
Uusi lohjalaishelsinkiläinen startup e-urheilulle
e-Urheilu on maailman kasvavin harrastus. Se on Suomessakin ohittanut jo monet perinteiset lajit harrastajien määrässä. Suomessa on nykyään myös mahdollista useammassa oppilaitoksessa opiskella erillisellä e-urheilulinjalla ihan ammattiin saakka. E-urheilu eli tietokonepelien kilpapelaaminen tai eSports, kuten sitä maailmalla kutsutaan, on paljon enemmän kuin vain tietokonepeleillä pelaamista. E-urheilussa ammattilaisten pitää osata itse … Lue lisää

Joululomalle lomps
Erikoinen vuosi 2020 alkaa tulla päätökseen ja meidän lehdessä on aika lähteä parin viikon talvilomalle. Lehden joululoma alkaa tästä lehdestä ja seuraava lehti ilmestyy keskiviikkona 13.1.2021. Jos sinä aikana ilmaantuu tärkeitä paikallisia uutistiedotteita, kerromme ne www.ykkoslohja.fi osoitteessa eli lehden kotisivuilla. Kiitos mainostajille Haluamme kiittää jälleen kaikkia asiakkaitamme luottamuksesta tänä vuonna, … Lue lisää

Hyvinvointi ja tulevaisuutemme
Kaikkien tilastojen valossa ihmiset liikkuvat entistä vähemmän. Meillä on kyllä entistä enemmän vapaa-aikaa, joten liikkumisellekin pitäisi kyllä olla aikaa, mutta jostain syystä suuressa mittakaavassa näin ei ole. Vapaa-aika vietetään entistä enemmän passiivisen tekemisen kanssa. Ennen maaseudulla ei vapaa-ajallakaan ollut tekemisen puutetta, kun aina piti jotain jossakin tehdä, mutta kaupungistuminen on … Lue lisää

Lohjalla voimassa olevat rajoitukset ja suositukset jatkuvat
Lohjalla koronatilanne on pysynyt rauhallisena. Kiitos kaikille kaupunkimme asukkaille ohjeiden ja rajoitusten noudattamisesta. Niiden avulla pidämme jatkossakin kaupunkimme turvallisena. Uudenmaan alueen on edelleen koronan osalta leviämisvaiheessa. Tämän johdosta rajoituksia ja suosituksia on tarpeen jatkaa vielä vuoden vaihteen yli. Toimenpiteiden tavoitteena on hillitä epidemiatilanteen hallitsemattoman leviämisen uhkaa ja näin turvata väestön … Lue lisää

Saunaperinne Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon
Suomen ensimmäinen kohde Unescon Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa on saunaperinne. Suomi allekirjoitti Unescon yleissopimuksen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta vuonna 2013. Museovirasto vastaa sopimuksen toimeenpanosta Suomessa. Suomalainen saunaperinne nimettiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon 17.12.2020 järjestetyssä hallitustenvälisen komitean kokouksessa. Museoviraston sitoutuu Suomen valtion valtuuttamana yhdessä suomalaisten saunayhteisöjen sekä saunakulttuuria edistävien toimijoiden kanssa vaalimaan … Lue lisää

”Putkireiskapommin” teko voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön
Poliisin tietoon on viime aikoina tullut useita tapauksia, joissa nuoret ovat valmistaneet niin sanottuja ”putkireiskapommeja”. Kyseessä on viritelmä, jossa muovipulloon tai kanisteriin laitetaan putkenavaajanestettä ja alumiinifoliota ja pullon korkki suljetaan. Putkenavaaja ja folio alkavat kaasuuntua voimakkaasti aiheuttaen painetta pullon sisälle. Paineen kasvaessa riittävästi pullo lopulta räjähtää. Pommeihin sisältyy useita riskejä, … Lue lisää

