
Puutarha valtasi Galleria Lutsin
Turkulaisen Juha Allan Ekholmin BOTANICAL GARDEN -installaatio tarjoaa kävijälle palan puutarhaa talven keskelle. –Tavallaan voisi sanoa, että Galleria Luts muuttui näyttelyssä eräänlaiseksi jättötilaksi, jonka puutarha on vallannut, Ekholm tiivistää. Hän kertoo, että monet näkevät näyttelyssä aidon puutarhan, vaikka kyse on muovikasveista. –Voi kuinka ihanan vihreää ja virkistävää tähän aikaan vuodesta, … Lue lisää

Tyhjät liiketilat katoavat kaupunkikuvasta, jos kauppa käy
Jos ostajia riittäisi, moni kivijalkaliike pysyisi pystyssä eikä kaupunkikuva näyttäisi alakuloiselta tyhjine liiketiloineen. Paljon on siis kiinni kuluttajien asenteista ja valinnoista eli siitä, käydäänkö kaupassa omalla kylällä vai jossain muualla. Näin asian tiivistää toimitiloja välittävän Tilanan Päivi Kuitunen. –Ravintoloita ja kahviloita Lohjalla on paljon ja niitä käytetään, mutta kivijalkaliikkeet ovat … Lue lisää

Vihdin ensimmäiset kuntoportaat valmistuivat Nummelaan
Etelä-Nummelan Pajuniittyyn rakennetuissa portaissa on 273 askelmaa. Kokonaismatkaa yhteen suuntaan on 160 metriä ja korkeuseroa syntyy 24 metriä. Portaiden yläpäästä löytyy näköalapaikka ympäröivään Nummelaan. –Kaikenikäiset käyttäjät ovat löytäneet kuntoportaat, eikä ihme. Kuntoportaissa jalkojen lihasvoimaa, ketteryyttä ja koordinaatiota pystyy kehittämään monipuolisesti, kertoo portaita jo useaan otteeseen testannut Jaana Mononen. Vihdissä opettajana … Lue lisää

Täysimittainen sisäjalkapallokenttä valmistui Vihtiin yhteistyöllä
Etelä-Nummelan liikuntapuistoon on avattu palloiluhalli, Aura Light Certos Areena. Jättimäisen hallin pinta-ala on noin 8 600 neliömetriä. Hallia hyödynnetään avaamisesta lähtien tehokkaasti, sillä sen käytöstä vastaavat Vihdin kunta, Nummelan Palloseura ja Vihdin Viesti yhteistyössä Vihdin Jäähalli Oy:n kanssa. –Palloiluhallin rakentaminen onnistui motivoituneiden toimijoiden kesken ketterästi hyvässä yhteistyössä. Halli on hieno … Lue lisää

Nummela Thaiboxing Club thainyrkkeilyn SM-kilpailuissa
Thainyrkkeilyn aikuisten SM-kilpailut käytiin tammikuun alussa Tikkurilan Urheilutalolla. Nummela Thaiboxing Clubilta kilpailuihin osallistui vasta 16-vuotias Nea Sutinen kuuden ottelun kokemuksella. Viikonlopun huoltotiimissä toimivat Marko Säkkinen, Sari Levänen ja Eeva Pakkala. SM-kilpailut käydään viikonlopun aikana, eli otteluita voi yhdellä ottelijalla olla kolmena päivänä, mikä toimii hyvänä harjoituksena esimerkiksi amatöörien arvokilpailuihin, sillä … Lue lisää

Sami-Matti Trogen neljänneksi SM-rallikauden avauksessa Tunturissa
Rallin SM-sarjaan tällä kaudella keskittyvä Sami-Matti Trogen ajoi uransa ensimmäisessä Tunturirallissa SM3-luokassa neljänneksi. Kauden vaativin kilpailu, 55. Arctic Lapland Rally avasi kuuden osakilpailun mittaisen SM-rallikauden. Kartanlukija Topi Luhtisen kanssa Ford Motorcraft -tallissa ajava Trogen oli debyyttiinsä tyytyväinen. Ralli käynnistyi juhlavasti Rovaniemen keskustasta Lordin aukiolta. Neljän päivän ja yli kuudensadan nuotituskilometrin … Lue lisää

