Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

Virtuaalitodellisuus luo uusia mahdollisuuksia harrastuksillekin

Virtuaalimaailma tulee aina vain lähemmäksi ihmisen arkipäivää, kun jo monissa ammateissa sekä harrastuksissa käytetään hyväksi sen luomia mahdollisuuksia. Virtuaalimaailmat ovat kokijan verkkokalvoille, useimmiten virtuaalilasien avulla, heijastettavia, kolmiuloitteisia ympäristöjä, jotka muun muassa 360 asteisen kuvan ja todellisuutta jäljittelevän grafiikan ansiosta tuntuvat olevan todellisuutta. Tällaiset teknologiat palvelevat erinomaisesti esimerkiksi lentäjiä, joiden koulutuksessa … Lue lisää

Nykyasumisen toiveet toteutuvat Etelä-Nummelassa: pientonttitarjontaa, laaja rakennushanke ja virkistysmahdollisuuksia naapurissa

Vihdin kunnassa on tunnistettu muuttovirtojen suuntautuminen Nummelan alueelle, jossa kasvu on voimakasta. Muuttovirtojen suuntautumisen vahvistaa 12.4.2018 julkistettu KUUMA-kuntien muuttoliikeanalyysi. Tätä kehitystä tukemaan ja Etelä-Nummelan alueelle muuttavien asukkaiden tarpeita varten on suunniteltu laajempi kokonaisuus, joka kattaa koulun ja päiväkodin tukitoimintoineen, harrastustiloja sekä virkistysalueen. Etelä-Nummelassa Sepänpihan uuden konseptin pientaloalueen tontit ovat tulleet hakuun 17.4.2018. 400-600 neliömetrin … Lue lisää

Amorphiksen kuulumisia ”Biisi ja kuva” tapahtumassa

”Biisi ja kuva” 3.5.- 15.5.  Taidenäyttely ja avajaistapahtuma Puu-Anttilassa 3.5. Tomi Joutsen ja Pekka Kainulainen ”Wrong Direction”- musiikkivideon kuvausmatkalla Pohjois-Norjassa talvella 2018.   Kanneljärven Opiston kuvataideoppilaiden pienoisnäyttely pidetään Puu-Anttilan aulassa 3.5.-15.5. Avoinna arkisin klo 15-18. Avajaistapahtuma pidetään 3.5. klo 16-18. Mukana on Amorphis -yhtyeen laulaja Tomi Joutsen sekä sanoittaja, kuvataiteilija Pekka Kainulainen. He kertovat 18.5. julkaistavasta … Lue lisää

Yhteisötaideprojekti Tunteiden varjo Lohjan pääkirjastossa

Helena Kontion yhteisötaideprojekti Tunteiden varjo rakentuu Lohjan pääkirjaston aulaan 24.4.-5.5. Kaikki voivat osallistua teoksen tekemiseen sitomalla varjoon eri tunnetiloja kuvaavia kankaan paloja. Yhteisötaide (engl. community art) on suhteellisen tuore taideilmiö, jonka ydin muotoutuu taiteilijan ja yhteisön kohtaamisesta. Lähtökohtana on yhteisö; taidetta tehdään yhteisön ehdoilla, sen jäsenten kanssa ja nimenomaan heitä … Lue lisää

Vihti-menu pop up -illallinen – epäsuomalainen tapahtuma, maailmanluokan toteutus

(Kuva: Antti Annala) Vihtiläisten yrittäjien yhteistyössä toteuttama Vihti-menu pop up -illallinen nautittiin lauantaina 21.4.2018 Hiisi Hotel Nummelassa hyvin epäsuomalaisessa ilmapiirissä. Tapahtuma myytiin loppuun jo muutama päivä ennen itse tapahtumaa ja illallispäivänä vieraat istutettiin noin kahdeksan henkilön pöytiin ventovieraiden ihmisten kanssa eikä musiikkiakaan muistettu laittaa päälle. Illallisen kesto lähenteli neljää tuntia … Lue lisää

