Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

Rompetorille paikallista kilpamoottoripyöräilijää tapaamaan

Lohjalainen Nostalgiamotoristit ry sekä Veteraanimoottoripyöräklubi ry:n Helsingin piiri Stadin Pärtsärit järjestävät jälleen jo perinteeksi muodostuneen isänpäivän rompetorinsa 10.11. kello 9.00–14.00 Lohjan Citymarketin parkkihallissa. Rompetorimyyjiä paikalle on tulossa noin 150. Kävijöitä tapahtuma on aiempina vuosina vetänyt noin 1 500–2 000 ympäri Etelä- ja Keski-Suomea. –Tämä on yksi Suomen suurimmista vastaavanlaisista rompetapahtumista, … Lue lisää

Konsertilla tukea Apuomenan toiminnalle

Apuomena ry järjestää 29.11. kello 19.00 Laurentius-salissa tukikonsertin nimeltä Sisulla ja sydämellä. Konsertissa esiintyvätHannu Lehtonen (laulu), Seppo Hovi (piano ja harmonikka) ja Jarno Kuusisto (harmonikka). Apuomenan varapuheenjohtaja Marianne Lind kertoo konsertti-idean syntyneen siitä, että 30.11.2019 tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Kun Apuomenan perustamista alettiin suunnitella vuonna 1995 (yhdistys perustettiin … Lue lisää

Hiomaton timantti -musikaali kertoo Marilynin elämäntarinan

Lohjan Teatteri on toteuttanut jälleen yhden elämäkertamusikaalin, kun Hiomaton timantti sai ensi-iltansa lauantaina 26.10. Se kertoo yhden maailman tunnetuimman elokuvatähden Marilynin elämäntarinan. Marilynin elämästä ei dramatiikkaa puuttunut. Musikaali kertoo tarinan äitinsä hylkäämästä, orpokodista toiseen kiertävästä pikkutytöstä, joka kasvoi maailmanluokan tähdeksi. Musikaalissa nähdään mm. Marilynin aviomiehet; naapurinpoika Jim Dougherty (Reima Nikola), … Lue lisää

Sielun Peili -taidenäyttely sukeltaa naiseuden ytimeen

Taiteilija Milja Viljamaa ja tatuointitaiteilija Emma Sikanen pitävät tummanpuhuva yhteisnäyttely Lohjan Teatterin kahviossa. Sielun Peili -näyttelyyn voi kätevästi tutustua samalla, kun käy katsomassa Lohjan Teatterin tämän syksyn musikaalin Hiomaton Timantti, joka kertoo Marilynin elämästä. Taidenäyttely tarjoaa hehkeää naiskauneutta, tunteiden kirjoa sekä värien hehkua. Marilynin elämästä ei dramatiikkaa puuttunut, kuten ei … Lue lisää

”Kautta likaisten varpaitteni” – astu Röllimetsään Vihdin Teatterissa

Vihdin Teatterin syksyn ohjelmasta löytyy tällä kertaa lastennäytelmä Rölli ja metsänhenki. Ensi-iltansa se sai 26.10. ja esitykset jatkuvat 1.12. saakka. Allu Tuppuraisen käsikirjoittaman näytelmän on Vihdin Teatterille ohjannut Kari Sohlberg. Rölli ja metsänhenki on hänen ensimmäinen ohjauksensa, vaikka Sohlberg onkin viihtynyt teatterin parissa jo parikymmentä vuotta. –Näytelmän valinnassa ja teatterin … Lue lisää

Säästämisbarometrin mukaan vaurastuminen kiinnostaa

Säästöpankkiryhmän teettämä valtakunnallinen Säästämisbarometri 2019 kertoo, että säästämisen tai sijoittamisen aloittaneista 73 prosenttia on tyytyväisiä päätökseensä. Tutkimus osoittaa, että valtaosa kuluttajista uskoo oman taloutensa kehittyvän positiiviseen suuntaan tai pysyvän ennallaan. Tutkimus toteutettiin syyskuussa 2019 internethaastatteluina. 18–69-vuotiaita vastaajia haastatteluihin osallistui 1 629 henkeä ympäri Suomea. Kuluttajien usko oman talouden paranemiseen on … Lue lisää

