Ajankohtaista

Articles for author: Toimittaja

Lohjalle palkintoja kahvakuulamaratonin EM-kilpailuista

Kahvakuulamaratonin EM-kilpailut käytiin Tanskan Nyborgissa 27.4.–28.4. Sieltä Lohjan kahvakuulaurheilijoiden matkaan lähti neljä EM-kultaa ja yksi EM-hopea. Lohjan kahvakuulaurheilijoista Suomen maajoukkueeseen valittiin Taina Riihimäki ja aikuisten puolelle sekä Sofia Jossfolk, Alina Pesonen ja Isla Tuominen lasten … Lue lisää

Kalkkipetteri Ultra Runille lähtee jälleen innokkaita juoksijoita

Lohjan kahvakuulaurheilijat järjestää jälleen Kalkkipetteri Ultra Runin Virkkalassa 18.5. Siihen osallistujat pääsevät juoksemaan harvinaisissa maisemissa, sillä 1990-luvulla toimintansa lopettaneen kalkkitehtaan alueella ei muuten saa vapaasti liikkua. Aiemmilta vuosilta kiitosta onkin tullut mm. juuri kilpailuympäristön ainutlaatuisuudesta. … Lue lisää

Hymy huulessa -tapahtumalla nuuskan käyttöä vastaan

Nummelan Luksiassa järjestettiin viime viikolla nuuskan vastainen tapahtuma Hymy huulessa. Tapahtuman puitteissa opiskelijoille tehtiin suun terveystarkastuksia. Tapahtuman taustalla vaikuttaa Luksiassa tehty havainto nuorten lisääntyneestä nuuskan käytöstä. Kouluterveyskyselyn mukaan nuuskankäyttö on kasvava haaste toisen asteen oppilaitoksissa, … Lue lisää

Puutarhajätteiden hyödyntäminen ja käsittely kiinteistöllä

Puutarhajätteet kannattaa käsitellä ja hyödyntää mahdollisuuksien mukaan omalla pihamaalla. Kompostointi on luonnonmukainen tapa palauttaa eloperäinen, maatuva jäte takaisin luonnon kiertokulkuun. Omatoiminen, kiinteistökohtainen kompostointi säästää niin ympäristöä kuin kukkaroakin. Puutarhajätteistä saa kompostoimalla multaa, joka on oivallista … Lue lisää