Älypuhelin valtaa arkemme
Moni näprää puhelinta ajoittain lähes koko hereillä oloaikansa. Kännykkä eli älypuhelin on osa arkista elämäämme ja onkin vaikeaa kuvitella elämää ilman kännykkää. Aamulla herätään kännykän herätykseen, vilkaistaan aamulla päivän sääennuste, uutiset ja sähköposti, ja pitkin päivää lueskellaan kiinnostavia aiheita. Kaikilla on nettiyhteys puhelimessa. Asiat hoituvat nopeasti, eikä enää haluta odotella. … Lue lisää

Omistaja vai vuokraaja? Kumpi sinä olet?
Viimevuosina on Suomessakin lisääntynyt nuorten aikuisten kohdalla ajatus vuokraamisesta enemmän kuin omistamisesta. Ajatus ei kohdistu ainoastaan asuntoon vaan myös esimerkiksi autoon ja moneen hintavampaan käyttötavaraan. Peruskysymys on, miksi pitäisi omistaa yksin, jos voi käyttää yhteisesti? Yhteiskäyttö tai vuokraus ovat käyttötapoja, joilla voisimme vähentää luonnon ja maapallon kuormitusta, mutta mitä sanoo … Lue lisää

Miten internetin monipelaajapelit onnistuvat reaaliaikaisuudessaan?
Nettipelaamien perustuu siihen, että omilla päätelaitteellaan olevat pelaajat ovat yhteydessä peleihin ulkoisen pelioperaattorin kautta. Tavallisissa tietokonepeleissä pelaajat asentavat tietokoneelle tai mobiililaitteelleen sovelluksen, jolla yhteys otetaan pelipalvelimeen. Pelipalvelimia voi olla saatavilla useita, sillä suosittuja pelejä voi pelata jopa satoja tuhansia pelaajia samanaikaisesti. Internetin casino-operaattorit ovat osa niistä peligenreistä, jotka tuottavat omille … Lue lisää

Auto-Kehä laajentaa Lohjalle
Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä Auto-Kehä sai alkunsa, kun Aimo Liljegren perusti yrityksen Karkkilaan vuonna 1960. Tuolloin toiminta alkoi autokorjaamona. Yhdessä vaimonsa Annelin kanssa he saattoivat alkuun tarinan, joka on jättänyt jalanjälkensä suomalaiseen autokauppaan. Korjaamotoiminnan rinnalla aloitettiin Volkswagenien myynti Lohjan piirimyyjän alaisuudessa. Yrityksen toiminta kasvoi tasaisesti ja vuonna 1975 valmistui … Lue lisää

”Omaa päihteiden käyttöään kannattaa pysähtyä miettimään”
Nuorten päihteiden käyttö on noussut viime aikoina esille niin Lohjalla kuin lähikunnissakin, joten kysyimme Lohjan nuorisotyöstä nuorten kuulumisia. Päihteiden käytön osalta on sekä hyviä että huonoja uutisia. Viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan raittiiden nuorten määrän kasvu on pysähtynyt, mutta nuorisokeskuksen päihdetyöntekijä Helena Sipiläinen sanoo, että päihteiden käyttämättömyys on silti nykyään vahva trendi … Lue lisää

Retkeilemään ja talviuintia harrastamaan
Perinteisten talvilajien harrastaminen käy lievästi sanottuna hankalaksi, kun maassa ei ole hiutaleen vertaa lunta ja järvi aaltoilee vapaana jääkannesta. Täytyy siis keksiä muuta tekemistä kunnon talvikelejä odotellessa. Tänä talvena lämmin sää tuntuu jatkuvan yllättävän pitkälle tammikuulle. Esimerkiksi viime vuonna tähän aikaan Lohjalla hiihdettiin jo luonnonlumella, vaikka alku ei ollut silloinkaan … Lue lisää

