
Maanantai ja perjantai ovat lupapalveluiden kiireisimmät päivät Länsi-Uudellamaalla
Passien ja henkilökorttien kysyntä jatkuu Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella todella suurena. Poliisiasemilla on huomattu, että isoimmat jonot lupapalveluihin muodostuvat maanantaisin ja perjantaisin. Etenkin Espoon pääpoliisiaseman lupapalvelut ruuhkautuvat edelleen usein, vaikka ajanvarausaikoja on avattu niin paljon kuin mahdollista, ja asiakkaita palvellaan useilla linjoilla myös vuoronumeroilla. − Esimerkiksi maanantaina 19.6. Espoossa joutui ilman … Lue lisää

Mies myi järjestelmällisesti alkoholia alaikäisille Lohjan alueella
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmistumassa esitutkinta tapauksesta, jossa 19-vuotiaan miehen epäillään myyneen alkoholia alaikäisille vähintään puolen vuoden ajan. Törkeästä alkoholirikoksesta epäiltävän miehen toiminta tuli ilmi, kun Lohjan poliisiaseman ennalta estävän toiminnan poliisit saivat vihiä asiasta. Ensitietojen perusteella epäilty julkaisi ilmoituksia myynnissä olevasta alkoholista sosiaalisessa mediassa. − Esitutkinnan aikana olemme voineet näyttää … Lue lisää

Jokamiesluokan kisat sopivat vauhdista pitäville
Huomasimme toimituksessa taannoin, että emme ole kirjoittaneet rallista tai jokamiesluokasta eli jokkiksesta pitkiin aikoihin. Tämän viikon lehden teema kesämatkailu ja kesäautoilu sopi tähän tarpeeseen loistavasti ja kävimme tapaamassa Vihdin Veikkoinkorvessa Sami Rautasta. Samilla on kokemusta niin kartingista, rallista kuin jokkiksesta, joten mies oli oikea mies tähän tapaamiseen. Jokamiesluokka on Suomen … Lue lisää

Lohjan kaupunginvaltuusto kesälomalla kahtia jakautuneena
Viime keskiviikko illan kaupunginvaltuuston kokous osoitti, kuinka kahtia jakautunut valtuusto on. Vaikka itse kokouksen aikana useat valtuutetut kävivät puhujapöntössä kertomassa hyviä asioita kaupungin menneestä vuodesta 2022 ja siitä, kuinka parempaan suuntaan ilmapiiri on kaupungintalollakin mennyt – niin aivan siltä se ei kuitenkaan kokonaisuudessaan kuulostanut. Kaupunki ja sen henkilöstö tulevaisuudessa Uusi … Lue lisää

Viihdettä viihteen ohessa- mitä tapahtuu kulissien takana
Nykyaika on viihteen kulta-aikaa. Jos Hollywood, Bollywood ja Kiinan elokuvateollisuus ovat oma lukunsa, niin nykyaika ja mobiiliviihde, suoratoisto- ovat aivan muuta. Tottakai se on avannut mahdollisuuksia myös kotimaisille elokuville, sarjoille ja näyttelijöille – kuten NetFlixin kansainväliseen jakoon päässyt suomalainen Dance Brothers. Mutta entä se kaikki, mitä tapahtuu kulisseissa, mitä juorutaan, … Lue lisää

Jula Lohjalle ensi keväällä
Jula pitää vauhtia yllä Suomessa. Nyt on varmaa, että kodinfiksaajaketju avaa tavaratalon Lohjalla. – Jula panostaa paljon Suomeen, ja meillä on ilo kertoa, että avaamme alkuvuodesta 2024 tavaratalon Lohjalle. Uskomme Julan laajentavan siellä myymälävalikoimaa entisestään, Jula Suomen maajohtaja Jaakko Soini sanoo. Julan nopea laajentuminen Suomessa jatkuu, ja suunnitelmana on tulla … Lue lisää

