Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

Lohjan kaupunginorkesterin konkarimuusikot lähtevät kahdella kokoonpanolla päiväkotikiertueelle grillaamaan ja taikomaan

Jouset (kvintetti) ja rumpali (marimba ja rumpusetti) lähtevät kevätretkelle pienenpiin pitäjiin mm. Sammatin, Karjalohjan ja Saukkolan päiväkoteihin. Retki alkaa ”Porlan kautta”! Retkellä pidetään piknikpaussi, jolloin grillimestarimme (marimba) tarjoilee tuoreita herkkuja suoraan grillistä. Saamme kuulla mm. seuraavia uusia kappaleita säveltäjävelholtamme Peter Gransilta: Porlan Promenadi, Vegaaninen Kiusaus ja Grillimestarin Erikoinen. Lapset saavat … Lue lisää

Vihti Golf avattiin jälleen ensimmäisenä kenttänä Suomessa

Avajaisviikonloppuna lasketeltiin, hiihdettiin ja pelattiin golffia.   Kirkkonummen alppijuniorit olivat saapuneet Vihtiin vetämään aamu-harjoituksia heidän kotimäkensä jo sulkeuduttua. Vihti Ski tunnetaankin pitkästä laskettelukaudesta.   Golf-kentät käyvät aina keväisin kovaa taistoa, että mikä kenttä avataan ensimmäisenä. Toistaiseksi Vihti Golf on ollut tässä kilpailussa lyömätön ja Vihti Golfin kenttä avataan aina ensimmäisenä. -Meillä … Lue lisää

Pekka Nevalaisen näyttely Galleria Pictorissa

Pekka Nevalaisen ”Maalauksia” -näyttely on esillä Galleria Pictorissa 19.4-12.5. Näyttelyn maalauksissa olen noudattanut varsin ankaria modernismin sääntöjä. Viivasommittelussa olen käyttänyt vain maalausten pohjan reunojen suuntia. Sen pyrkimyksenä oli poistaa sommittelusta liikkeen vaikutelma. Osassa maalauksia käytän vain mustaa ja valkoista väriä. Näiden teosten nimissä viitataan tunnetuihin painokankaisiin. Muotoilijat omaksuivat modernismin periaatteita ja itsenäiseen kuvailusta vapautuneeseen maalaukseen … Lue lisää

Vakava liikenneonnettomuus Nummelassa

Nummelassa Veikkointien ja Kuskinkierroksen risteyksessä sattui lauantaina 14.4. iltakuuden jälkeen vakava liikenneonnettomuus, jossa osallisena olivat kevytmoottoripyörä ja traktorimönkijä. Kevytmoottoripyörän kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa vakavasti, mutta poliisin tämän hetkisten tietojen mukaan hänellä ei ole hengenvaaraa. Tapahtumapaikalla oli meneillään niin sanottu mopomiitti, johon osallistui useita nuoria mopoilla ja muilla kulkuvälineillä. Onnettomuutta on silminnäkijöiden … Lue lisää

Reppu varastettiin Virkkalassa

Toistaiseksi tuntematon henkilö anasti naiselta repun Stefaninkujalla Virkkalassa perjantaina 13.4. kello 22.20. Nainen oli kävellyt Stefaninkujalla, kun hieman ennen VPK:ta hänen takaansa tullut tuntematon henkilö riuhtaisi häneltä repun kädestä ja juoksi karkuun. Silminnäkijän mukaan epäilty juoksi Stefaninkujalta ylös Virkkalan VPK:n pihalle, josta hän mahdollisesti poistui henkilöautolla. Rikoksesta epäilty on noin … Lue lisää

Uusia Leader-hankkeita Salossa ja Vihdissä

Förbyn sataman vinssitaloon kesäkahvila, Kirakan kesäteatteriin rakentaa uuden katsomon ja saunahanke Kiulu Otalammella. Ykkösakselin hallitus myönsi Leader-rahoitusta kolmelle uudella hankkeelle Salossa ja Vihdissä. Tukea myönnettiin yhteensä 80 000 euroa. -Tänä vuonna Ykkösakseli voi myöntää Leader-tukea 890 000 euroa. Tästä on lähes puolet myönnetty tai varattu uusiin hankkeisiin. Jäljellä on reilut 400 000 … Lue lisää