Hortiherttua Oy – Vuoden 2019 kasvihuonevihannesten laatutuottaja

Lohjalla sijaitseva Hortiherttua Oy on palkittu vuoden 2019 parhaana kasvihuonevihannesviljelmänä Suomessa. Toni Tannerin ja Jani Lindmanin luotsaama puutarha sai palkinnon 30.10. Kauppapuutarhaliitto ry:n 100-vuotisjuhlakokouksessa Hämeenlinnassa. Kasvihuonevihannesten laatutuottajapalkinnon myöntää vuosittain Kotimaiset Kasvikset ry. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 lähtien. Hortiherttua täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Yrityksen perustajat Toni Tanner ja Jani … Lue lisää

Stereotypiat pöllyävät parisuhdekomediassa

Riku Suokkaan ja Johanna Tohnin suosittu parisuhdekomedia Mars vs. Venus? vierailee 14 paikkakunnalla. Nummelassa Luksian tiloissa se nähdään perjantaina 8.11. kello 19.00 ja Lohjalla Laurentius-salissa nähdään lauantaina 30.11. kello 19.00. Suosittu esitys perustuu Suokkaan ja Tohnin elämään avioparina. He pohtivat yhteiselämän riemuja ja haasteita, raivostuttavimpia ja rakastettavimpia puolia ja pistävät … Lue lisää

Bändien kehityskaari -projekti alkaa jälleen

Lohjan Elävän Musiikin Ystävät Lemmy ry:n vetämä Bändien kehityskaari -projekti alkaa taas kaudelle 2019–2020. Lemmy ry aloittaa jo viidennen kautensa Länsi-Uudenmaan alueen (Lohja, Siuntio, Inkoo, Raasepori, Hanko, Karkkila, Vihti) nuorten muusikoiden musiikillisen uran edistämiseen tarkoitetun projektin. Bändien kehityskaari projekti auttaa nuoria muusikonalkuja löytämään oman polkunsa musiikin saralla sekä antaa eväitä … Lue lisää

Nordkalkin yt-neuvottelut – tehtäviä vähennetään myös Lohjalla

Kalkkikiviyhtiö Nordkalk julkaisi uuden toimintamallinsa 2.9. Nyt uusi organisaatiorakenne on valmis. Uusi rakenne tarkoittaa monia muutoksia vastuissa ja merkittävää tehtävien vähennystä koko yhtiössä. –Tämä on yksi suurimmista Nordkalkissa koskaan tehdyistä muutoksista. Muutos ei ole helppo, mutta se on ehdottoman tarpeellinen Nordkalkin tulevaisuuden ja kasvun ja myös tulevaisuuden työpaikkojen turvaamiseksi, sanoo … Lue lisää

Sata naamaa – piirustuksia Galleria Framillessa

Karkkilalaisen Jukka Salmen piirustuksia on esillä Karkkilassa Galleria Framillessa 6.11.-30.11. Gallerian seinät täyttyvät kirjaimellisesti sadasta naamasta, kun Salmi ripustaa tuoreen näyttelynsä. Teokset ovat pääasiassa lyijykynällä tehtyjä kuvia erilaisista ihmisistä erilaisissa tilanteissa. Kynän jälki on runsasta ja herkkää. Taiteilija itse kommentoi näyttelyä seuraavasti –Näyttelyn aihepiiri – lärvi – saattaa vakavalle, monipuolista … Lue lisää

Italialaisen musiikin kiertue poikkeaa Lohjalla

Uusi konserttikiertue kiertää tänä syksynä 15 esityksen voimin konserttitaloissa ympäri Suomea. Lohjalle kiertue poikkeaa perjantaina 15.11. (Laurentius-Sali). Mambo Italiano -konserteissa italialaisten sävelten siivin tunnelmoivat Tomi Metsäketo, Milana Misic ja Amadeus Lundberg. Illan aikana viihdytään suomalaisille rakkaiden, nostalgisten italialaisten laulujen parissa ja kuullaan hittejä eri aikakausilta, myös mm. maailmantähtien kuten Pavarottin … Lue lisää

