naisten on 84 vuotta … Lue lisää

Kauppakeskus Lohi on S-ryhmän ensimmäinen hiilinegatiivinen kiinteistö
Lohjalla sijaitseva kauppakeskus Lohi on S-ryhmän ensimmäinen hiilinegatiivinen kiinteistö. Kauppakeskus on monilla eri toimenpiteillä onnistunut vähentämään ilmastopäästönsä lähelle nollatasoa, ja jäljelle jääneen pienen päästöosuuden ja reippaasti ylikin kiinteistö kuittaa tehokkaaksi todetuilla metsityshankkeilla. Näin SSO tekee … Lue lisää

Ravintolatrendit Lohjalla
Tämä kulunut vuosi on ollut vaikea koko ravintola-alalle. Yökerhoista suurin osa on ollut vuodesta osan kiinni ja monet eivät enää avaudu, ainakaan nykyisten omistajien toimesta. Ruokaravintolatkin ovat saaneet oman osansa vaikeuksista ja ravintolat ovatkin tänä … Lue lisää

Hallituksen rajoitustoimet huolettavat yrittäjiä
Kauppakamarikysely: Matkustusrajoitusten tiukentaminen, ravintoloiden toiminnan lisärajoitukset ja koulujen sulkeminen ovat yritysten pahimmat pelot hallituksen rajoitustoimista. Koulujen ja päiväkotien sulkeminen, nykyisten matkustusrajoitusten tiukentaminen sekä ravintoloiden toiminnan lisärajoitukset ovat kauppakamarien kyselyyn vastanneiden yritysten mielestä haitallisimmat toimet, joita … Lue lisää

Talouden tasapainotus vei kyläkoulut mennessään
Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 7.10. Lohjan talouden tasapainotustoimia. Viime vuonna säästöjä etsittiin noin yhdeksän miljoonan euron edestä ja nytkin listalla oli säästökohteita viitisen miljoonaa. Kokoomuksen valtuutettu Kaj Sundqvist muistutti, että jos säästöjä ei saada aikaan, … Lue lisää

Asunnottomaksi voi joutua monesta syystä
YK:n Köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä on 17.10. Sen vuoksi nostamme nyt asunnottomuuden esille, sillä se koskee myös osaa lohjalaisista. Lohjan seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Anna Helenius kertoo, että tuoreimmat asunnottomuustilastot ovat vuodelta 2018. Tuolloin koko … Lue lisää

Vihdiltä vahva ei ruuhkamaksuille
Parhaillaan kunnissa käsiteltävänä oleva Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimus 2020–2031 on jatkoa sopimuskaudelle 2016–2019. Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyi MAL-suunnitelman 9.9.2019, mutta lausui jo silloin, ettei Vihti tue tie- tai ruuhkamaksujen käyttöönottoa miltään osin. Vihdin … Lue lisää

Yritysten luottamus koronaepidemian hoitoon laskussa
Suomalaisten yritysten näkemys hallituksen kyvystä hoitaa sekä koronaepidemiaa että sen aiheuttamaa talouskriisiä on laskenut selvästi toukokuusta. Kauppakamarien tuoreen kyselyn mukaan 67 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä on sitä mieltä, että hallitus on hoitanut erittäin tai melko … Lue lisää

Rosk’n Roll etsii uusia kierrätysexperttejä
Kierrätysexpertit on neljäsluokkalaisille suunnattu jäte- ja kierrätysaiheinen kilpailu, jonka Rosk’n Roll järjestää nyt jo neljättä kertaa. Kilpailu on avoin kaikille Itä- ja Länsi-Uudenmaan peruskoulujen 4. luokkien oppilaille. Kilpailun voitteena on lisätä oppilaiden ympäristötietoisuutta ja haastaa … Lue lisää

Trendit ja vuosi 2020
Oletko sinä trendien orja, vai pystytkö kulkemaan omia teitäsi? Yhteiskuntamme on nimittäin muodostunut sellaiseksi, missä sosiaalinen paine monessa elämäntilanteessa painostaa meitä seuraamaan trendejä. Mikäli emme niissä tilanteissa tee kuten sosiaaliset verkostot ympärillämme odottavat, meissä on … Lue lisää

Apua, teinini on rikki!
Kello on vartin yli yhdeksän lauantai-iltana. Perheen teini-ikäinen on lähtenyt viettämään iltaa tutun kaverin kanssa niin kuin on kesän aikana tehnyt muutenkin. On ollut puhetta, että kotiin tullaan viimeistään kymmenen maissa. Puhelin soi, kukahan sieltä … Lue lisää

Uusia eväitä ikäihmisten hoitotyöhön
Luksiassa on helmikuusta lähtien mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan ikäihmisten parissa tehtävän työn osalta, kun ammattikoulussa aloitetaan vanhustyön erikoisammattitutkinnon opinnot. Kyseinen erikoisammattitutkinto toteutetaan Luksiassa nyt toisen kerran, mutta päivitetyssä muodossa uusien tutkinnon perusteiden myötä. Luksia on … Lue lisää

100-vuotias Lohjan Rukoushuone on ehtinyt nähdä monia vaiheita
Rukoushuoneen tiloissa toimii nykyään Lohjan Adventtiseurakunta, joka juhlistaa talon historiaa tällä viikolla mm. avointen ovien merkeissä. Historiallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokas Rukoushuone rakennettiin talkootyönä 1920. Se on tyyliltään myöhäistä jugendia. Talon rakennutti Evankelisluterilaisen Nuorisoliiton Lohjan osasto. … Lue lisää

Oma koti hurjan kallis – Asunnottomien yön teemaviikko
Asunnottomien yön teemaviikko pohjautuu YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiseen päivään 17.10. Sitä on perinteisesti vietetty Asunnottomien yö -tapahtumapäivän merkeissä. Tänä vuonna nostetaan esille huoli asumisen kustannuksista. Monella vuokralla asuvalla asumisen kustannukset tuottavat niin paljon kuluja, … Lue lisää