HUS pitää valmiuslakia tarpeellisena epidemiatilanteen epävarmuuden vuoksi
Koronavirustartuntojen ja sairaalahoidossa olevien potilaiden määrien kasvu näyttää taittuneen Uudellamaalla. Takeita tilanteen jatkumisesta ei ole, ja tämän vuoksi HUSin johto näkee valmiuslain tarpeellisena. HUSissa on käytettävissä olevin keinoin pyritty turvaamaan toimintaa loppuvuoden aikana. Työntekijäjärjestöjen kanssa on neuvoteltu lisätyökorvaukset sekä päätetty jatkaa hälytysrahan maksamista joustavammin. Näiden avulla pyritään hoidon turvaamiseen joulun ja uuden … Lue lisää

Joulun jäteneuvot – joulukuuset hyötykäyttöön
Juhlapyhät tuovat muutoksia jäteastioiden tyhjennysaikatauluihin ja jäteasemien aukioloihin. Lisäksi joulun aikaan syntyy kodeissa usein tavallista enemmän jätettä. Hyvällä suunnittelulla voi sekä ehkäistä jätteen syntyä että välttää ruuhkat jäteastialla. Muutoksia jäteastioiden tyhjennyspäivissä Viikoilla 52, 53 ja 1 jäteastioiden tyhjennykset voidaan tehdä 1–2 päivää normaalia aiemmin tai myöhemmin. Jouluviikolle osuvia jäteastioiden tyhjennyksiä aletaan tehdä su 20.12. … Lue lisää

Hiilijunaliikenteestä aiheutuva haitta vaivaa Vihdissä
Vihdin kunnanhallitus käsitteli 14.12 pidetyssä kokouksessaan Hanko–Hyvinkää-radan aiheuttamia tärinä- ja meluhäiriöitä ja kehotti Väylävirastoa ryhtymään lisätoimenpiteisiin hiilijunaliikenteestä Vihdin alueelle aiheutuvien haittojen poistamiseksi. Rautateitse tapahtuva tavaraliikenne Koverharin satamaan on aiheuttanut Vihdin alueella syksystä 2019 lähtien tavanomaista rautatieliikennettä suurempaa tärinää rautatien läheisillä kiinteistöillä. Etenkin yöaikaan tapahtuva liikenne ja siitä aiheutuva aistittavissa oleva … Lue lisää

Karjalohjan kulttuuriympäristöt esillä joulukalenterissa
Kulttuuriymparistomme.fi:n joulukalenterissa kerrotaan innostavia tarinoita kulttuuriympäristöistä eri puolilta Suomea. Myös Lohja on päässyt mukaan ympäristöministeriön ylläpitämään kalenteriin. Karjalohjan Kotiseutuyhdistys kertoo kalenterissa julkaistavalla jutullaan kotiseutuyhdistystyön ja yhteisöllisyyden merkityksestä tänä poikkeuksellisena vuonna. Heidän luukkunsa julkaistaan tiistaina 22.12. Heljä Järnefelt Karjalohjan Kotiseutuyhdistyksestä kertoo, että Karjalohja päätyi mukaan kalenteriin, kun Kotiseutuliitto tiedusteli yhdistyksen osallistumishalukkuutta. … Lue lisää

ToeStar laajentaa toimintaansa – paljon uusia kursseja keväälle
Tanssikoulu ToeStarin kevään lukujärjestys näyttää vauhdikkaalta ja liikunnan täyteiseltä. Uusia tanssitunteja löytyy useita ja niitä varten on palkattu kolme uutta ohjaajaa. Muutos on suuri, sillä viime vuosina yrittäjä Laura Hannus on pitänyt kaikki tunnit itse. Mistä moinen laajennus tähän aikaan, kun moni muu yritys kamppailee koronapandemian vaikutusten kanssa? –Lohjalla on … Lue lisää