Pelivihje: Watford – Crystal Palace

Valioliiga lähestyy tältä erää päätöstään ja monet peleistä ovat vailla suurempaa merkitystä. Tällä viikolla valintamme osuu heti vakiolapun ykköskohteeseen kun Watford kohtaa kotonaan Crystal Palacen. Palacella piti olla mahdollisuudet tällä kaudella parempaankin, mutta joukkue jäi vähän telineisiin.Watfordin puolustuspelaaminen on ollut mitä sattuu ja Palacen hyökkäys sen sijaan on toiminut, joten … Lue lisää

Leijonien matkassa: Kesä kolkuttaa leijonaperheen ovella

Jenkkifutiskesä lähestyy! Sen varmoja merkkejä ovat toppatakin vaihtaminen leijonien huppariin, ulkotreenien alkaminen sekä sarjaohjelman julkaisu. Valitettavasti se kesä on vielä sen verran kaukana että Lionsin tai Lionessesin osalta sarjaohjelmaa ei ole täysin julkaistu, mutta UNC:n osalta pelipäivät ovat jo tiedossa. Tärkeimmät päivämäärä lohjalaisille ovat 14.7. sekä 11.8., jolloin UNC pelaa … Lue lisää

Oskari Katajisto – maailman moukarilla murjoma nero

Arto Leivo, Oskari Katajisto, Tunnustuksia, Minerva Kustannus Oy 2017 Arto Leivo on helsinkiläinen kirjallisuuden moniottelija. Hän on toiminut mm. LIKE Kustannuksen kotimaisen kirjallisuuden kustannusjohtajana. Häneltä ovat ilmestyneet aiemmin teokset Murha Elämänmäellä ja Exäni huutaa! Media on aina ollut kiinnostunut näyttelijä Oskari Katajistosta. Kohulööppien takana on kuitenkin paljon isompi ja syvempi … Lue lisää

Huvittelukeskus Lahnis pyrkii jatkamaan toimintaansa

Lahnajärvellä (Salo) toimiva koko perheen huvittelukeskus Lahnis pyrkii jatkamaan toimintaansa normaalisti tulevana kesänä huolimatta Rantaravintola Lahnajärven sulkeutumisesta. Rantaravintola Lahnajärvi ajatui taloudellisiin vaikeuksiin ja yrittäjänä tominut Pia Landen lopetti toiminnan. Ravintola on ollut myynnissä jo ainakin viime kesästä lähtien ja myös sille pyritään löytämään jatkaja. Lahnajärven entisen vesipuistoalueen on vuokrannut nykyään Tallinnassa asuva Marko Kähönen … Lue lisää

Veikko Vennamo – SMP – Sirkka, minä ja Pekka

Aarni Virtanen, Vennamo, Mies ja hänen puolueensa, Art House 2018 ”Kyllä kansa tietää” – Veikko Vennamo 1970 -luvulla. Vuonna 1970 kotimaan politiikkaa ravisteli Veikko Vennamon johtama SMP (Suomen Maaseudun Puolue), joka sai vaaleissa 18 kansanedustajaa. Tästä alkoi suomalaisten populistipuolueiden historia. Mutta millainen oli mies SMP:n takana? Vennamo: mies ja hänen … Lue lisää

Anna-Liisa ja Mikko toteuttivat unelmansa – vanhasta meijeristä syntyi koti heille ja yritykselle

Anna-Liisa Lundell ja Mikko Griinari ostivat meijerimuseon Saukkolasta ja muuttivat kotinsa ja yrityksensä samoihin tiloihin. Heistä tuli museokamaa. Olo oli epäuskoinen. Turuntien varressa sijaitsevan ruokakaupan takana avautui näkymä, joka muistutti Oltermannin juustopaketin kuvaa. Mikon jalat irtosivat maasta. Siinä se oli: talo, jota hän oli vaimonsa Anna-Liisan kanssa etsinyt jo kymmenisen … Lue lisää

