
Siuntio-päivänä ohjelmaa koko perheelle
Siuntio-päivä tuo tulevana lauantaina vilskettä Siuntion kuntakeskukseen. Palloiluhallin lisäksi tapahtumia on mm. kirjastossa, Walkersissa, Työpaja Virrassa ja ulkoalueilla. Siuntio tutuksi -rastitapahtumassa kierretään rasteja kuntakeskuksessa. Yhdistykset, yritykset ja eri yhteisöt esittelevät klo 10-14 toimintaansa Siuntion palloiluhallissa. Tilaisuuden avaa hallintojohtaja Niko Kannisto ja kunnan viranhaltijat ovat koko tapahtuman ajan paikalla keskustelemassa kuntalaisten kanssa kunnan palveluista … Lue lisää

Tule lukumummiksi tai -vaariksi!
MLL:n lukumummi ja -vaari -toiminta on kehitetty yhteistyössä Niilo Mäki -Instituutin kanssa. Siinä vapaaehtoiset aikuiset lukevat noin kerran viikossa kouluilla niiden 2.-6. -luokkalaisten lasten kanssa, jotka tarvitsevat lisätukea lukemiseen. Tarkoituksena on yhteisten lukutuokioiden avulla innostaa lapsia lukemaan sekä tukea heidän lukusujuvuuttaan. Lukutuokioiden lomassa syntyy myös luontevaa sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Suomessa lähes kaikki lapset … Lue lisää

Yrittäjäkuva: Lohjalainen konsertti- ja ohjelmatoimisto Operart Oy satsaa tulevaisuuteen
Hannu-Pekka (Hoppe) Sinervä ja Nuppu Kauppinen kuvassa ja Piiu Korhonen sekä Sara Sainio rakentavat pomonsa Jyrki Anttilan ohjauksessa Operartista entistä kattavamman konsertti- ja ohjelmatoimiston. Tenori Jyrki Anttilan perustama konsertti- ja ohjelmatoimisto OperArt on aloittanut toimintansa vuonna 2005. Siitä saakka eri operetti- ja konserttiproduktiot ovat täyttäneet konserttisaleja ympäri Suomen. Esityksiä ovat … Lue lisää

Turvallisuutta kotiin
Onko kotisi turvallinen paikka asua ja elää? Miten toimit, jos syttyy tulipalo? Onko lähipiirissäsi kaltoinkohtelua? Lohjan pääkirjaston Järnefelt-salissa järjestetään kaikille avoin Turvallisesti omassa kodissa -tapahtuma keskiviikkona 5.9. klo 11-14. Tapahtuman järjestävänä tahona toimii Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n OmaisOiva-toiminta. OmaisOiva on Sosiaali- ja terveysministeriön Veikkauksen tuella tapahtuvaa toimintaa, jossa kohderyhmänä ovat eri-ikäiset läheisistään … Lue lisää

Levymessut Nummelassa
Ostaako joku muka vielä äänilevyjä? Hyvä kysymys, johon löytyy mukava vastauskin kuin levykaupan hyllyltä. Kyllähän levyjä vielä ostetaan. Levyjen keräilystä ja musiikin kuuntelusta on tulossa taas suosittu harrastus. Niinpä Rientolassa, Nummelassakin järjestetään levymessut jälleen ensi lauantaina 1.9.18. Lyhyesti muotoiltuna levymessuilla ostetaan ja myydään äänilevyjä. Mukana on koko joukko maan parhaita … Lue lisää

Tähtiartisti-kilpailun alkukilpailu käydään Päiväkummussa
Tähtiartisti 2018 alkukilpailu järjestetään pe 31.8. Kylpylähotelli Päiväkummussa Karjalohjalla. Laulukilpailu on avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille. Karjalohja on kilpailulle kokonaan uusi paikka, joten kilpailua odotetaan mielenkiinnolla, koska nimenomaan uudet paikat tuovat myös uusia laulajia kilpailuun. Kyseessä on suomalaisen iskelmä- ja tanssimusiikin laulukilpailu. Tähtiartisti 2018 laulukilpailussa on kuusi sarjaa: Eli Tähtiartisti… -Kuningas ja … Lue lisää