Kanneljärven opiskelijoiden yhteisnäyttely esittelee 99 taideteosta
Kässän talossa on 1.2. saakka esillä Kanneljärven Opiston kuvataideopiskelijoiden yhteisnäyttely. Opiskelijat ovat suorittaneet Lapin yliopiston avoimen yliopiston kuvataiteen perus- ja aineopintoja Kanneljärven Opistossa parin vuoden ajan ja valmistuneet. Kanneljärven Opisto on tarjonnut kuvataideopintoja Lohjalla jo yli 30 vuotta ja opiston kuvataidelinjalta on sinä aikana valmistunut satoja opiskelijoita. Monen aikamme menestyksekkään … Lue lisää

Kesärekry 2020 -tapahtuma Harjulassa
Kesärekry 2020 -tapahtuma järjestetään keskiviikko 22.1. klo 13.00-15.00Toimintakeskus Harjulassa (Kullervonkatu 7). Tapahtuma kokoaa yhteen alueen yrityksiä, jotka etsivät osaavaa ja innokasta työvoimaa. Paikan päällä on useita työnantajien edustajia eri alojen yrityksistä. Tapahtuman aikana voi päästä työhaastatteluun tai jopa poistua paikalta työsopimus taskussa. Tilaisuudessa ovat mukana Adecco Oy, TE -palvelut, Lohjan kaupunki/Lohja rekry, … Lue lisää

Tunturiralli käynnistää Sami-Matti Trogenin SM-rallikauden
Lohjalainen autourheilun moniosaaja, 17-vuotias Sami-Matti Trogen starttaa uransa ensimmäiseen napapiirin seikkailuun, Arctic Lapland Rallyyn, tutummin Tunturiralliin. Vierellään Trogenilla on Topi Luhtinen, joka on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut kartanlukija. Kaksikko osallistuu kilpailuun Ford Motorcraft -tiimin ilmoittamana SM3-luokan Ford Fiesta R2:lla. Rallicrossia, formulaa ja iRacingiä, Sami-Matti Trogen on ollut aina ahkera … Lue lisää

Joka kolmas pitää nastakenkiä tai liukuesteitä liian hankalina
Pysy pystyssä -kampanja muistuttaa, että talven liukkaisiin keleihin voi varautua käyttämällä nastakenkiä tai liukuesteitä, jotka kiistatta auttavat pysymään pystyssä. Liikenneturvan kyselyn mukaan noin joka kolmas työikäinen on kuitenkin sitä mieltä, että nastakengät tai liukuesteet ovat työmatkalla liian hankalat käyttää. Talven liukkaat kelit aiheuttavat suomalaisille runsaasti liukastumistapaturmia. Niiden ehkäisyyn parhaat keinot … Lue lisää

Valtaosa nuorista liikkuu liikenteessä turvallisuushakuisesti ja sääntöjä noudattaen
Valtaosa nuorista liikkuu liikenteessä turvallisuushakuisesti ja sääntöjä noudattaen. Kolme neljästä Liikenneturvan nuorisokyselyyn* vastanneesta pyrkii turvalliseen liikkumiseen myös ystäviensä seurassa. Osa kuitenkin kokee, että riskinotolla liikenteessä voidaan saada kaveriporukassa arvostusta. Nuori 2020 -suurtapahtumassa Liikenneturva haastaa nuorisoalan ammattilaisia tukemaan nuorten kasvua turvallisiksi liikkujiksi. ”Tämän ikäiset ovat helposti yllytettävissä ja ikävän usein jollekin … Lue lisää

Hyvinvointi ja me
Hyvinvointi on sekä yhteiskunnan että jokaisen henkilökohtainen asia. Yhteiskunnallisella tasolla on kyse sekä opetuksesta että valistuksesta sekä tilastoinnista, mutta henkilökohtaisella tasolla tehdään ne lopulliset päätökset omasta kehosta ja omasta hyvinvoinnista. Mikä tieto on sitten oikeata tietoa, ja miten voimme olla varmoja, että teemme asioita oikein juuri itseämme ajatellen? Hyvinvointi on … Lue lisää

