
Kukkia ja maisemia Galleria Lutsissa
Helsinkiläistaiteilija Anna Mäkelän näyttely Maalauksia on parhaillaan esillä Lohjalla Galleria Lutsissa. Suurin osa näyttelyn teoksista on öljyvärimaalauksia, mutta joukossa on myös pari akvarellimaalausta. Kaksi teoksista kuvaa maisemaa, loput ovat kukka-aiheisia. –Näyttely on kokoelma tyypillisistä töistäni. … Lue lisää

Ruotsalainen Housecar matkailuajoneuvojen Airbnb-markkinoille – tarjoaa täysvakuutuksen vuokrauksen ajalle
Oman tilan tarve sekä aikatauluttoman omatoimimatkailun trendi ovat lisänneet matkailuautoilun suosiota entisestään. Ja kestävän matkailun periaatteet kasvattavat vuokrauksen suosiota. Nyt Suomen markkinoille tulee ruotsalainen Housecar matkailuajoneuvojen Airbnb-tyylisellä palvelullaan. Ajoneuvon omistajalle yritys tarjoaa ison porkkanan: täyden … Lue lisää

Miten vahvistaa Lohjan erottuvuutta kulttuurikaupunkina ja linkittää kylien tarjonta vierailijoille? – Tule mukaan kehittämään matkapaketteja
Lohjalla kutsutaan taide- ja kulttuurialojen sekä matkailualan toimijoita ja muita aiheesta kiinnostuneita mukaan kehittämään Lohjalle työtä ja liiketoimintaa lisääviä matkapaketteja. Tule pohtimaan, millainen merkitys kylien elämää esiintuovilla kulttuurillisilla kohtaamisilla voisi olla Lohjan vetovoimaisuudelle. Tule mukaan … Lue lisää

Lohjan kaupunki järjestää kulttuuriavustusinfon
Lohjan kaupungin kulttuuriavustusten hakuaika alkaa ti 1.2. klo 8.00, ja kulttuuriavustusinfojärjestetään to 3.2. klo 18.00-19.00. Kulttuuriavustusinfo pidetään koronaepidemian vuoksiverkossa Microsoft Teams-etäkokouksena. Kulttuuriavustusinfoon ilmoittaudutaansähköisellä lomakkeella, joka löytyy Lohjan kaupungin verkkosivuilta Avustukset–välilehdeltä. Ilmoittautuminen on alkanut ja kestää … Lue lisää

Utuisia kaupunkinäkymiä Karjalohjan kirjastossa
Helsinkiläisen Sampo Mäkelän kaupunkiaiheisia akvarelleja on esillä Karjalohjan kirjastossa 31.1. asti. Näyttely koostuu noin 30 maalauksesta. Mäkelän näyttely täyttää kirjaston illanhämyisillä kaupunkikuvilla. –Useimmat työt ovat näkymiä Helsingistä; keskustasta, kuten Mannerheimintieltä, tai meren rannalta, esimerkiksi Kauppatorilta … Lue lisää

Kopparnäsissäkö japanilaisia puutarhoja?
Matti Pirhosen Kuin japanilaisia kivipuutarhoja Kopparnäsissä -valokuvanäyttely tarjoilee katsojalle uudenlaisen näkökulman Kopparnäsin maisemiin. Näyttely on esillä Mäntynummen kirjastossa 28.1. saakka. –Inkoon Kopparnäsissä ei ole yhtään japanilaista kivipuutarhaa. Koko näyttelyni perustuu kuvan kykyyn valehdella edemmän kuin … Lue lisää

Etelä-Suomen retkipyöräilyreitti poikkeaa myös Lohjalla
South by Cycle -pyöräilyreitti on nyt lanseerattu. Reitti on kehitetty matkailualueille suunnatun hankerahan avulla ainutlaatuisella yhteistyöllä viidentoista partnerin kanssa Uudeltamaalta ja Kymenlaaksosta. Lohja oli hankkeessa mukana. South by Cycle retkipyöräilyreitti lanseerattiin 8.12.2021. Reitti on kehitetty … Lue lisää

