
Slaavilaisen musiikin konsertti Laurentius-salissa
Virkistystoiminnan Ystävät Säätiö sr toteuttaa toukokuun loppupuolella mielenkiintoisen konsertin Laurentius-salissa. Esiintymässä ovat Viktor Klimenko (laulu), Vladimir Klimenko (kitara +laulu), Benjamin Roth (piano + kosketinsoitin) ja Pavel Fjodorof (balalaikka). –Viktor on koonnut tämän kokoonpanon. Konsertin nimi … Lue lisää

Teatris – kulttuurisen nuorisotyön suihkulähde
Viime viikolla Lohjalla järjestettiin Länsi-Uudenmaan aluefestarit valtakunnallista Teatris-tapahtumaa varten. Tapahtumaan oli vapaa pääsy yleisölle. Kaksipäiväinen rumba pisti varmasti kaikki hikoilemaan, mutta myös hymyilemään ja nauramaan. Tapahtuman päämääränä oli antaa nuorille heidän ansaitsema tila päästä esiintymään … Lue lisää

Aploodin teatterifestivaaliviikko saapuu jälleen
Aploodin lukukausi 2018–2019 on sujunut vauhdikkaasti. Opetus on laajentunut kouluikäisten lisäksi varhaiskasvatusikäisiin ja aikuisiin. Oppilaita on ollut lähes puolitoista sataa, kun Aploodi on oman normaalin taiteen peruopetuksen lisäksi pyörittänyt kolmessa lohjalaisessa koulussa Teatteritaidetta kouluihin -hanketta. … Lue lisää

Missä vierailla Kyproksen monipuolisella saarella käydessä
Kesän lomamatkat ovat monella jo varattuina, mutta mikäli oma matkasi on vielä varmistamatta, niin oletko miettinyt kohteeksi, vaikka Kyprosta? Se on lähellä ja siellä varmasti on myös lämmintä. Kyprokselle pääset niin TUI:n, Deturin, Tjäreborgin, Aurinkomatkojen … Lue lisää

Eikä yksikään pelastunut pitää otteessaan loppuun saakka
Vaahterateatteri tarjoilee aimo annoksen jännitystä Agatha Christien klassikkodekkariin perustuvalla näytelmällä Eikä yksikään pelastunut. Näytelmässä kymmenen toinen toisilleen vierasta ihmistä saa tuntemattomalta Owenilta kutsun lomailemaan tai työskentelemään Devonin rannikolla sijaitsevalle saarelle. Salin seinälle on ripustettu vanha … Lue lisää

Minna Canthin Papin perhe esitetään Sammatin Sampomäellä
Vaahterateatteri julkisti Minna Canthin ja tasa-arvon päivän kunniaksi (19.3.) tulevan kesän kesäteatterinäytelmänsä. Tätä suurta yhteiskunnallista vaikuttajaa juhlitaan nyt Suomessa ja hänen syntymästään on kulunut 175 vuotta. Minna Canth (s. 1844) on ollut merkittävä suomalaisen kirjallisuuden … Lue lisää

Suosikki kääntää suun hymyyn
Teatteri Tralan Suosikki on hyvän mielen musiikkinäytelmä, jonka tunnelman takaa live-bändi. Arto Niemisen käsikirjoittama ja ohjaama Suosikki kertoo Suosikki-lehden ympärille rakentuvat tarinan nuorista, heidän kasvustaan aikuisiksi ja siitä, mitä kenestäkin tulee ja mihin he päätyvät … Lue lisää

Vihdin Teatterissa 2 257 katsojaa talven aikana
Vihdin Teatteri otti rohkean haasteen valmistaessaan talven näytelmäksi Eero Järvisen ohjaaman ja Reko Lundán’in kirjoittaman näytelmän ”Aina joku eksyy”. Sillä haluttiin tuottaa katsojille muutakin kuin tavanomaista kesäteatterin kansankomediaa. Tässä onnistuttiin ja esitys esitykseltä kiittävien lausuntojen … Lue lisää

Vuoden 2018 Matkailuyritys on Kettukallion Elämystila
Vuoden Matkailuyritys ja muut palkitut julkistettiin Lohjan Matkailugaalaassa 8.3. Lohjalla juhlistettiin jälleen aktiivisia matkailualan toimijoita, Matkailugaala järjestettiin jo seitsemännen kerran. Aihetta juhlaan onkin, sillä matkailualalla menee hyvin. –Suomen matkailu takoo ennätystulosta. Matkailu on Suomessa 15 … Lue lisää

Oodi työntekijöille – installaatio kaivostyöntekijöiden työstä
Taiteilija Sari Nikolan Oodi työntekijöille -installaatio on esillä Tytyrin Elämyskaivoksessa 5.3. – 2.6. Teoksen lähtökohtana on ollut kaivostyöntekijöiden raskas työ ja sen arvostaminen, mutta teoksen voi yleistää myös mihin tahansa muuhun raskaaseen, käsillä tehtävään työhön. … Lue lisää

Mustion Linna laajentaa kulttuuritarjontaansa klassiseen musiikkiin
Mustion Linna haluaa tuoda klassisen musiikin osaksi uniikin miljöön elämystarjontaa. Yhteistyössä Lauluakatemian kanssa järjestetään mm. Delicious Arias -konserttitapahtuma sekä laulukurssi. Mustion Linna ja korkeatasoiseen klassisen laulun opetukseen keskittyvä Lauluakatemia käynnistävät yhteistyön. Yhteistyön myötä järjestetään mm. … Lue lisää

Loppuunmyytyyn ”Svengaavaan evakkorekeen” lisäkonsertti
Erkki Liikanen ja Kimmo Leppälä Stompers viihdyttävät ”Svengaavan evakkoreen” kanssa sunnuntaina 10.3. kello 13.00 loppuunmyydyssä Juhlatalo Kokin konsertissa. Suuren kysynnän vuoksi järjestetään uusintakonsertti heti samana päivänä kello 17.00 kakkukahvikonserttina. Tähän on vielä paikkoja rajallisesti vapaana. … Lue lisää

Nummela sai elokuvateatterinsa takaisin
Akke Selin toi Kino Akselin takaisin Nummelaan. Kysyimme elokuvasukuun kuuluvalta Seliniltä laajemminkin elokuvan kuulumisista. Akke Selin avasi helmikuun alussa Nummelaan Kino Akselin. Hän avasi samaan paikkaan elokuvateatterin myös vuonna 2000 ja pyöritti sitä helmikuuhun 2012 … Lue lisää

Helmien yö – Noche de Perlas Lohjalla
Latinorytmit täyttävät Laurentius-salin, kun Suomen suosituimpiin oopperalaulajiin lukeutuvat tenori Jyrki Anttila ja sopraano Angelika Klas esiintyvät siellä lauantaina 23.3. kello 14.00. Heidän yhteiskonserttinsa Helmien yö yhdistää niin tangoja, viihdemusiikkia kuin oopperaakin. Musiikista vastaa Kimmo Leppälä … Lue lisää

Kaikukortilla kulttuuria ja liikuntaa maksutta
Lohjan kaupunki ottaa 1.3. käyttöön valtakunnallisen Kaikukortin, jolla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja Kaikukortti-verkoon kuuluvien kulttuuri- ja liikuntapalvelujen tuottajien tarjonnasta. Lohjan kaupungin kulttuurituottaja Kalle Ryökäs kertoo, että muissa kunnissa Kaikukortti keskittyy kulttuuritarjontaan, mutta virkistävänä poikkeuksena Lohjalla … Lue lisää