Opinnot ja työ – Ensimmäiset askeleet itsenäiseen elämään

Työt ja niiden tarjonta ovat viime aikoina olleet keskeinen keskustelun aihe, ja työttömyys huolestuttaa meistä monia. Kuitenkin aihe on joillekin, erityisesti nuorille, hieman epäselvä ja kaukainen asia. Se kuitenkin on yksi ihmisen tärkeimmistä puheenaiheista suorituskeskeisessä taloudessa ja kulttuurissa. Monet pitävät opintoja välttämättömänä osana töihin pääsyä. Tietyin osin tämä on totta, sillä lähestulkoon … Lue lisää

Karkkilasta löytyy pitkän linjan yrittäjiä

Poikkesimme pariin karkkilalaiseen yritykseen ja kysyimme niiden ja Karkkilan kuulumisia. Sähkö-Wiikillä ja Esan Kalusteella on molemmilla takanaan kunnioitettava historia yritystoiminnassa. Esan Kalusteesta löytyy erikoisempiakin sisustuselementtejä, kuten nämä katajaiset kellot.   Sähkö-Wiik on 29-vuotias sähköalan yritys, joka muutti nykyisiin tiloihinsa Yrittäjäntielle vuonna 1995. Yrityksen 28 ensimmäistä vuotta toimitusjohtajana toimi Pekka Wiik, … Lue lisää

Medialähetyspäivät Lohjalla toukokuussa

Valtakunnallisessa kesätapahtumassa innostutaan Intiasta ja juhlitaan 45-vuotiasta Sansaa. Medialähetyspäiviä vietetään Lohjan Vivamossa 26.5.-27.5. Tapahtumassa kuullaan tuoreita terveisiä Intiasta, julkistetaan Pekka Simojoen farsinkielinen Nordic Praise -levy sekä mm. tutustutaan Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) uusiin ulkomaantyön kandidaatteihin. Samalla juhlitaan Sansan, vuonna 1973 Hyvinkäällä perustetun ev.lut. kirkon lähetysjärjestön 45-vuotista taivalta. Valtakunnallisten Medialähetyspäivien kansainvälinen vieras … Lue lisää

Mukaan Avoimet puutarhat -teemapäivään

Avoimet puutarhat ilmoittautuminen on alkanut. Suosittu valtakunnallinen Avoimet puutarhat -päivä järjestetään heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina 1.7. kello 12.00-17.00. Jälleen kerran päästään tutustumaan kesäisiin suomalaisiin kotipuutarhoihin ja erikoiskohteisiin. Tapahtuman suosio on kasvanut vuosi vuodelta, ja viime vuonna mukana oli 550 mielenkiintoista puutarhakohdetta. Ilmoittautumisaika tapahtumaan on alkanut nettisivuilla www.avoimetpuutarhat.fi, jossa voi käydä myös … Lue lisää

Nyt kerätään muistoja Interrail-matkoilta

SKS ja tutkija Mikko Manka keräävät muistoja Interrail-matkoilta 1970-luvulta nykypäivään. Interrail oli 1970- ja 80-luvuilla suosituin matkailumuoto nuorison keskuudessa. Monelle se oli ensimmäinen kokemus muista maista ja kulttuureista: eurooppalaiset kaupungit muuttuivat nimistä paikoiksi, kirjoista ja historiasta omakohtaisiksi kokemuksiksi. Samalla matka oli mahdollisuus kokeilla omia rajojaan ja itsenäisyyttään: matkaan pääsi jopa … Lue lisää

Lohja Liftingin Meri Ilmarinen kerää menestystä painonnostossa

Lohjalla painonnostolla on vahvat juuret. Välillä lajin parissa oli hiljaisempaa, mutta nykyään sen suosio kasvaa kovaa vauhtia, kun muidenkin lajien harrastajat ovat löytäneet sen. Menestystäkin tulee aina EM-mitaleja myöten. Lohja Liftingin Meri Ilmarisen EM-kilpailut menivät hienosti. Alle 75 kiloisten naisten sarjasta tuli pronssia työnnöstä (123 kg) ja tempauksesta neljäs sija … Lue lisää