Kansantanssiharjoitukset alkavat
Lohjalla on ollut ohjattua kansantanssia jo vuodesta 1965. Lohjanseudun Tanhuujat ry:n tarkoituksena on suomalaisiin kansatansseihin, -leikkeihin, -musiikkiin ja pukuihin liittyvien perinteiden vaaliminen, niiden elvyttäminen ja tunnetuksi tekeminen sekä luoda erityisesti kiintymystä kansankulttuurimme arvoihin ja tervettä elämän iloa. Kansantanssiharjoitus Leikin – varjolla alkaa maanantaina 10.9. kello 18.30 – 20.00 Harjun koululla … Lue lisää

Haastavassa asuntomarkkinatilanteessa välittäjien ammattitaito korostuu
Käytettyjen asuntojen kauppa jatkuu tahmeana ja viime vuotta heikompana talouden ja työllisyyden erinomaisesta vireestä huolimatta. Tilanne on poikkeuksellinen ja hämmentävä asuntokaupan ammattilaistenkin näkökulmasta. Ensimmäistä kertaa hyvä taloustilanne, kuluttajien vahva luottamus talouteen ja ennätyksellisen alhaiset korot eivät näytä vaikuttavan asuntomarkkinoihin. Sp-Koti on tosin rikkonut myyntiennätyksiään alkuvuodesta lähtien – myös helteisinä kesäkuukausina. … Lue lisää

Vielä on ajokelejä jäljellä
GlansPower Monkey mopo ZH50EFI Legendaarinen Monkey mopo on tehnyt paluun valikoimaamme. Nyt uudella nykyaikaisella ruiskuohjatulla polttoaineensyöttöjärjestelmällä (EFI). Moottori on entistä hiljaisempi ja taloudellisempi ajaa! Uudenajan Monkey Muiden ominaisuuksien osalta pyörä on perinteitä kunnioittava ja tyylikäs ilmestys tien päällä! Monkey mopo on vuodesta toiseen ajankohtainen ja suosittu menopeli kesät ja talvet. … Lue lisää

Sami-Matti Trogen ajoi voittoon tuhansien silmäparien edessä Kouvolan Rallycross Festivaleilla
Oskar Leitgeber (vas), Sami-Matti Trogen ja Juho Valtanen. (Kuva: Toni Ollikainen/Tonigraphs) Kauden toiseksi viimeinen RX Academyn osakilpailu ajettiin Kouvolassa osana Rally X Nordic -kilpailua. Tykkimäen rinteisiin oli kerääntynyt tuhansia katsojia ja tunnelma nousi korkeammalle kuin koskaan aiemmin Suomessa. Toinen perättäinen voitto vahvisti Sami-Matti Trogenin mestaruusmahdollisuuksia, kun yksi osakilpailu on … Lue lisää

130-vuotias Tivoli Sariola saapuu juhlimaan synttäreitään Lohjalle
Tivoli Sariola saapuu Lohjalle ensi viikon perjantaina. -130-vuotisjuhlakiertueemme kunniaksi meillä on tänä vuonna paljon uutta tivolilla, muun muassa hurja nuorisolaite The Tribe, Dumle-onnenpyöräpeli, uusia tivoliherkkuja sekä juhlatuotevalikoima, josta jokainen voi ostaa itselleen tivolimuiston kotiin viemiseksi, Ville Sariola listaa. Uusien laitteiden ja tuotteiden lisäksi Tivoli Sariolasta on ilmestynyt keväällä kirja. Kirja valmistui Tivoli Sariolan … Lue lisää

365 maratonia vuodessa
Se on karvialaisen Iina Puskalan itselleen asettama urakka, jonka maratonin numero 306 hän tulee juoksemaan tulevana sunnuntaina 2.9. Lohjalla, Harjun yleisurheilukentällä, osana Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Viestikarnevaalia. Maratoonarit starttaavat aamulla yhdeksältä ja kisassa on mukana soolojuoksijoiden lisäksi myös joukkueita. Jos joku myöhäinen saa kipinän, voi mukaan ilmoittautua vielä paikan päällä klo 8.00 … Lue lisää

