Ajankohtaista

Talous ja yhteiskunta

EU ja Suomi

Hallitusneuvottelut ovat Suomessa parasta aikaa käynnissä ja samalla valitsemme uusia edustajiamme Euroopan parlamenttiin. Me lehdessä annoimme jokaiselle eurovaaliehdokkaalla sekä puolueelle yhtäläisen mahdollisuuden tulla esille lehtemme sivuilla, mielipidekirjoituksella ja omalla vaalimainoksella – tuloksen näette lehtemme sivuilla. … Lue lisää

Luottokortti on paljon muutakin kuin maksuväline – näin saat parhaat hyödyt arjessa ja lomalla

Moniin pankkikortteihin on yhdistetty pankin oma luottokortti, joka antaa luottokortilla tehdyille ostoksille ostoturvan. Luottokortissa voi kuitenkin olla myös monia muita ominaisuuksia, joiden avulla voi esimerkiksi vakuuttaa koko perheen lomamatkan ajaksi ja kerätä bonuksia lentolippuja, halvempaa … Lue lisää

Kurskin Torpedot ja Hope Lohja yhdessä vähävaraisten perheiden asialla

Tiistaina 7.5., kiiteltiin puolin ja toisin loistavasta yhteistyöstä, kun Kurskin Torpedot ja Hope Lohja tapasivat yhteisen hyväntekeväisyysprojektinsa päätöstilaisuudessa. Tilaisuus pidettiin itseoikeutetusti Opus K -ravintolassa, koska siellä idea yhteistyöhönkin oli syntynyt. Paikalla oli Kurskin Torpedojen pelaajia … Lue lisää

Hyvä mieli rollaattorimarssilta

Lohjan reserviupseerikerhon ja Lohjan seudun aliupseerien järjestämä rollaattorimarssi järjestettiin 9.5. Marssille lähdettiin mm. tila-autoilla, pyörätuoleilla ja rollaattoreilla. Lohjalaiset ikäihmiset pääsivät marssilla kierrokselle Lohjan keskustassa sekä torikahveille. Marssi kulki mm. Kauppakatua ja Laurinkatua pitkin sekä Prisman … Lue lisää

Vanhukset ja Suomi (ja Lohja)

Jokainen meistä ikääntyy, se on luonnonlaki eikä sille voi yksikään kryotankki tai skalpellinheiluttaja mitään. Kenties jossain vaiheessa rikkaat voivat pidentää ikäänsä erilaisilla geeniparannusmuodoilla, mutta muuten ihmisen elämään kuuluu vanhuusvaihe ja sen jälkeen kuoleminen. Puhutaan siitä, … Lue lisää

Haluaisitko sinä panostaa ekologiseen firmapukeutumiseen?

Ekologiset arvot ovat nousseet viime aikoina selvästi aiempaa suurempaan arvoon. Toisaalla ruokakulttuurissamme on alettu arvostaa luomua, mutta myös vaatetuksessa ja pukeutumisessa on alettu kysellä enemmän niistä oloista, missä vaatteet on tehty. Tähän tilanteeseen haluaa myös … Lue lisää

Vertaistukiryhmästä apua peliriippuvuuteen

Lohjalle perustettiin viime tammikuussa oma GA-ryhmä. Kyseessä on vertaistukiryhmä rahapeliongelmista kärsiville. Ryhmää vetävät entiset pelaajat ja toimintaidea on sama kuin paremmin tunnetussa AA-toiminnassa. GA tarkoittaa nimettömiä pelureita. Nimettömyys onkin isossa osassa ja ryhmään voi osallistua … Lue lisää

Uudet asukkaat toivotetaan tervetulleiksi Lohjalle

Lohjan kaupunki haluaa huomioida uudet asukkaat ja toivottaa heidät tervetulleiksi. Viime kesänä Lohjalla tarjottiin uusille asukkaille kiertomatka Lohjansaaressa. Yhteisjohtaja Hanna-Maria Grandell kertoo, että palaute ajelusta oli todella positiivista. –Kokeilimme viime kesänä kiertoajelua ja ihmiset olivat … Lue lisää

Apuomenalle uusi puheenjohtaja

Erja Vaarala aloitti Apuomena ry:n uutena puheenjohtajana 1.5. –Minut on valittu puheenjohtajaksi syyskokoukseen asti (2019 loppuun). Varapuheenjohtajana toimii Marianne Lind. Edessä on hyvin mielenkiintoinen jakso. Minulla on hyvät verkostot Lohjalla niin yhdistystoiminnan kuin aluekehittämiseen liittyvien … Lue lisää