Kisatarinaa painonnoston EM-kilpailuista

Lohjalainen Meri Ilmarinen menestyi hienosti painonnoston Euroopan mestaruuskilpailuissa Romanian Bugarestissa 31.3. Ilmarinen kilpaili alle 75 kiloisten naisten sarjassa. Tässä kisatarinaa paikan päältä. Meri Ilmarinen toisena oikealla.   Meri Ilmarisen kilpailuun valmistautuminen ei alkanut toivotulla tavalla, ja koko Suomen joukkuetta mietitytti, miten kilpailupäivän aattona tullut flunssa tulee vaikuttamaan suorituksissa ja taistelussa … Lue lisää

Vakiovihje Norwich C- Cardiff C

Tällä kertaa haemme vieraskohteemme sarjaporrasta alempaa kuin normaalisti ja valitsemme vakio-otteluista kohteen Norwich C-Cardiff C. Walesin ylpeyden Cardiffilla oli viime ottelussaan kaikki avaimet voivat sarjaa johtava Wolves mutta kaksi epäonnistunutta rangaistuspotkua jätti luun käteen 0-1 tappiossa. Cardiffin manageri Neil Warnock ei luonnollisestikaan ollut omiinsa täysin tyytyväinen sillä nyt joukkueen pääsy … Lue lisää

Sekatekniikka saa luovuuden kukkimaan

Hiiden Opiston kokeellisen sekatekniikkamaalauksen ryhmien yhteisnäyttely on yleisön ihasteltavana Lohjan pääkirjastossa 28.4. asti. Marja-Sisko Malinen (vas), Leila Pasma, Jenni Salin ja Carita Nyholm esittelemässä näyttelyään.   Hiiden Opiston kokeellisen sekatekniikkamaalauksen ryhmät ovat saaneet vuoden aikana aikaiseksi varsin monenlaista. Sen huomaa heti ensisilmäyksellä, kun tutustuu Lohjan pääkirjastossa esillä olevaan näyttelyyn. Mukana … Lue lisää

Ihmemaa Oz vie seikkailulle Maiskisten valtakuntaan

Klassikkotarina Ihmemaa Oz kutsuu Lohjan Teatteriin sekä tarinan uusia faneja sekä vanhempaa väkeä, joille tarina on tuttu ehkä jo omasta lapsuudesta saakka. Variksenpelätin – Markku Oksanen, Vinkkelisotilas – Nea Weckström, Peltimies – Joni Pitkonen, Vinkkelisotilas – Iida Koskinen, Leijona – Petri Puttonen, Toto-koira – Maisa Pitkonen, Laura – Taika Tenhunen … Lue lisää

Terveys- ja hyvinvointimessuilla riittää ohjelmaa koko perheelle

Terveys- ja hyvinvointimessut järjestetään monen toimijan yhteisvoimin. Mukana ovat mm. Lohjan kaupunki, Laurea ja runsas joukko yhdistyksiä. Tapahtumajärjestelyissä mukana ovat mm. Eija Perkiömäki (vas), Kirsi Siira (Laurea), tapahtumapäällikkö Heli Perkiömäki, Anu Elorinne (Laurea) ja Päivi Yletyinen (Lohjan kaupunki).   Lohjan Sydän ry järjestää 14.4. kello 10.00-15.00 Lohjan Laurentius-salissa ja ulkoalueilla … Lue lisää

Kotokontupäivä – monipuolista ohjelmaa ja kotiseututyötä

Sammatin perinteistä Kotokontupäivää vietetään Elias Lönnrotin syntymäpäivän (9.4.) jälkeisenä lauantaina 14.4. kello 10.00-14.00 Sammatin keskustan alueella. Kotokontupäivä tarjoaa vauvasta vaariin monipuolista toimintaa yli 20 yhteistyökumppanin voimin. Tuomo Laine (vas), Stina-Maarit Elo ja Reino Rannikko toivovat, että Kotokontupäivä houkuttelee paljon väkeä Sammattiin.   Kotikontupäivän tapahtumapaikkoina ovat mm. paloasema, Sammatin sivuapteekki, Sammatin koulun … Lue lisää