Nuoren ensimmäinen ajoneuvo on yhä useammin mönkkäri- vanhempi, huomaathan tämän!
Monille tuntuu olevan edelleen yllätys, että nuorten suosimien mönkkärien ajo-oikeuden saa jossain tapauksissa ilman ajoharjoittelua kirjallisen kokeen suorittamisen jälkeen. Liikenneturva muistuttaa, että kun nuorelle ollaan hankkimassa ensimmäistä moottoroitua ajoneuvoa, vanhempien kannattaa olla aktiivisia. Nuorta on hyvä tukea heti ensimmäisistä ajometreistä lähtien. Traktorimönkijästä on tullut monelle nuorelle ensimmäinen ajoneuvo mopon … Lue lisää

Lohjan alueen pohjavedessä edelleen paikoin kloridia
Lohjan pohjavesien yhteistarkkailun vuoden 2022 vuosiraportti on valmistunut. Pohjaveden yhteistarkkailua Lohjalla on suoritettu vuodesta 2005 alkaen ja vuonna 2022 mukana oli 14 tarkkailtavaa kohdetta. Pohjaveden laaduntarkkailua ja pinnankorkeuden mittauksia suoritettiin noin 80 pohjaveden havaintoputkesta tai kaivosta toimijoiden ympäristö- tai vedenottolupien mukaisesti. Yhteistarkkailussa oli mukana kahdeksan Lohjanharjulla sijaitsevaa pohjavedenottamoa, Tytyrin kalliopohjavesi … Lue lisää

10 epätavanomaista tapaa parantaa elämääsi juuri nyt
Kun vanhenemme, etsimme jatkuvasti asioita, joita voimme parantaa elämässämme. Taloudesta henkilökohtaiseen terveyteen, on lukemattomia tapoja, joilla voimme parantaa jokapäiväistä elämäämme! Jos olet saavuttanut pisteen, jossa et tiedä, miten voisit parantaa itseäsi, mutta sinusta tuntuu silti, että voisit olla parempi versio itsestäsi, älä huoli! Tässä artikkelissa käsitellään kaikkein epätavanomaisimpia tapoja, joilla … Lue lisää

SML AMOQ SM Motocross Karkkila 5.-6.8.2023
Karkkilan moottorikerho järjestää SM Motocrossin kauden neljännen osakilpailun Mansikin motocrossradalla. Karkkilan moottorikerho on SM-kisajärjestäjänä jo konkari, sillä Mansikin saviradalla on järjestetty SM-kilpailuja vuosittain jo yli 10 vuoden ajan. Tänä vuonna SM-viikonloppuna ajaa lauantaina naisten SM-luokka ja harrastelijakuljettajille suunnatut TOP250 A, B, C ja D-luokat. Sunnuntaina pärähtääkin oikein kunnolla, kun savea … Lue lisää

Vinkit juhannussaunan lämmitykseen – savun väri kertoo, poltatko puuta oikein
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY antaa viisi vinkkiä juhannussaunojille, kuinka sauna lämmitetään mahdollisimman vähäpäästöisesti. Savupiipusta tulevan savun väristä voi päätellä, miten puhtaasti puu palaa. Tavoitteena on saada savu värittömäksi. Pienhiukkasista on haittaa terveydelle ja ilmastolle Puusaunan löylyt kuuluvat monen suomalaisen juhannukseen. Saunanlämmityksessä kannattaa panostaa vähäpäästöisyyteen, sillä puun polttamisesta syntyy terveydelle haitallisia … Lue lisää

Juhannus tieliikenteessä: Katso liikenne-ennusteet ja vinkit turvalliseen juhannusliikenteeseen
Juhannusliikenne on käynnistymässä loppuviikosta. Fintraffic, poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Liikenneturva, Hätäkeskuslaitos, Sisäministeriön pelastusosasto sekä Ilmatieteen laitos toivottavat tien päälle turvallista juhannusta. Lähdetään tänäkin juhannuksena auton rattiin ennakoiden, ajokuntoisena ja turha kiire unohtaen. Juhannuksen menoliikenne on Fintrafficin tieliikenteenohjauksen ennusteiden mukaan vilkkaimmillaan juhannusaattoa edeltävänä päivänä (to 22.6). Myös juhannusaaton (pe 23.6.) … Lue lisää