Uusia vuokra-asuntoja Lohjalle

Aivan Lohjan keskustan tuntumaan, keskelle hyviä palveluita on nyt syksyllä valmistumassa uusia vuokra-asuntoja.  Pakkamestarinkuja 3 elokuussa 2019 valmistuvat 22 rivitaloasuntoa ovat ARA-vuokrakohteita, joihin asuntohakemuksia vastaanotetaan 2.-30.5. Länsi-Uudenmaan Isännöintipalvelussa. Yksityinen ARA rakennuskohde – Lohjalla on pitkään … Lue lisää

Muista äitiä

Suomessa vietetään Äitienpäivää nyt sunnuntaina. Suomessa äitienpäivä on toukokuun toisena sunnuntaina, ja se on yksi virallisista liputuspäivistä. Äitienpäivää ei ole vietetty vielä kovin kauan, nimittäin ensimmäistä kertaa sitä vietettiin USA:ssa 1907 ja Suomessa 1918 ja … Lue lisää

Loska-musiikkinäytelmä koskettaa katsojia takariviä myöten

Jos teatteri kiinnostaa yhtään, kannattaa nyt olla hereillä. Tarjolla on voimakas ja kantaaottava musiikkinäytelmä Loska, joka jättää tuskin ketään kylmäksi. Ainutlaatuista juuri tässä näytelmässä on se, ettei teos ole ammattilaisten eikä harrastajanäyttelijöiden kädenjälkeä, vaan Lohjan … Lue lisää

Uudenmaan kuntien yhteinen sotekannanotto

Uudenmaan kaupungin- ja kunnanjohtajat: Uudenmaan sosiaali- ja terveyspalvelut tulee uudistaa kuntapohjaisesti Uudenmaan kaikilla 26 kunnalla sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:lla on yhteinen näkemys sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen jatkamisesta alueella. Uudistamista tulee jatkaa kuntapohjaisesti, vapaaehtoisuuteen … Lue lisää

Partioviikon teemana ovat tänä vuonna aikuiset partiolaiset

Lohjalla ja Virkkalassa pääsee tutustumaan partion toimintaan. Lohjalla paistetaan tikkupullia ja lettuja nuotilla ja ratkotaan ryhmässä aivopähkinöitä. Virkkalassa järjestetään Tikkarijuoksu. Partiolaiset näkyvät katukuvassa ympäri Suomen huhtikuun viimeisellä viikolla 22.4.–28.4., kun 65 000 lapsesta, nuoresta ja … Lue lisää

Asukasiltoja Lohjan lähikirjastoissa

Millaisia toimintoja ja tapahtumia kirjastossa tulisi järjestää? Miten kirjastotilaa voisi paremmin hyödyntää? Tule ideoimaan yhdessä, miten kehittäisimme lähikirjastoa palvelemaan paremmin alueen asukkaita. Asukasiltojen vetäjänä toimii Lohjan kaupungin asiakkuuspäällikkö Taru Rahkama. Asukasillat toteutetaan osana Lohjan kaupunginkirjaston … Lue lisää

Kauppakeskus Lohesta viihtyisä keskus täynnä arjen helppoja palveluja – ennakkotutustuminen asiakkaille 15.5.2019 klo 15-19

Lohjan keskustaan nousevaan Kauppakeskus Loheen tulee monipuolinen kattaus palveluita niin arkiseen asiointiin kuin muotiin, kauneuteen ja hemmotteluun. Vuokraustilanne on erinomainen, sillä yli 90 prosenttia tiloista on varattu. Paikallisten ihmisten kädenjälki herättää kauppakeskuksen eloon, kun yhteistyössä … Lue lisää

Uusia palveluita teollisuudelle Nummelasta

Spraytec Oy on reilut kymmenen vuotta teollisuudelle toiminut asiantuntija- ja maahantuontiyritys, joka nyt tammikuussa muutti Espoosta Nummelaan. Se on maalaamoteknologiaan ja maalaamon automaatioratkaisuihin erikoistunut yritys. Yritys toimittaa teollisuudelle maalauslaitteita ja maalaamon tarvikkeita sekä kokonaisia maalauslinjoja. … Lue lisää

Lohjalle perustettiin uusi seurakunta

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon uusi seurakunta aloitti toimintansa Lohjalla maaliskuussa. Uuden seurakunnan johtajana toimii lohjalainen Pentti Nuutinen ja neuvonantajina toimivat Paul Gerrits ja Steven Stewart, jotka asuvat perheineen Lohjalla. Kyseessä on Suomen 31. … Lue lisää