Ajankohtaista

Articles for author: Toimittaja

Tunnin junan hankeyhtiö perustetaan pikaisella aikataululla

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja työministeri Jari Lindström tiedottivat tänään perjantaina 1.2.2019 hankeyhtiöiden perustamisesta toteuttamaan Tunnin junaa Turun ja Helsingin välille sekä pääradan kehittämisestä Helsingistä pohjoiseen. Hankeyhtiöiden enemmistöomistus on perustamisvaiheessa valtiolla. Kaupunkien sitoutuminen on edellytys hankeyhtiöiden … Lue lisää

Korot kattoon -komedia Vihdissä

TV:sta tutut suosikkinäyttelijät Ria Kataja ja Minna Kivelä ensi kertaa Vihdissä. Taivaantulet -tv-sarjastakin tutut Ria Kataja ja Minna Kivelä sukeltavat treffipalveluiden ja ihmissuhdevalmennuksen pyörteisiin komediassa Korot kattoon, joka vierailee Luksian näyttämöllä (Ojakkalantie 2,) perjantaina 29.3.2019 … Lue lisää

Uusi kunnanjohtaja on ylpeä Vihdistä

Kysyimme Vihdin uudelta kunnanjohtajalta, mitä Vihtiin kuuluu. Vastausten perusteella muodostui kuva aktiivisten ihmisten kunnasta, jossa halutaan panostaa vahvasti kehitykseen. Erkki Eerola on nyt hoitanut Vihdin kunnanjohtajan tehtäviä reilun kahden kuukauden ajan. Vihti oli hänelle kuitenkin … Lue lisää

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki tukee ikäihmisten liikuntaa

Vertaisohjaajat ovat ohjanneet liikuntaryhmiä Voimaa vanhuuteen -hankkeen puitteissa eri puolilla Lohjaa keväästä 2018 saakka. Hankkeen tavoitteena on tukea lohjalaisten yli 75-vuotiaiden ikäihmisten itsenäistä kotona asumista ja arjessa pärjäämistä. Vertaisohjaajien ryhmissä liikkuu viikoittain noin 70 ikäihmistä. … Lue lisää

Ida Elinan kantele taipuu hittibiisienkin soittoon

Moderni popkanteletar Ida Elina esiintyy Virkistystä Sinulle -konsertissa Laurentius-salissa 4.2. kello 19.00. Konsertin järjestää Virkistystoiminnan Ystävät Säätiö sr, jonka ajatuksen mukaisesti konsertilla halutaan tarjota ihmisille mahdollisuus virkistäytymiseen arjen keskellä. Konserttiin voi hakea ilmaislipun Lohjan Matkailupalvelukeskuksesta. … Lue lisää

Hulvaton parisuhdekomedia vetää suupielet korviin

Lohjan Teatterin tämän talven komedia Vaimoni on toista maata keräsi yleisöltä ensi-illassa 26.1. kehuja ja sai aikaan monta kunnon naurun remakkaa. Lohjan Teatterissa nauretaan nyt Gilles Dyrekin käsikirjoitukseen perustuvan Vaimoni on toista maata -näytelmän hulvattomille … Lue lisää