Mitä kesäautoilu tarkoittaa sinulle?
Juhannus lähestyy ja Suomen tiet täyttyvät jälleen autoista. Menopäivä torstai tulee jälleen koettelemaan suomalaisia kuskeja, samoin kuin sunnuntain paluuliikenne – joten jo viikolla kannattaa alkaa varata sitä energiaa mahdollisia jonoja varten – perille pääsee rauhassa muiden tahdissa edeten. Kesäautoilu tapana vai autoiluharrastuksena Tällä kertaa lehtemme teemana oli kesämatkailu ja kesäautoilu. … Lue lisää

Sale Hiidensalmessa innostetaan lapsiperheitä kasvisten pariin Vegemi-sovelluksen digitaalisen kasvimaan avulla
Venner ja Suur-Seudun Osuuskauppa jatkavat innovatiivista ja vastuullista yhteistyötään lasten kasvisten syönnin lisäämiseksi. Maksuttomassa mobiilisovelluksessa seikkaileva Vegemi-hahmo on ilahduttanut SSO:n alueen kaupoissa viime kesästä alkaen, ja nyt kokeillaan uudenlaista myymälän ja digitaalisen sovelluksen yhdistävää toimintamallia. Vierailemalla Sale Hiidensalmen tai S-market Tupurin hedelmä- ja vihannesosastolla on Vegemi-sovellukseen mahdollista perustaa Vegemin oma … Lue lisää

KKV:n tutkimus: Puhelinliittymien aktiivinen kilpailuttaminen hyödyttää kaikkia kuluttajia
KKV:n telemarkkina-tutkimus on ensimmäinen Suomessa julkaistu selvitys yksityishenkilöiden tekemän kilpailuttamisen yleisyydestä ja sen vaikutuksista eri kuluttajaryhmissä. Suomalaiset kilpailuttavat liittymiään aktiivisesti, mutta tutkimus osoittaa, että vaihtelua iän ja tulotason mukaan on jonkin verran. KKV:n tutkijat halusivat selvittää, kuinka kannattavaa kilpailuttaminen on, ja kuinka paljon kilpailuttamatta jättäminen vaikuttaa kuluttajien liittymien hintoihin. Meillä … Lue lisää

Sale Hiidensalmen seinää elävöittävät Luksian artesaaniopiskelijoiden suunnittelemat taideteokset
Luksian taideteollisuusalan perustutkinnon artesaaniopiskelijat Siiri Vuori ja Ville Marttila ovat suunnitelleet alku vuodesta näyttävät taideteokset, jotka nyt kiinnitettiin Sale Hiidensalmen ulkoseinään. Vuoren ja Marttilan teokset valikoituivat toteutettaviksi Luksia ammattiopiston opiskelijoille pidetyn suunnittelukilpailun voiton myötä. Teokset ovat molemmat kooltaan 3×6 metrisiä, ja niistä kumpikin yhdistyy hyvin vahvasti paikallisuuteen aiheidensa perusteella. Toisessa … Lue lisää

Musikaalikomedia Sugar – Piukat paikat tähdittää Lohjan Teatterin syksyä
Lohjan Teatterin esityskausi syksy 2023 – kevät 2024 tarjoilee yleisölle klassikoita ja suuria tunteita. 21.10. ensi-iltansa saa menestyselokuvaan Piukat paikat perustuva Sugar –musikaali, joka takuuvarmasti viihdyttää ja hauskuuttaa katsojia. Työttömät muusikot Joe (roolissa vuorottelevat Tomi Tuominen / Samuel Nuutinen) ja Jerry (Jarno Brännfors) todistavat sattumalta mafiosojen veristä välienselvittelyä. Paetakseen gangstereita … Lue lisää

Talousosaaminen ja oma talous: Koron muutoksen merkitys omissa kuukausikuluissa
Oman talouden hallinta ja talousosaaminen ovat tärkeitä taitoja, joita jokaisen tulisi kehittää. Yksi keskeinen tekijä oman talouden suunnittelussa ja hallinnassa on koron merkitys kuukausittaisissa kuluissa. Koron kasvu tai lasku voi vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi lainan lyhennyksiin ja korkomenoihin. Tässä artikkelissa tarkastelemme, mitä koron kasvu voi merkitä kymmenen vuoden ja 25 000 … Lue lisää