Henkirikosepäily Lohjalla

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos sai 23.4. kello 10 jälkeen aamulla ilmoituksen Lohjalla Routiolla tapahtuneesta väkivallanteosta. Paikalle hälytetty pelastuslaitoksen henkilöstö tavoitti Roution Salmenmäentiellä kerrostalon rappukäytävästä vakavasti loukkaantuneen, vuonna 1957 syntyneen paikkakuntalaisen naisen. Nainen menehtyi tapahtumapaikalla. Poliisin suorittamassa operaatiossa otettiin asunnosta kiinni vuonna 1952 syntynyt, lohjalainen mies, jota epäillään tässä vaiheessa menehtyneen naisen taposta. … Lue lisää

Kaupunginhallitus esittää Karstun koulua lakkautettavaksi

Lohjan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 23.4. Karstun koulun tulevaisuutta. Kaupunginhallitus esitti ensin kaupunginvaltuustolle, että Karstun koulu lakkautettaisiin 1.8.2018 alkaen ja sen oppilaat siirtyisivät Roution kouluun. Kaupunginjohtaja teki kuitenkin uuden päätösesityksen: valtuusto päättää, että Karstun koulu lakkautetaan 1.8.2018 alkaen; ja todeta, että oppilaiden siirtämisestä muiden koulujen oppilaiksi päättää hallintosäännön 33.1 §:n 2 momentin … Lue lisää

Vakiovihje: Newcastle vs West Bromwich

Tämän viikon vakiokohteista valitsemme vieraspelattavaksi kuilun partaalla pelaavan West Bromwichin, joka matkustaa Newcastlen vieraaksi. Kotijoukkue on pelannut viime peleissään hyvin ja saanut aikaan tuloksia, mutta nyt lähdemme panostamaan vieraiden haluun säilyä Valioliigassa. WBA on pelannut parissa viime pelissään ihan hyvin, ja sillä on mahdollisuudet ottaa vieraspisteet. Maanantai-iltana Newcastle kävi Evertonin … Lue lisää

Funkan balettiryhmä loppunäytökseen

Tanssistudio Funka osallistui sunnuntaina 22.4 Tikkurilassa järjestettyyn Tanssikatselmus Stooriin. Katselmuksessa oli 29 tanssiteosta, joista 13 valittiin esiintymään katselmuksen loppunäytökseen. Susanna Lintukorven koreografioima teos Pyykkipäivä tuli valituksi loppunäytökseen, tanssijoina baletti 4/5 ryhmä. Raati kehui palautteessaan että tanssin iloa ja tarinan kerrontaa oli kiva katsella. – Pyykkipäivä on tehty historiaa kunnioittaen. Palataan … Lue lisää

Kari Oksanen: Elämäni tarina osa 1

Kuka olisi uskonut, että siitä ala-asteella vihkonmittaisia äidinkielenaineita kirjoittavasta lievästi ADHD-pojasta tulisi 2010-luvulla paikallisen kaupunkilehden päätoimittaja ja usean online sivuston päätoimittaja ja monen Facebook kanavan moderaattori ja hallinnoija – en minä itse ainakaan. Varsinkin kun 90-luvulla vietin monta hetkeä eri Euroopan maissa ajatuksena löytää kenties se aikuinen elämä siitä maasta … Lue lisää

Vaatevallankumousviikolla avoimet ovet Nummelan Globe Hopella

Ensi viikolla vietetään virallista Fashion Revolution eli vaatevallankumous -viikkoa. Vaatevallankumous sai alkunsa viisi vuotta sitten, kun Rana Plazan vaatetehdas romahti Bangladeshissa. 1 133 ihmistä kuoli ja yli 2 000 loukkaantui. Siksi joka vuosi tehdasrakennuksen romahduksen vuosipäivän yhteydessä vietetään Vaatevallankumousta. Vaatevallankumouksen idea on korostaa yritysten vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä. Sosiaalisessa mediassa ihmiset kysyvät vaatemerkeiltä #whomademyclothes … Lue lisää

Lohjalaiset voivat asioida terveyspalveluissa sähköisesti – tekoäly tehostaa hoitoon pääsyä

Lohjalaisten terveyspalveluiden parantamiseksi on otettu käyttöön tekoälyyn perustuva sähköinen asiointipalvelu Klinik. Palvelu on ollut käytössä Lohjan terveyskeskuksen ja  fysioterapian palveluissa 8.1.2018 alkaen. Uudistuksen myötä yleisimmät terveyspalveluiden asiat voi hoitaa verkossa.   Tekoäly arvioi hoidon kiireellisyyden välittömästi Sähköisen palvelun tavoitteena on tehdä hoitoon pääsystä sekä muusta asioinnista Lohjan terveyspalveluissa helpompaa, nopeampaa … Lue lisää

Ykkös-Lohjassa Kaunis piha-teema keskiviikkona 2.5.

