Kettukallion Elämystila on upea kokemus luonnon keskellä

Kettukallion Elämystila sijaitsee Karstulla, vain 13 kilometriä Lohjan keskustasta Sammatin suuntaan. Elämystilalla voi järjestää tapahtumia ja juhlia aina leirikouluista kesäjuhliin. Tunnelmallinen paikka onkin ihanteellinen erilaisiin tilaisuuksiin, kuten yritysten työhyvinvointipäiviin, pikkujouluihin tai syntymäpäiviin. Kettukalliolla voi myös nauttia savusaunan lämmöstä, pulahtaa paljuun tai järjestää…

Caramillan karamellit valmistuvat Inkoossa käsityönä

Caramillan karamellitehdas sijaitsee idyllisessä Inkoossa. Vanhaan navettaan rakennetuissa tuotantotiloissa korkealaatuiset raaka-aineet muuttuvat huolellisesti käsityönä valmistetuiksi herkullisiksi makeisiksi. Caramilla saattaakin olla monelle tuttu esimerkiksi TikTok -sovelluksen kautta, missä heidän videoidensa kautta voi tutustua vielä tarkemmin karamellien valmistukseen. Caramillan yrittäjänä toimii inkoolainen Camilla Forsman.…

Tämän vuoden Kalkkirockissa juhlitaan kaksi päivää

Tämän vuoden Kalkkirockissa juhlitaan kaksi päivää KalkkiRock festivaali järjestetään tänä vuonna jo kolmannen kerran. Aiemmista vuosista poiketen, festivaali on tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen, sijoittuen perjantaihin 16.6. ja lauantaihin 17.6.2023. Festivaalin järjestäjänä toimii KalkkiRock ry, paikallisten kulttuuritoimijoiden perustama yhdistys, jonka tarkoituksena on…

Hunajaista työtä jo yli 20 vuoden ajan

Hannu Torkkel on toiminut mehiläistarhaajana Lohjalla Mynterlässä jo yli 20 vuoden ajan. Yleisesti ottaen, vaikka mehiläistarhaus on perinteikäs ammatti, se on osiltaan muuttunut ja kehittynyt vuosien saatossa. -Tämä on myös tietyllä tapaa elämäntapa. Parasta tässä on ehdottomasti vapaus ja elämä tuolla luonnossa.…
Kuva: Lohjan Kaupunki

Iltatori voitti Lohjan osallistuvan budjetoinnin äänestyksen – Käärijä torilla kesäkuussa

Osallistuva budjetointi on saanut jalansijaa Lohjan kaupungin päätöksenteossa. Tänä vuonna kaupungin asukkaat saivat ensimmäistä kertaa vaikuttaa siihen, kuinka 20 000 euron potin käyttökohteet määräytyvät. Osallistuvan budjetointi antaa asukkaille mahdollisuuden päättää julkisen rahan käytöstä. Lohjalaiset jättivät maaliskuussa yhteensä 230 ehdotusta investoinneista ja palveluista,…

Lohjan yrityspalvelut toteutetaan jatkossa kaupungin toimesta

Lohjan kaupunginvaltuuston viime keskiviikon kokouksessa eniten keskustelua herätti Lohjan yrityspalveluiden tulevaisuus. Kokouksen alussa käsiteltiin puheenjohtajistoa ja kaupunginhallituksen kokoonpanoa. Joona Räsänen valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi, kun taas Riikka Slunga-Poutsalo ja Matti Pajuoja valittiin varapuheenjohtajiksi. Heidän toimikautensa kestää 1. kesäkuuta 2023 alkaen 31. toukokuuta 2025…

Nauti kesästä vesillä – veneen vuokraus Lohjalla

Kesä on pian kuumimmillaan ja moni veneetönkin kaipaa jo vesille. Onneksi Lohjan upeat vesistöt avautuvat kaikille veneen vuokrauksen myötä. Lohja on kaupunki, joka on tunnettu kauniista järvistään ja upeasta luonnostaan. Lohjanjärvi tarjoaakin lukemattomia mahdollisuuksia veneilyyn ja vesiurheiluun. Järven ympärillä sijaitsee myös monia…