Taiteidenvälisistä projekteista eväitä elämään
Lohjan Yhteislyseon lukiolla työstetään parhaillaan taiteidenvälistä sävellysprojektia, joka huipentuu ensi toukokuussa Laurentius-salissa järjestettävään konserttiin. –Meillä on lukiolla tavoitteena toteuttaa joka toinen vuosi laajempi taiteidenvälinen projekti, kertoo Lohjan Yhteislyseon lukio musiikin lehtori Matteus Mykkänen. Kyseessä on samantyyppinen eri taideaineita yhdistävä projekti kuin toissa vuonna toteutettu musiikkinäytelmä Loska. Näytelmä on kuitenkin suuritöinen, … Lue lisää

Ensimmäisen oman kappaleen myötä kohti unelmia
Vihtiläinen Sanna Niinistö julkaisi taiteilijanimellä Saniita ensimmäistä oman kappaleensa 4.12. Sen myötä hän otti ensiaskeleet kohti unelmaansa laulajan urasta. Laulamisen Niinistö aloitti kuitenkin jo lapsena. –Olin ala-asteella musiikkiluokalla. Siellä kiinnostus laulamiseen ja esiintymiseen lähti. Tein ensimmäiset laulunsanat 10-vuotiaana. Esiintyminen ja laulaminen on ollut aina lähellä sydäntäni ja unelma laulajan urasta … Lue lisää

Uudenmaan kokoontumisrajoitukset jatkuvat
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alue on alueellisen koronakoordinaatioryhmän tuoreen arvion mukaan edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa tämän vuoksi alueen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevia rajoituksia 10.1.2021 asti. Etelä-Suomen aluehallintoviraston 15.12. tekemän päätöksen mukaan kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa on kielletty Helsingin ja Uudenmaan … Lue lisää

HUSin alueella valmistaudutaan koronavirusrokotuksiin täyttä vauhtia
HUSin alueella suunnitellaan ja varaudutaan koronavirusrokotuksiin mahdollisimman hyvin, jotta rokotukset saadaan käyntiin viiveettä. Rokotusten suunnittelu ja toteutus edellyttävät monen tahon ja tason yhteistyötä. Rokotuksia suunnitellaan yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, erityisvastuualueen muiden sairaanhoitopiirien, HUSin alueen kuntien sekä yksityisten palveluntuottajien kanssa. Lisäksi HUSissa suunnitellaan oman henkilökunnan rokotuksia. ”Meillä on vuosien kokemus … Lue lisää

Lohjalta ponnistetaan: suomiesports.fi
Lohjalainen projekti suomiesports.fi lähti pienestä liikkeelle tänä syksynä. Projektin aloituksen syynä on yksinkertaisesti se, että suomalainen e-urheilu kasvaa ja tarvitsee kasvulleen tukea. Yleensäkin e-urheilu eli kilpailullinen tietokone-ja konsolipelaaminen ovat kasvussa maailmanlaajuisesti ja monissa maissa pelaaminen on ohittanut harrastajamäärissä monet perinteiset lajit. E-urheilulle on tyypillistä sama kehitys, kuin monessa perinteisessä lajissa, … Lue lisää

Kauppakeskus Loheen uusi merkkivaatteiden Outlet-myymälä
Täydennystä kauppakeskus Lohen palvelutarjontaan saadaan 18. joulukuuta, kun toiseen kerrokseen avataan uusi edullisia merkkivaatteita myyvä Outlet-myymälä. ”Kauppakeskus Loheen avataan vielä joulukauppaan uusi Outlet, jonka tarjonta muodostuu pääosin valikoimista poistuvista tunnetuista ja laadukkaista merkkivaatteista. Mikä hienointa, tällaista liiketoimintaa asiakkaat ovat myös toivoneet Loheen, joten pystymme samalla vastaamaan asiakkaiden toiveisiin. Poistomyynnin takia … Lue lisää