Minä ja Cheek
”I have a feel like somebody is watching me” soi taustalla ja breakdance liikkeet seuraavat toisiaan, eletään 80-luvun puoliväliä. Tuossa vaiheessa edessä oli tulossa vielä muutama tanssivuosi ja jopa oma tanssiryhmä, mutta jo 80-luvun lopulla ravintolaelämä, sen työosa vei mennessään. Rap musiikki ja Suomi Rap musiikki oli isona vaikuttavana tekijänä … Lue lisää

Logopainajasta mainosteippaamoksi
Muutama vuosi sitten, tarkemmin vuonna 2008 Sami Sassi aloitti brodeerauskoneella vaatteiden merkinnän OmaLogon-toiminimellä oman yrityksensä alla. Sassi kehitti toimintaa ostamalla vuonna 2014 Teippitallin laitteet ja laajentamalla portfolioon auto- ja muut mainosteippaukset, myös vaatteita tuli entistä enemmän kuvioihin mukaan, myös tekstiilipainatus. Vuonna 2016 Sami Sassi halusi myydä liiketoiminnan ja ostaja löytyi … Lue lisää

Golden ABBA Show
Vaikka ABBA on pysytellyt poissa estradeilta ja studiosta yli 30 vuotta, sen kultainen kimallus ei ole hiipunut minnekään. Ruotsalainen ABBA on edelleen yksi kaikkien suosituimmista ja myydyimmistä yhtyeistä, jonka ajatonta diskopoppia rakastavat yhä kaikenikäiset kuulijat ympäri planeetan. Koe Abban tarina uudelleen! Upeat laulajat, tanssijat ja huippuorkesteri saavat aikaan sellaisen ilotulituksen, … Lue lisää

Asiantuntijan vinkit: Näin valitset hyvän kuvan deittiprofiiliisi
Tavoitteena päästä treffeille? Ei ole yhdentekevää, millaisen kuvan valitset! Digideittailun asiantuntija, tietokirjailija Mari Koistinen antaa Digideiteillä-uutuuskirjassaan vinkit hyvän profiilikuvan valitsemiseen. Mari Koistisen Digideiteillä-kirja tarjoaa tietoa ja vertaistukea kaikille deittailun suossa tarpoville sekä niille, jotka vasta suunnittelevat lähtevänsä verkkoon kalaan. Koistinen antaa käytännönläheisiä vinkkejä muun muassa siihen, mitä omaan esittelytekstiin kannattaa kirjoittaa, miten nettikeskustelua tulisi ylläpitää ja mistä varsinaisilla treffeillä olisi hyvä puhua. Alle on … Lue lisää

130-vuotias Tivoli Sariola saapuu juhlimaan synttäreitään Lohjalle
Tivoli Sariola saapuu Lohjalle ensi viikon perjantaina. ”130-vuotisjuhlakiertueemme kunniaksi meillä on tänä vuonna paljon uutta tivolilla, muun muassa hurja nuorisolaite The Tribe, Dumle-onnenpyöräpeli, uusia tivoliherkkuja sekä juhlatuotevalikoima, josta jokainen voi ostaa itselleen tivolimuiston kotiin viemiseksi”, Ville Sariola listaa. Uusien laitteiden ja tuotteiden lisäksi Tivoli Sariolasta on ilmestynyt keväällä kirja. ”130-vuotias … Lue lisää

Tule mukaan talkoisiin Siuntionjoen Kvarnbyn purolle!
Purokunnostustalkoot Siuntionjoen Kvarnbyn purolla torstaina 30.8. klo 15–20. Luvassa käytännön vesienhoitotyötä, jossa lihakset vahvistuvat ja mieli virkistyy mukavassa porukassa! Mitä? Puron kunnostamiseksi uomaan lisätään soraa ja kiviä puron elävöittämiseksi ja puron reunojen sortumisen estämiseksi. Mukaan tarvitset kumisaappaat tai kahluuhousut sekä ulkotyöhön soveltuvat vaatteet. Talkoolaisille on tarjolla janojuomaa ja pientä evästä. Missä? Tapaamispaikkana … Lue lisää

