Ajankohtaista

Articles for author: Toimittaja

Tavarajunaliikenteen nopeusrajoitukset helpottavat tärinää

Väylävirasto asetti maaliskuun lopussa nopeusrajoituksia raskaalle tavarajunaliikenteelle Lohjan, Vihdin, Porin, Ulvilan, Kouvolan ja Muhoksen alueilla tärinän hillitsemiseksi. Asukkaiden kokemuksia nopeusrajoitusten vaikutuksista selvitettiin kyselytutkimuksella. Kyselyyn vastanneista (1 100 vastaajaa) 40% arvioi tärinän vaimentuneen. Pori–Nakkila–Ulvila -alueella oli … Lue lisää

Tunnin juna -hanke käynnistyy

Hallitus on päättänyt lisätalousarvioneuvotteluissaan Espoon kaupunkiradan rakentamisesta ja osallistumisesta Turun ratapiha -hankkeeseen. Tunnin juna -hankkeen käynnistäminen on merkittävä kasvu- ja ilmastoinvestointi ja kaupungit olivat valmiita osoittamaan ratainvestoinnin käynnistämiseen poikkeuksellisen suuren taloudellisen panoksen. Espoon kaupunkirata ja … Lue lisää

Uusi akrobatiavoimisteluseura Lohjalle

Voimistelun ja etenkin akrobatian ystäville on luvassa hyviä uutisia, sillä Lohjalle on keväällä perustettu uusi akrobatiaan keskittyvä seura Akroteam Lohja ry. Seuran valmennusvastaava Pauliina Vastamäki kertoo, että akrobatiavoimistelu on yksi voimistelun alalajeista joukkue- ja telinevoimistelun … Lue lisää

Vedenlaadun seurantaa Hiidenveteen laskevissa virtavesissä

Hiidenveden kunnostus -hanke on asentanut vedenlaadun mittauslaitteistot Olkkalanjokeen, Vanjokeen sekä pieneen peltouomaan Hiidenveden rannalle. Laitteistot tallentavat vedenlaatutietoja joka päivä puolen tunnin välein. Tavoitteena on saada tarkempi kokonaiskuva Hiidenveteen tulevasta ulkoisesta kuormituksesta. Mihin vedenlaatutietoja käytetään? Olkkalanjoki … Lue lisää

PuuhaPark avaa pian ovensa

Suomen uusin teemapuisto PuuhaPark avataan lauantaina 13.6. Pitkään oli epäselvää, miten ja milloin tämän kesän puuhakausi pääsee käyntiin. Uusimpien Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaan huvi- ja teemapuistot voivat kuitenkin avata ovensa. Linnanmäki on ilmoittanut avaavansa … Lue lisää

Torstain Kulttuurikävelykierrokset alkavat

Lohjan perinteiset kesän Torstain kulttuurikävelykierrokset alkavat jälleen kesäkuun alussa ja jatkuvat syyskuun alkuun saakka. Vaikean kevään jälkeen kulttuurikävelykierrokset ovat lähimatkailua parhaimmillaan. Ne tarjoavat viikoittain erilaisia inspiraation lähteitä niin paikallisille, kesäasukkaille kuin muualta Suomesta tuleville matkailijoillekin. … Lue lisää

Nuorisotyötä polkupyörän selästä

Uutta polkupyörillä tehtävää liikkuvan nuorisotyön muotoa pilotoitiin viime kesänä Helsingissä ja Kotkassa. Tänä kesänä willarit liikkuvat Siuntiossa ja Kajaanissa. Willarit ovat Aseman Lapset ry:n Walkers-toimintaan ja paikallisen nuorisotyön kohtaamisvälineiksi tuunattuja polkupyöriä, jotka menevät sinne, missä … Lue lisää