Vapun aika on aina erilaista näin lehdenkin teon kannalta. Siksi 2.5. lehteen tarvitsemme KAIKEN aineiston viimeistään perjantaina 27.4., jotta lehti ilmestyisi ajallaan ja olisi kaikissa lähes 34 000 kotitaloudessa keskiviikkona. Vapun jälkeisen lehden pääteemana on Kaunis piha-teema, mutta samalla tottakai lehdessä on ne muutkin päivän polttavat paikalliset aiheet sekä Virkkalan … Lue lisää

Koeajossa uuden sukupolven Toyota

Keskelle kevään hiekkapöllyä tehtiin koeajo uudella pohjatekniikalla varustetulla hybridi-Toyotalla, Toyota C-HR:llä.  C-HR:n tekniset ratkaisut edustavat Toyotan terävintä osaamista. Alustarakenne pohjautuu uuteen TNGA-toteutukseen (Toyota New Global Architecture), joka mahdollistaa aiempaa vapaamman muotoilun ja tilankäytön. Erikoisen mallinimen takaa löytyvät sanat Coupé High-Rider, joilla on määritelty auton olevan korkea ja linjakaskattoinen. C-HR:n 1.8 … Lue lisää

Vihdin lukiossa tuodaan opiskelijoiden ajattelua näkyväksi

Tiedolla voi tehdä niin paljon muutakin, kuin vain ottaa sitä vastaan. Nykyaikainen oppiminen on ajattelemista, ongelmien ratkaisua ja tiedon soveltamista. Ajattelun ja oppimisen taitojen kehittyminen on myös yksi uuden opetussuunnitelman keskeisiä tavoitteita sekä peruskoulussa että lukiossa. Vihdin lukiossa on toteutettu lukuvuosina 2016-2018 kehittämishanke Lukiolaisen ajattelu näkyväksi. Hanke on osa Opetushallituksen … Lue lisää

Lohjan kaupungin perinteiset roskatalkoot

Lohjalaisten oma roskienkeruupäivä pidetään torstaina 3.5.   Roskienkeruutalkoiden kautta jokainen voi tehdä oman panoksensa yhteisen ympäristön hyväksi.   Kevätaurinko houkuttelee ihmiset ulos nauttimaan lämpenevistä ilmoista ja ympäröivästä lähiluonnosta. Talven jäljiltä paljastuu kuitenkin vuosittain paikkoja, jotka ovat päässeet edellisten talkoiden jäljiltä roskaantumaan ja kaipaavat siten siistimistä. Lohjalaisten yhteinen roskienkeruupäivä on tänä … Lue lisää

Luonnon helmaan frisbeegolfin merkeissä

Lohjan Liitokiekkoilijoiden Toni Nurkkala (vas), Juuso Hirvonen ja Janne Toivonen pelaamassa frisbeegolfia Aurlahdessa.   Frisbeegolfin suosio on kasvanut viime vuosina ja ratoja on putkahdellut yhä enemmän ympäri Suomea. Yksi niistä, Laakspohja Disc Golf Course -rata, sijaitsee Lohjan Lempolassa. Kyse on 18-väyläisestä metsäradasta, jonka Lohjan Liitokiekkoilijat ry perusti vuonna 2015. –Suomen … Lue lisää

Näkyvyyttä yrityksellesi

Oletko miettinyt mikä olisi oikea paikallinen markkinointikanava sinulle ja yrityksellesi? Jos toimit Lohja tai Nummela/Vihdin alueella, on vastaus selvä – teet oman tutkimuksesi millä kriteereillä sitten tahansa: Yritysnäkyvyys kuntoon Lohjalla ja lähialueella Parhaan ja kattavimman peiton mainoksellesi tai mainosviestillesi saat yhä vielä printissä, ja Lohja-Vihti alueella on yksi printtikanava, joka … Lue lisää

