Lohjanjärvellä kuolemaan johtanut veneonnettomuus

Lohjanjärvellä tapahtui tiistaina aamuyöllä vesiliikenneonnettomuus, jossa menehtyi yksi henkilö. Veneessä olleet kaksi muuta henkilöä loukkaantuivat lievästi ja heidät toimitettiin sairaalahoitoon. Tapahtumapaikalta oli kuultu avunhuutoja, jonka perusteella paikalle hälytettiin poliisi ja […]

Vedentila Karjaanjoen valuma-alueen alaosassa

Lohjanjärven yhteistarkkailualueen sekä Mustionjoen, Pohjanpitäjänlahden ja Tammisaaren merialueen yhteistarkkailualueen tarkkailun tuloksia vuodelta 2019 tarkasteltiin nyt kolmatta kertaa samassa raportissa. Molemmilla yhteistarkkailualueilla seurattiin suppean ohjelman mukaisesti veden laatua vuonna 2019. Yhteenvetoraportin […]

Kaupunkiveneellä Lohjanjärvelle

Kaupunkivenepalvelu Skipperin veneet rantautuvat Aurlahteen toukokuun alussa. Kaupunkivenepalvelu tuotetaan Lohjalla yhteistyössä Lohjan Liikuntakeskuksen, Lohjan kaupungin ja Cafe Aurlahden kanssa. Rantaan tulee kolme soutuvenettä ja kaksi tai kolme moottorivenettä käyttäjämäärän kehittymisestä […]