Vuosinäyttely Galleria Lutsissa
Länsi-Uudenmaan taiteilijaseura ry on vuonna 1982 perustettu noin sadan taiteilijan ja taiteenharjoittajan yhdistys, jonka toimialueena on Lohjaa ympäröivä läntinen Uusimaa. Seuran toiminnan keskeisin ja näkyvin ydin on Lohjan Laurinkadulla sijaitseva taidegalleria sekä sen yhteydessä toimiva … Lue lisää

Tunnelmia Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoilta
Konjakkilohta, possunlihaa, valkosipulia, karpaloita, sepän töitä ja paljon muuta sekä tyytyväisiä asiakkaita. Lisäksi vanhan ajan musiikkikulkue sekä vanhempien ja muksujen hyvää mieltä. Viime viikon lauantaina ja sunnuntaina toteutuivat perinteiset Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat. Keli oli … Lue lisää

Voilà Kantorow Laurentius-salissa
Lohjalla Laurentius-salissa kuullaan torstaina 20.1. klo 19.00 Voilà Kantorow -konsertti. Ranskalainen kapellimestari ja viulisti Jean-Jacques Kantorow on suomalaisyleisölle tuttu pitkältä ajalta. Hän toimi Tapiola Sinfoniettan taiteellisena johtajana vuosina 1993–1999 ja vakinaisena kapellimestarina 2000–2006. Suomessa hän … Lue lisää

Nykyryijyjä ja historian havinaa Lohjan pääkirjastossa
Lohjan Museon uusi Ryijy on pop! -näyttely on nyt esillä Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa. Näyttely esittelee sekä tekstiilitaiteilija Jenni Vanhasen Iltamaa-yrityksen puitteissa syntyneitä, digitaalisiin mallisuunnitelmiin pohjautuvia nykyryijyjä että perinteisiä, 1700–1900-lukujen ryijyjä Lohjan Museon kokoelmista. –Olimme nähneet … Lue lisää

Lohjan kaupunginorkesterin kevät
Lohjan kaupunginorkesterin kevään 2022 ohjelma on kokonaisvaltainen täsmälääke kulttuurinnälkäiselle musiikinystävälle! –Kevään kunniaksi olemme koonneet juhlavan kattauksen värikkäitä konserttiohjelmia ja upeita tähtivierailijoita, kertoo orkesteri taiteellinen johtaja Jukka Untamala. Kansainvälisenä huippuvieraana orkesteria tulee johtamaan Tapiola Sinfoniettan pitkäaikaisena … Lue lisää

Menneen Ajan joulumarkkinat 2021
Vaikkei tapahtumasta ehditty saada varmuutta lehtemme mennessä painoon tiistaina, on nyt myöhemmin saatu varmuus että tapahtuma järjestetään. Tässä tapahtuman aikataulua: Ohjelma AMFITEATTERI Juontaja: Sakari Hukka LA 11.12. 9.50 Virkkalan Torvisoittokunta 10.00 Markkinarauhan julistus: Esa Koskinen 10.10 Mieskuoro Lohjan Miehet … Lue lisää

Kino Laika hurmasi karkkilalaiset
Karkkila sai viimein oman elokuvateatterin, kun Kino Laika avasi ovensa lokakuun alussa. Nyt kun elokuvateatteri on ehtinyt olla avoinna pari kuukautta, on käynyt selväksi, että sitä todella kaivattiin. Kirjailija Mika Lätti ja elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki … Lue lisää

Lukiolaiset tekivät konsertin rakkaudesta
”Rakkautta – tavalla tai toisella” on Lohjan Yhteislyseon lukion ja Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston yhteistyössä toteuttama konsertti, johon musiikin lisäksi kuuluu video- ja tanssiesityksiä. Kaikki konsertin kappaleet ovat opiskelijoiden sanoittamia ja säveltämiä. Orkesterisovituksista vastaavat lukion musiikinopettaja Matteus … Lue lisää


