Joulun aika oli Länsi-Uudellamaalla poliisitehtävien osalta rauhallinen

Joulunaika oli kaikenlaisten poliisitehtävien osalta erittäin rauhallinen koko Länsi-Uudenmaan poliisin toimialueella. Hälytystehtäviä oli normaaliin viikonloppuun verrattuna selvästi vähemmän, minkä vuoksi rikostutkinnassakin oli rauhallista. Liikenne oli todella hiljaista, eikä merkittäviä liikenneonnettomuuksia tapahtunut. Poliisi vaikutti omalta osaltaan myös ennalta estävästi joulurauhan säilymiseen. − Esimerkiksi…

Suomalaiset tuomitsevat kännykän käytön liikenteessä​

Valtaosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista pitää hyvänä sitä, että kännykän käyttöä autoillessa rajoitetaan. Vain harva ajattelee lyhyiden viestien kirjoittamisen ajon aikana olevan vaaratonta. Liikenneturvan vuodenvaihteen kampanja herättelee jokaista miettimään omaa ajonaikaista kännykän käyttöään: mitä, jos somettaisit vasta perillä? Vaikka liikenteessä asiat tapahtuvat nopealla…

Suomen ensimmäiset koronarokotukset annettiin HUSissa

HUS aloitti henkilökunnan rokottamisen sunnuntaina 27.12. samaan aikaan useiden EU-maiden kanssa. Ensimmäisenä rokotteen saivat kuusi työtekijää, jotka työskentelevät teho-osastolla, päivystyksessä ja keuhko-osastolla. Rokotukset jatkuivat vielä sunnuntaina. Lisää henkilökuntaa rokotetaan vielä ennen uutta vuotta. Ensimmäisenä erikoissairaanhoidossa rokotetaan koronaviruspotilaiden ja -epäilyjen hoitoon sekä näytteenottoon…

Pusulassa tehtiin jouluaaton kunniavartion historiaa

Pusulan sankarihaudalla on vuosikymmenten ajan ollut aattoiltanakirkonmenojen aikaan kunniavartio. Perinne sai alkunsa70-luvun puolivälissä, kun upseerien edustaja pankinjohtajaKosti Heiniö otti vastaan Hyönöläläisen Väinö Kuparisen lahjoittamat neljä miekkaa. Samana vuonna hankittiin neljät manttelit, karvalakit janahkasaappaat. Silloinen rovasti Olavi Tuulio piti aattohartaustilaisuudenkirkkomaalla ja Nummi-Pusulan reservin…

Jätteen keräyspisteiden sotkut ovat lisääntyneet

Etätyöt ja postimyyntiostokset sekä joulun pakkausjätteet näkyvät jätteiden keräyspisteillä. Jätteitä jätetään keräyssäiliöiden viereen, vaikka ne kuuluisivat joko säiliön sisään tai jäteasemalle. Siivottomat pisteet ovat rumia katsella, mutta myös haitaksi luonnolle, elämille ja pisteen muille käyttäjille. Lisäksi ne ovat lisäkustannus meille kaikille. Keräysastioiden ulkopuolelle jätetyt…

Kaupunginjohtajan tervehdys

Vuodesta 2020 tuli jotain ihan muuta kuin etukäteen ajateltiin. Alkuvuonna huhut maailmalla leviävästä viruksesta alkoivat levitä yhä nopeammin. Jo maaliskuussa tultiin tilanteeseen, jossa valtakunnan hallitus julisti Suomen olevan poikkeusoloissa. Uudenmaan maakunnan rajat suljettiin poliisipartioin, koulut asetettiin etäopetukseen, päiväkotihoito rajattiin vain osalle lapsia…

Enkeli taivaan – tänä jouluna

Kansakoulun ekaluokkalainen, pikku Juhani, 60-luvun lopussa oli joulun alla tympiintynyt. Koulun kuusijuhlaan oli opettaja määrännyt – tuohon aikaan ei kysytty – allekirjoittaneen varsinaiseen luonnerooliin. Joosefiksi. Ohje oli selkeä: ”Seisot siinä hiljaa ja paikallasi Marian vieressä.” Siinä sitten seisoin; hammasta purren, saunapyyhe päässäni.…

Villasukkia ja pipoja ikäihmisille

Kutimet ja koukut kilisevät ja lanka soljuu sukkelaan sormien välissä. Mitä ihmettä tapahtuu, kun naiset vimmattuina tuottavat sukkapareja ja pipoja? No Lohjan Demareiden käsityöläiset ovat laittaneet tempauksen alulleen näin joulun alla muistaakseen koronan takia läheisistään eristyksiin joutuneita naisia ja miehiä. Aluksi kokoonnuttiin…

Jos autoilu on aivan pakollista jouluna, muista nämä asiat

Joululiikenne ajoittuu pääosin tänä vuonna 23.12. – 27.12. väliselle ajanjaksolle. Liikennemäärät eivät välttämättä kovin paljoa kasva normaaliin viikonloppuliikenteeseen verrattuna. Terveydenhuoltoviranomaiset suosittelevat välttämään matkustamista ja sukukokoontumisia koronariskin vuoksi. Poliisikin suosittelee viettämään joulua ensi sijassa kotona oman perheen kesken. Jos joulun aikaan on kuitenkin…