Sami-Matti Trogen tavoittelee voittoa MM-rallicrosskauden finaalissa

Sami-Matti Trogen ajaa kauden viimeisessä rallicrossin MM-osakilpailussa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa tulevana viikonloppuna. RX2-luokassa koko kauden podiumin reunoja kolkutellut lohjalainen oli kauden parhaallaan edellisessä osakilpailussa Ranskassa kolmas. SET Promotion -tallin väreissä kilpaileva Trogen sai lisäpuhtia Ranskan Loheacin osakilpailuun, kun tiimiin saapui ”keikkapomoksi” tunnettu crossipersoona Ian Davies. Pitkään lajin parissa toiminut englantilainen on auttamassa … Lue lisää

Autot ja muuttuva yhteiskunta

Suomessa on aina puhuttu siitä, kuinka maamme on harvaan asuttu ja iso, ja että kuinka pakollista on se, että jokaisessa perheessä on vähintään yksi auto. Suomessa on lähes 2,7 miljoonaa henkilöautoa ja reilut 300 000 pakettiautoa. Samanaikaisesti perheitä oli 2018 Suomessa 1 469 000 ja perheväestöön kuuluu reilut 4 miljoonaa … Lue lisää

Vapaaehtoiset yhdistivät voimansa seniorien digineuvonnassa

Apua verkko- tai digiasioinnin, älypuhelimen, tabletin ja tietokoneen käytön ongelmiin sekä laitteiden hankintaneuvoja on tarjolla Lohjan pääkirjastossa tiistaisin klo 13.00–15.00 10.12. saakka tänä vuonna. Maksutonta vertaistukea seniorilta seniorille on tarjolla nyt aiempaa vahvemmalla vapaaehtoisten joukolta, kun kolme eri toimijaa yhdistivät voimansa. Yhteistyössä Lohjalla ovat ikäihmisten tietotekniikkajärjestö ENTER ry, Eläkkeensaajien Keskusliiton (EKL) … Lue lisää

Euroviisut – koko Euroopan viihdettä

Miten sinä suhtaudut Euroviisuihin, oletko fani vai suhtaudutko kilpailuun välinpitämättömästi. Tänä vuonna kisat pidettiin Israelissa ja Suomea edusti näyttelijälaulaja Sebastian Rejman ja kansainvälisen uran omaava dj-musiikintekijä Darude, mutta finaaliin ei esitys Suomea kuitenkaan vienyt. Miksi näin kävi, vaikka suomalaisten mielestä Daruden ja Rejmanin esitys oli jälleen voittajaehdokas, niin kuin monet … Lue lisää

Liessaareen rakennettiin uusi laavu talkoovoimin

Lohjan Liikuntakeskus Oy ja Lohjan Seudun Latu ovat rakentaneet Liessaareen uuden luontoliikuntakohteen, laavun. Ajatus laavusta sai alkunsa viime vuonna. –Yksi Laavujen kierroksen osatapahtuma järjestettiin silloin Liessaaressa, ja olimme Veli Ryhäsen (Lohjan Seudun Latu) kanssa viemässä veneellä makkaroita Liessaaren kärkeen. Pohdimme silloin, että vanha laavu on huonossa paikassa jyrkän rinteen takana, … Lue lisää

Tytyrin halloween tarjoaa teatteria ja pimeitä kierroksia

Tytyrin Elämyskaivoksessa valmistaudutaan jo hyvää vauhtia halloweeniin. Koko perheen teemakierrosten lisäksi ohjelmassa on jälleen suosittu pimeä kierros. Tytyrin Elämyskaivoksen uumenissa Lohjalla järjestetään jälleen jo perinteeksi muodostuneet halloweenin teemakierrokset. Kaivoksen hämärät ja koleat käytävät tarjoavat ainutlaatuisen ja teemaan sopivan tunnelman. Kun siihen lisätään ripaus oppaiden asiantuntemusta ja teatteria, on elämyksellinen kierros … Lue lisää