Metri, kymmenen vai enemmän – mikä on riittävä turvaväli?
Tieliikennelain mukaan ajoneuvolla on pidettävä edellä kulkevaan ajoneuvoon sellainen turvaväli, että peräänajon vaaraa ei ole. Mistä tietää, millainen turvaväli on missäkin tilanteessa sopiva? Liikenneturva muistuttaa, että turvavälin merkitys korostuu liukkaalla tai muuten huonolla ajokelillä. Hyvät turvavälit tekevät liikenteestä sujuvampaa ja turvallisempaa. Kyselymme mukaan monella on kuitenkin haasteita sopivan turvavälin arvioinnissa. … Lue lisää

Pysy pystyssä: ota vinkit käyttöön talviliukkaiden varalle
Työikäisille sattuu runsaasti liukastumistapaturmia ja niiden vaikutukset näkyvät vuosittain merkittävinä kustannuksina ja sairauspoissaoloina. Liukastumisen riskipaikkoja ovat esimerkiksi oma piha tai työpaikan parkkipaikka. Pysy pystyssä –kampanja on antanut vinkkejä liukkaiden varalle jo 15 vuotta. Kampanjointi jatkuu tammikuun toisella viikolla. Pysy pystyssä –yhteiskampanja on tuonut asian julkiseen keskusteluun Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa … Lue lisää

Joulun tunnelmaa ja perinteitä Lohjan Museossa
Lohjan Museon joulunäyttely Polku jouluperinteisiin on avoinna 5.1.2021 saakka. Näyttely esittelee seitsemän suomalaista jouluperinnettä ja niiden historiaa. Näyttely jakautuu kolmeen museon rakennukseen: päärakennukseen, tilanhoitajan rakennukseen ja aittarakennukseen. Joulupolulla kuljetaan mm. adventtitähden luota seimen äärelle ja edelleen joulupukin luokse. Matkalla tutuiksi tulevat myös jouluolkiin liittyvät perinteet, joulukuusen alkuperä, tontut ja Lucia-perinne. … Lue lisää

Lohjan kaupunginorkesterille myönnettiin koronatukea
Opetus-ja kulttuuriministeriö on myöntänyt korona-avustuksina yhteensä lähes 17 miljoonaa euroa museoille, teattereille, orkestereille ja kansallisille taidelaitoksille. Avustus on tarkoitettu tukemaan niiden toimintaa ja tehtävien hoitamista koronapandemian aikana ja auttamaan toimijoita selviämään vaikeiden aikojen yli. Avustuksia myönnettiin sitä hakeneille valtionosuutta saaville museoille, teattereille, orkestereille sekä Suomen kansallisooppera ja -baletille, Kansallisgallerialle ja … Lue lisää

Ajankohtaista koronavirustilanteesta Lohjalla
Koronatilanne on edelleen haastava koko Suomessa, joten on erityisen tärkeää noudattaa voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia. THL suosittelee, että ihmiset viettäisivät joulua mahdollisimman pienissä ryhmissä ja mieluiten kotona. Viimeisen viikon aikana (viikko 50) on Lohjalla todettu viisi uutta koronavirustartuntaa. Koronatilanne on kokonaisuutena pysynyt Lohjalla kuitenkin rauhallisena. Koronatartuntojen määrä koko vuoden … Lue lisää

Jyrki ja Maija Anttilan joulukonsertti Lohjan kirkossa
Jyrki Anttila saapuu pianistivaimonsa Maija Anttilan kanssa tunnelmalliseen Lohjan Pyhän Laurin kirkkoon konsertoimaan tiistaina 22.12. klo 19.00. Joulukonsertti järjestetään turvallisesti koronarajoituksin. Konsertissa kuullaan rakkaimpia joululauluja kuten Sylvian joululaulu, Varpunen Jouluaamuna, Jouluyö ja Kirkkain tähti. Lisäksi piipahdetaan amerikkalaisessa joulutunnelmassa laulamalla upea kappale I’ll be home for Christmas. Konsertin loppupuolella laskeudutaan vielä … Lue lisää