Haastattelussa Pikavipit.org, Arttu Salmi
Pikavipithän ovat historiaa? Ovatko sitten samalla lainatkin? Saimme lainahaastettelun pienenkin verkkosivun ylläpitäjältä, Arttu Salmi (Marttilalta), joka ilahdutti meitä verkkomediana vahvasti. Kysymykset kohdistettiin ytimeen (kaikkiin ei saatu vastausta), vastaukset pienyrittäjä- / 2-vuoroduunarilta puolestaan olivat pitkiä. Mikä on oma kantanne on lainoihin? ”Pikavippi on pika laina, jonka kanssa on ollut helppo vähän … Lue lisää

Veikkaus vähentää automaattipeliensä määrää
Koko viime vuosi oli Suomen Veikkaukselle melkoinen mediataistelu. Veikkaus sai päällensä kuraa joka puolelta, vaikkei se itseasiassa tehnyt mitään väärää verrattuna sen tavoitteisiin. Veikkaus on kuitenkin valtion monopoli, jonka tarkoituksen on tuottaa valtiolle tuloja, joita valtion eri instanssit voivat sitten jakaa edelleen. Jaettavaa on ollut yli miljardi euroa, mutta kuitenkin … Lue lisää

Pokerinpelaaja Patrik Antonius
Patrik Antonius on monelle tuttu pokeriammattilainen. Nettipokerin suosion kasvaessa jokaisella on mahdollisuus pelata ja Patrik on onnistunut luomaan pelaamisesta itselleen loistavan uran. Lapsuus Patrik syntyi 13. joulukuuta 1980 Helsingissä. Vantaan Hakunilassa lapsuutensa viettänyt Patrik pelasi tennistä ja menestyi kansallisella tasolla. Tenniksen hän tosin joutui lopettamaan selkävaivojen takia. Urheilu on ollut … Lue lisää

Helmi-tapahtumasta ideoita juhliin, hyvinvointiin ja kauneuteen
Viime keväänä Puu-Anttilassa järjestetty Häät, juhlat ja lahjat -tapahtuma saa jatkoa, kun sunnuntaina 9.2. kello 10.00–16.00 Laurentius-salissa järjestetään Helmi-tapahtuma. –Tapahtuma on siirtynyt Laurentius-saliin, koska näytteilleasettajia on nyt niin paljon. Heitä tulee Lohjan lisäksi myös Salosta, Porvoosta, Karkkilasta, Helsingistä ja Nummelasta. Muutama mahtuu vielä mukaankin. Olemme laajentaneet tapahtuman teemaa eli häiden, … Lue lisää

”Koko hääpaketti on kuin meille suunniteltu”
Lohjan kaupunki ja Radio Nova etsivät viime marraskuussa yhteistyössä hääparia, joka vihitään Lohjan Jääkarusellifestivaaleilla lauantaina 22.2. Lohjan kaupungin matkailupäällikkö Minna Ermala kertoo, että idea häistä jääkarusellissa syntyi, kun ensimmäisten Jääkaruselli-festivaalien jälkeen mietittiin, miten tapahtumaa voisi kehittää ja tehdä siihen uudenlaista sisältöä. –Ajateltiin, että häät toisivat uudenalaista glamouria tapahtumaan, Ermala toteaa. … Lue lisää

Vuoden hääyritystä äänestämään
Nyt jo viidettä kertaa järjestettävään Vuoden Hääyritys -kilpailun finaaliäänestykseen on päässyt mukaan neljä Lohjalla toimivaa yritystä. Hää- ja juhla-alan yritykset ovat ilmoittaneet mukaan niin yksityiset henkilöt kuin yrityksetkin.Finaaliäänestykseen pääsee korkeintaan 15 yritystä joka kategoriasta. Vuoden Hääyritys 2019 valitaan yleisön ja ammattilaisraadin äänten perusteella. Vuonna 2018 finaaliäänestyksessä annettiin yli 40 000 … Lue lisää


