
Kohtaamisia kirjastossa
Tämä elokuu on mahdollista nähdä Terttu Aholan maalauksia Lohjan pääkirjaston toisen kerroksen tiloissa. Ahola on tuonut tiloihin näyttelyn ja nimennyt sen sopivasti nimellä Kohtaamisia. Teoksissa tulee esille Aholan taiteen pääosat eli mennyt aika, musiikki sekä … Lue lisää

Välinpitävä sai kiitosta ajankohtaisuudestaan
Lohjalaiset JOKO-teatteri, Vaahterateatteri ja Lohjan Huoneteatteri tuottivat yhdessä Sammatin Sampomäelle kesäteatteriesityksen Välinpitävä. Tarjolla oli hieman harvinaisempaa kesäteatteriherkkua, sillä Välinpitävässä ei ole yhtenäistä juonta tai tarinaa, vaan se koostui erilaisia elämän muutoskohtia käsittelevistä katkelmista. Niitä ideoimassa … Lue lisää

Elämänpolkuja Galleria Lutsissa
Galleria Lutsin uusi Polut-näyttely tuo valoa ja väriä näyttelyvieraille. Kuvataiteilija Sanna Kärkkäisen omakohtaisten teosten innoittajina toimivat tunnemaailman kokemukset sekä ympäristö, nähty ja koettu. Teokset käsittelevät kuljettua matkaa ja sen risteyskohtia. –Jokaisella on oma polkunsa, jota … Lue lisää

Kertokaa se Hänelle – konserttikiertue Lohjalla tällä viikolla
Jyrki ja Maija Anttila kiertävät Lohjaa tällä viikolla Tapio Rautavaaran ja Mauno Kuusiston tunnetuiksi tuomista klassikoista muodostetulla ohjelmistolla. Nämä kaksi laulajaa kuuluvat Anttilan lapsuuden laulajaihanteisiin, ja Rautavaaran miehekäs metallinen ääni on ollut tenorin suuri esikuva … Lue lisää

Nahkatuotteita, tauluja ja eläinveistoksia Miinan mökissä
Riitta Heinon ja Taija Peistamon yhteisnäyttely tuo jälleen Miinan mökkiin Peistamon keramiikkatöitä, maalauksia ja eläinveistoksia sekä Heinon nahkavaatteita, -koruja ja -laukkuja. Kyseessä on jo kolmas kerta, kun he pitävät yhteisnäyttelyn Miinan mökissä. Näyttely on avoinna … Lue lisää

Lohjan lounaskyselyn tulokset
Lohjan ravintolat-sivusto eli www.lohjanravintolat.fi suoritti heinäkuun aluksi nettikyselynä lohjalaisille pikakyselyn, siitä kuka käy lounaalla ravintolassa, missä ja miksi. Kyselyn alkuperäisenä syynä oli mennyt kevät ja sen tuomat haasteet lohjalaisillekin ravintoloille, joten Lohjan ravintolat-sivusto eli ER-tuki … Lue lisää

Taiteilija ei aina itsekään tiedä mitä teoksesta syntyy
Lohjan keskustan Galleria Vikholmissa on vielä kuun loppuun asti nähtävillä Maija Aarnion taidenäyttely. Maija Aarnio on 88-vuotias lohjalainen taiteilija, joka on yli 30-vuoden taiteilijan urallaan ehtinyt kokeilla kaikenlaista alkaen niistä öljyväritöistä, joihin hänen naapurinsa sai … Lue lisää

Veikkolassa pääsee Mummolaan syömään
Veikkolan keskustaan maaliskuussa avatussa Mummola Kahvilassa käy lounasaikaan vilinä. Kahvila tarjoaa aitoa kotiruokaa miljöössä, jonka moni muistaa mummolastaan. Idea kahvilaan lähti omistajien omasta kaipuusta hyvään kotiruokaan. Olimme mieheni kanssa käymässä Helsingin keskustassa ja etsimme hyvää … Lue lisää

Högforsin tiilisilta avataan keskiviikkona 15.7.2020
Karkkilan luontomatkailun kehittäminen ja houkuttelutoimenpiteet etenevät tärkeällä askeleella, kun Componentan tehdasalueen ja kaupungintalon alueen välinen Karjaanjoen ylittävä silta avataan yleisölle. Nimikilpailussa sillan nimeksi valikoitui Högforsin tiilisilta. Silta avataan yleisölle keskiviikkona 15.7. klo 13.00. Högforsin tiilisilta … Lue lisää

Inkoon antiikkipäivät 17-18.7.2020
Inkoon Antiikkipäivät täyttää neljä vuotta ja on tämän vuoden ainoa kesä antiikki-tapahtuma! Inkoossa on kunnia järjestää yksi suomen mielenkiintoisimmista sekä mukavimmista antiikkitapahtumista sanoo tapahtuman järjestäjä Haapman. Saimme paikan täyteen mielenkiintoisia antiikkikauppiaita ja paljon harvinaisuuksiakin luvassa. … Lue lisää

Tänä vuonna oma mökki?
Kuulutko sinä niihin suomalaisiin, joilla on oma kesämökki? Suomessa oli vuonna 2018 reilut 509 800 kesämökiksi lueteltua rakennusta, ja eniten mökkejä oli Kuopiossa, jossa niitä oli yli 10800 kappaletta. Mutta se mikä on ehkä erikoisinta, … Lue lisää

CBD-kahvi — näin valmistat sitä itse
Suomalaiset rakastavat kahvia kaikissa sen eri muodoissa. Kaikkein suosituin versio on tietenkin suodatinkahvi, mutta myös erilaisten erikoiskahvien suosio on noussut vuosi vuodelta. Kahvimaito korvataan yhä useammin muilla vaihtoehdoilla kuten soija- tai mantelimaidolla, mutta myös kahvin … Lue lisää

Lohjalainen yksityismuseo vaalii muistoja itsenäisyydestämme
Haluatko saada kokemuksen, miltä tuntuu istua 40-luvun korsussa, kun samanaikaiset lentokoneet jylisevät ylitse ja pommituksen ja konekiväärin ääni kuuluu läheltä. Lohjalainen yksityinen Kaarteen sotamuseo on yli 3 000 esineen kokoelma sota-ajan Suomesta. Nyt perjantaina 24.7. kello … Lue lisää

Innostus kotimaanmatkailuun näkyy myös museoissa – Museokorttia käytetään nyt hurjaa tahtia
Matkailu kiehtovissa kotimaankohteissa on tämän kesän ilmiö. Museokortilla maksettujen käyntien määrä on noin viidenneksen kasvussa vuoden takaiseen verrattuna. Pelkästään heinäkuussa museoissa poikettaneen vähintään neljännesmiljoona kertaa. Kesän lomakuukaudet muodostuvat vuosi vuodelta merkittävämmäksi museosesongiksi. Viime vuoden heinäkuu … Lue lisää
Virkkalan Gardenfest toista kertaa
Vuonna 2020 Rami Heinonen jutteli kavereidensa, kuten Sepi Sundman, kanssa, että Virkkalaan voisi järjestää jonkinlaista musiikkiohjelmaa. Alun perin Sepi oli kiinnostunut tulemaan Ramin Delta Sound liikkeen edustalle soittelemaan, mutta alkuperäinen idea kasvoi nopeasti – aivan … Lue lisää


