Lohjan asuntomessuilla jaossa tuhat tammentaimea

Lohjanseudun Puutarhaseura lahjoittaa asuntomessujen kävijöille tammentaimia. Tempauksellaan seura haluaa kiinnittää huomiota siihen, että Lohja on erinomaista aluetta puutarhaharrastukseen. Ilmasto ja kalkkipitoinen maaperä mahdollistavat monien vaateliaiden lajien kasvattamisen ja viihtymisen. Eräs esimerkki on metsätammi (Quercus robur). Tammea pidetään Lohjalla paikoin rikkaruohona. Se ei…

Lapset istuttavat vapuksi tuhansittain orvokkeja

Päiväkotilaiset ja alakoululaiset pääsevät istuttamaan tuhansittain orvokkeja eri puolilla Suomea perjantaina 30.4. Orvokkipäivä-nimellä kulkevassa tempauksessa kukkia viljelevät lähipuutarhat lahjoittavat orvokkeja paikallisille kouluille ja päiväkodeille. Tempaus on kotimaisten kasvihuoneviljelijöiden toimialajärjestön Kauppapuutarhaliiton järjestämä tapahtuma, jossa innostetaan ja tutustutetaan lapsia puutarhatöihin. Tempauksella halutaan lisäksi tuoda…

Ilmoittaudu mukaan Avoimet puutarhat -tapahtumaan

Puutarhakausi on alkanut jo huhtikuussa taimikasvatuksella ja muilla valmistelevilla töillä. Nyt on myös aika ilmoittautua mukaan Suomen suosituimpaan puutarha-alan tapahtumaan, Avoimet Puutarhat -päivään, joka järjestetään 20.6. Tapahtuma on valtakunnallinen ja mukaan odotetaan 700 mielenkiintoista puutarhaa.Tapahtuman parasta antia on päästä tutustumaan niin yksityisiin,…

Kotitarveviljelyä kehittämään – kiinnostuneet mukaan hankkeeseen

Kotitarveviljelyn kehittäminen Lohjan alueella -hanke on pyörähtänyt käyntiin ja se kestää ensi vuoden syyskuuhun saakka. Kaikki aloittelijasta ammattilaisiin ovat tervetulleita mukaan hankkeen toimintaan. Hankkeen keskeisimmät tavoitteet ovat: Kotitarvetuotantoon tarvittavien tietojen ja taitojen aktivointi, ylläpitäminen ja edistäminen. Viljelyn aloittamisessa, lajikevalinnoissa ja ravinteiden kierrätyksessä…

Lohjalla kehitetään kotitarveviljelyä

Vuoden 2021 alussa Lohjalla alkoi uusi kotitarveviljelyyn keskittyvä hanke, jossa tutustutaan siihen, miten puutarhan herkkuja voi kasvattaa, jatkojalostaa ja säilöä itse. Kotitarveviljelyn kehittäminen Lohjan alueella -hanke on kaikkia niitä varten, joita kiinnostavat puutarhanhoito, lavaviljely, parvekepuutarha tai vaikkapa yrttien kasvatus. Mukaan mahtuu, oli…

Puutarhajätteet voi hyödyntää itse tai viedä jäteasemalle

Kotipihojen syystöissä syntyvät puutarhajätteet kannattaa ensisijaisesti hyödyntää omassa puutarhassa. Jos ylimääräistä jätettä syntyy, sen voi tuoda oikein lajiteltuina Rosk’n Rollin jäteasemalle. –Haravointijätteen voi itse kompostoida avokompostorissa tai kehikossa ja hyödyntää tuloksena syntyvä ravinteikas multa oman pihan istutuksille. Leikatut oksat voi silputa ja…

Vesistöystävällistä puutarhanhoitoa

Veikkolan vesistöhankkeen puitteissa on julkaistu pienimuotoinen painettu opas vesistöystävälliseen puutarhanhoitoon. Työn alla on myös aihepiiriä monin tavoin laajentava nettisivusto. Monen käsitys hyvin hoidetusta pihasta ei aina ole paras vaihtoehto luonnon näkökulmasta. Uusi vesistöystävällinen puutarha ja ranta -esite sekä nettisivut opastavat ranta-asukkaita vesistöjen…

Puutarhajätteiden hyödyntäminen ja käsittely kiinteistöllä

Puutarhajätteet kannattaa käsitellä ja hyödyntää mahdollisuuksien mukaan omalla pihamaalla. Kompostointi on luonnonmukainen tapa palauttaa eloperäinen, maatuva jäte takaisin luonnon kiertokulkuun. Omatoiminen, kiinteistökohtainen kompostointi säästää niin ympäristöä kuin kukkaroakin. Puutarhajätteistä saa kompostoimalla multaa, joka on oivallista maanparannusainetta. Puutarhajätekompostiin sopivia aineksia ovat haravointi- ja…