Tytyri Elämyskaivoksen uuden koko perheelle suunnatun peikkoluolan maskottipeikon nimi valitaan nimikilpailun avulla
Maanalainen miljöö Lohjalla vanhassa kalkkikivikaivoksessa Tytyrissä on saanut uuden karvaisen ja veikeän asukkaan. Tämän johdosta ilmoitamme avoimen nimikilpailun, jossa valitaan nimi tälle Tytyrin Elämyskaivokseen muuttaneelle peikolle. Jopa hieman jännittävä, mutta ystävällinen olento asuu syvällä maan alla Tytyrin aidossa luolassa, jossa tarjotaan heinäkuusta alkaen koko perheelle sopivia jännittäviä seikkailuja. Nimikilpailumme tarkoituksena … Lue lisää

Suomalaiset toivovat keskustoilta nyt elämyksiä
Panostus tapahtumiin ja ajanviettomahdollisuuksiin lisää keskustojen vetovoimaa uusia palveluita enemmän, selviää kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimuksesta tuhannelle suomalaiselle. Suomalaisten kaupunkikeskustojen jalankulkijamäärät ovat laskeneet. Kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimusyhtiö Bilendillä teettämä kyselytutkimus kertoo sille selkeät syyt. Lähes joka toinen (45 %) suomalainen on täysin tai osittain samaa mieltä väitteestä, että he saavat keskustamaiset palvelut jo … Lue lisää

Viime lauantaina Villa Kokkokalliossa viihdytti jazz-musiikki
Viime lauantaina Lohjan Jazz Klubi ry:n sekä Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston jazz-yhtyeet esiintyivät Villa Kokkokallion tunnelmallisessa puutarhassa. Aluksi paikalla oli rauhallisempaa, mutta iltapäivän kuluessa yhä useampi saapui fiilistelemään lämmintä kesäsäätä ravintolan ainutlaatuiseen ympäristöön. Roots Blues Band hurmasi heti alkuun Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston Roots Blues Band -yhtye aloitti tapahtuman mukaansatempaavilla kappaleillaan. Musiikki sai yleisön … Lue lisää

Järviluontoseikkailu 2023 – luontopäivä Porlassa
Lasten ja koko perheen tapahtuma Järviluontoseikkailu järjestetään la 17.6.2023 10.00-14.00 Porlassa! Porla, Lohjan keskustan lähiluontoalue, yhdistää kaupungin keskustan Lohjanjärveen ja tarjoaa mahdollisuuden ulkoiluun ja virkistäytymiseen upean luonnon keskellä ympäri vuoden. Porlan alue on nyt parhaimmillaan, kukkaloisto, hämyisä metsä, hyvät polut ja ennen kaikkealintujen äänekäs konsertti tuovat viimeistään nyt kesän jokaisen … Lue lisää

Lähimatkailua ja kesän lomailua
Me suomalaiset tykkäämme matkustaa kesällä kotimaassa. Lohjalla ja lähialueellamme on paljon nähtävää ja koettavaa, joten lähimatkailua voi todellakin harrastaa ilman suurempia rahallisia panostuksia.Viime viikolla julkaisimme tämän kesän Lännen Helmen. Kesälehden, jonka sivuilla kerrottiin jälleen kesätarjonnasta monella eri tavalla, ja varsinkin kesäteatterit saivat jälleen laajan näkyvyyden. Mutta lähialueilla on paljon muutakin, … Lue lisää

Maksuttomia jumppatunteja senioreille
Lohjan Liikuntakeskus järjestää kesän aikana maksuttomia ulkoaktiviteetteja ikäihmisille. Tunneille ovat tervetulleita kaikki riippumatta osaamis- tai kuntotasosta. Aktiviteetteihin ei tarvitse myöskään erikseen ilmoittautua, eli paikan päällä on vaivatonta käydä tutustumassa toimintaan. Tarjontaan kuuluu ulkojumppaa, ohjattua sauvakävelyä sekä ulkokuntosaliopastusta. Tuntien tarkemmat ajankohdat löytyvät jutun lopusta. “Ohjaus on alkuun tärkeää, jotta liikkeet tekee … Lue lisää