Uusien asukkaiden Tervetuloa-paketti uudistuu

Uudet lohjalaiset halutaan toivottaa henkilökohtaisesti tervetulleiksi Tervetuloa-paketin kautta. Kuvassa Liessaari, joka on suosittu virkistys- ja ulkoilualue.   Lohjan kaupunki on lähettänyt uusille asukkaille kaupungin palveluista tietopaketin jo usean vuoden ajan. Paketti on sisältänyt matkailuesitteet, kaupunginjohtajan tervehdyksen, lippuja uimahalliin ja museoon sekä orkesterin esitteen. –Siitä on tykätty, että liikunta- ja kulttuuripalvelut … Lue lisää

Kuntosaliharjoittelun avulla tuetaan ikäihmisten kotona asumista

Liikuntaryhmissä voidaan käyttää monipuolisia välineitä, kuten vaikka ilmapalloa. Vertaisohjaajat Päivi Rantamäki (vas), Oiva Lindqvist ja Irma Kivimäki-Mikkola (oik) haluavat omalta osaltaan tukea ikäihmisten kotona pärjäämistä. Kuvassa on mukana myös vertaisohjaajia kouluttanut ryhmäliikuntavastaava Minna Nuppola (toinen oikealta) Lohjan Liikuntakeskuksesta.   Lohjan kaupunki on valittu mukaan Ikäinstituutin valtakunnalliseen Voimaa Vanhuuteen -kärkihankkeeseen. Hankkeen … Lue lisää

Yin-jooga sopii sekä aloittelijoille sekä pidempään jooganneille

Kevään tulon voi melkein kuulla. Lumi sulaa kohisten, maasta ilmestyy pienen pieniä kasvien alkuja, aurinko paistaa ja valo lisääntyy, hyönteiset aloittavat työteliään surinansa ja lintujen laulusta ei tule loppua. Saatamme huomata saman tyyppisiä muutoksia myös itsessämme. Tarve liikkumiselle lisääntyy, luomme suunnitelmia tulevalle, kaipaamme itsekin ehkä sisäistä ja ulkoista uudistumista ja … Lue lisää

Lohjan kaupunki partneriksi Caito-hankkeeseen vuoden 2019 loppuun saakka

Lohjan kaupunki toimii partnerina EU Central Baltic Interreg Caito -hankkeessa vuoden 2019 loppuun saakka. Hanke on alkanut vuonna 2016. Lohjalle se siirtyi huhtikuun 2018 alusta lähtien Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:ltä. Caito-hanke tähtää Japanin matkailumarkkinoiden kehittämiseen hankealueella. Caito-hankkeen päähallinnoija on Estonian University of Lifesciences (EMU). Partereita ovat Suomesta Helsinki University Ruralia Institute … Lue lisää

Sixten Korkman – avoin talous Suomen eduksi?

Sixten Korkman, Globalisaatio koetuksella, Miten pärjää Suomi, Kustannusosakeyhtiö Otava 2017 Kantaaottava ajankohtaiskirja maailmantalouden tilasta ja Suomen haasteista. Sixten Korkman selvittää ymmärrettävästi globalisaation syitä ja seurauksia sekä etuja ja haittoja. Suhtatutuminen globalisaatioon on politiikan keskeinen vedenjakaja. Avoin talous on väylä varallisuuteen, sanovat kannattajat. Globalisaatio luo epävakaisuutta ja eriarvoisuutta, väittävät vastustajat. Kiistelyn … Lue lisää

Kengurumeininki esiintyy Touhula Vappulassa

Kengurumeininki tulee ilahduttamaan päiväkodin lapsia liikuntapainotteiseen Touhula Vappulaan torstaina 19.4. klo 16.00. Päiväkodissa vietetään samalla päiväkodin avoimia ovia klo 16.00-17.30, joihin kaikki ovat tervetulleita. Päivän aikana vierailijat pääsevät kurkkaamaan päiväkodin toimintaan ja tutustumaan henkilökuntaan.   Touhula Vappula on liikuntapainotteinen päiväkoti Päiväkodin toiminnassa painottuu liikunta ja toiminnassa hyödynnetään pienryhmätoimintaa. Lapset liikkuvat … Lue lisää