Korkeakoulukampus kauppakeskukseen
Laurean johtoryhmä ja Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula tutustuivat kauppakeskus Lohen työmaahan viime maanantaina. Laurea-ammattikorkeakoulu siirtyy kauppakeskukseen ensi kesänä. Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula (vas), Laurean rehtori ja toimitusjohtaja Jouni Koski, vastaava työnjohtaja Olli-Pekka Heinonen Jatke Oy:stä ja SSO:n toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen kauppakeskustyömaalla. Laurea-ammattikorkeakoulu siirtyy Lohjalla uusiin tiloihin kesällä 2019. Uusi … Lue lisää

Autonpesu aurinkoenergialla
Aurinkopaneelit ja aurinkosähköjärjestelmät tulevat koteihin, maatalouteen, julkisiin rakennuksiin ja liiketiloihin, miksei siis myös autopesulaan, joka kuitenkin on täysin toimiva liikekiinteistö. Olin miettinyt asiaa jo pidemmän aikaa ja vertaillut eri toimittajien vaihtoehtoa internetistä ennen kuin teimme omaa päätöstä. Fortumin tarjous sattui sopimaan meille juuri kohdalleen ja kokonaisvaltainen ratkaisupaketti tilattiin Juhlapesulle Lohjalle … Lue lisää

Sami-Matti Trogen lähtee sarjakärkenä Kouvolan Rallycross Festivaleille
(Kuva: Toni Ollikainen/Tonigraphs) Sami-Matti Trogen sinetöi Kanadasta alkaneen menestysviikon ottamalla uransa ensimmäisen RX Academy -sarjan osakilpailuvoiton neljän kakkossijan jälkeen Jalasjärvellä, voitto nosti lohjalaisen sarjan johtoon. Kouvolan Rallycross Festival on sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu, finaali ajetaan Ruotsin Tierpissä lokakuussa. Jalasjärven osakilpailu oli jännitysnäytelmä alusta loppuun, finaalilähdössä Trogen karkasi muilta ensimmäisen … Lue lisää

Terveyttä ja hyvinvointia syksyyn Hiiden Opistosta
Syysilmat lähestyvät vaivihkaa. Kuinka sinä jaksat pitkän syksyn läpi kohti talvea? Asia numero yksi olet: Sinä itse. Mikä saa sinut voimaan paremmin? Hyvinvoinnin perusta on tasapainoinen keho. Kehoaan pitää kuunnella, ja kaikki merkit, kuten väsymys, vatsaongelmat, iho-oireet tai ärtymys viestivät sinulle jostain epätasapainosta. Mistä sitten tietää, mihin kiinnittää huomiota? Terveellinen … Lue lisää

Ville Pursiainen Lohjan sairaanhoitoalueen johtoon
HUS-kuntayhtymän hallitus valitsi lääketieteen tohtorin, neurologian erikoislääkärin Ville Pursiaisen Lohjan sairaanhoitoalueen johtajaksi. Pursiainen työskentelee nykyisin Porvoon sairaanhoitoalueella medisiinisen tulosyksikön johtajana. Lohjan sairaalan johtajaksi haki kaikkiaan 11 hakijaa. Paikka tuli hakuun sen jälkeen, kun Lohjan nykyinen johtaja Raija Kontio valittiin keväällä Hyvinkään sairaanhoitoalueen johtajaksi. Kontion on määrä aloittaa Hyvinkäällä syyskuun alussa, … Lue lisää

Holkenfestilla kuullaan erikoisia soittimia
Holkenfest järjestetään 1.9. kello 14.00 – 23.00 Holkenin Juhlatalolla Inkoon Tähtelässä (Ingarskilantie 14). Festaripassi sisältää kahvin tai mehun, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Juhlatalo Holkenilla on ympäristönä hienot puitteet sirkusvaunuineen sekä 200 hengen sirkustelttoineen, jossa esitykset tapahtuvat. Myytävänä on makkaraa, virvokkeita ja olutta. Esiintyjät: Irish Caps on irlantilaista kansanmusiikkia ja cajun musiikkia … Lue lisää