Perinteistä kotiruokaa lounasravintola Oivasta

Senioritalo Linnaistenhovin yhteydessä toimiva lounasravintola Oiva on saanut sekä uuden ravintoloitsijan että remontin myötä myös uuden ilmeen. Ravintoloitsijana aloitti pari viikkoa sitten Henrik Ståhl. –Hain tätä paikkaa jo viisi vuotta sitten, mutta silloin en päässyt. Nyt hain uudelleen, kun paikka tuli yleiseen hakuun. Toimin ruokapalveluyrittäjänä leirikeskuksessa Karjalohjalla, mutta työ siellä … Lue lisää

Lohja, Vihti ja Siuntio toteuttivat yhteismarkkinointivideon

Lohja, Siuntio ja Vihti aloittivat uudenlaisen yhteistyön, jonka lopputuloksena on syntynyt läntisen Uudenmaan alueen yhteismarkkinointivideo. Projektin taustalla vaikutti hyväksi havaittu yhteistyö muilla osa-alueilla. –Meillä on kaikilla yhteiset intressit, joten video päätettiin tehdä yhteistuumin. Kaikilla on samat haasteet ja tavoitteet ja kun katsoo karttaa, kaikkia yhdistää sama etäisyys pääkaupunkiseudusta. Tarkoitus on … Lue lisää

Yhteistyötä liikunnan edistämiseksi

Lohjan Liikuntakeskus Oy ja Pohjolan Liikenne ovat sopineet yhteistyöstä ensi kesänä 40-vuotisjuhliaan viettävän Lohjanjärven ympäripyöräilyn järjestämisessä. Samalla Pohjolan Liikenne tukee Lohjan tavoitetta tulla Suomen parhaaksi pyöräilykaupungiksi vuonna 2021.  ”Ympäristöarvot ovat Pohjolan Liikenteen toiminnan ytimessä. Olemme esimerkiksi panostaneet merkittävästi päästöjen vähentämiseen ottamalla käyttöön sähköbusseja ja sähköisiä henkilöautoja pääkaupunkiseudulla. Onkin luonnollista hakea yhteistyötä toimijoiden kanssa, jotka jakavat kanssamme samat arvot. Pyöräilemällä … Lue lisää

Caruna tukee inkoolaisnuoria harrastussetelien avulla

Sähkönjakeluyhtiö Caruna on 21.10. lähtenyt mukaan harrastussetelitukijaksi, koska yhtiössä uskotaan, että hyvä energia kuuluu kaikille. –Kun Inkoosta otettiin yhteyttä ja kysyttiin halukkuutta tukea seteleiden hankintaa, lähdimme ilomielin mukaan. Minusta on hienoa, että Inkoossa panostetaan lapsiin ja nuoriin, jotta heillä on mahdollisuus jatkaa omaa, tuttua harrastusta, tai aloittaa uusi harrastus, Carunan … Lue lisää

Italialaisen musiikin kiertue poikkeaa Lohjalla

Uusi konserttikiertue kiertää tänä syksynä 15 esityksen voimin konserttitaloissa ympäri Suomea. Lohjalle kiertue poikkeaa perjantaina 15.11. (Laurentius-Sali). Mambo Italiano -konserteissa italialaisten sävelten siivin tunnelmoivat Tomi Metsäketo, Milana Misic ja Amadeus Lundberg. Illan aikana viihdytään suomalaisille rakkaiden, nostalgisten italialaisten laulujen parissa ja kuullaan hittejä eri aikakausilta, myös mm. maailmantähtien kuten Pavarottin … Lue lisää

Taidetta, musiikkia ja keskusteluja Nuorisotyöpaja Tuumasta Ojalan perhekotiin

Kävimme Tuuman pajanuorten Matiaksen ja Jaakon, työpajan esimiehen Matin sekä erityisnuorisotyöntekijän Tiinan kanssa vierailulla Ojalan perhehoitokodissa torstaina 29. elokuuta. Tämä Karjalohjalla sijaitseva perhehoitokoti ja sen kuusi kehitysvammaista aikuisasukasta olivat Tiinalle entuudestaan tuttuja. Saapuessamme hoitokodin pihaan avautui silmiemme eteen kaunis maalaismaisema. Hoitokoti näytti ulkoapäin hyvin sievältä ja viihtyisältä pikku puutalolta, ja … Lue lisää