
Tarinoita ja tunnelmia Irlannista
Leena-Kaisa Laakso ihastui Irlantiin jo 1990-luvulla. Kirjallaan hän haluaa välittää lukijoille Irlannin länsirannikon tunnelmia ja kertoa siellä asuvista ihmisistä ja kulttuurista. Lohjalaisen vapaan kirjoittajan, toimittajan ja luovan kirjoittamisen ohjaajan Leena-Kaisa Laakson unelma toteutui viime toukokuussa, kun hänen kirjansa Tämän maailman reunalla – Tarinoita Irlannin länsirannikolta (Reuna, 2018) julkaistiin. Kirja … Lue lisää

Postitaidenäyttely Lohjan pääkirjastossa
Jaana Malen innostui postitaiteesta kolme vuotta sitten. Lohjan pääkirjastossa on 21.7. asti esillä Jaana ja Timo Malenin Mail Art eli postitaidetöitä, kuten itsetehtyjä postikortteja ja tauluja. Näyttelyn suojelijana toimii Suomen postitaiteen isä, taiteilija Ilkka Juhani Takalo-Eskola. Häneltä on myös esillä yksi työ viime vuodelta. Näytillä on lisäksi Timo Malenin … Lue lisää

Kuusi SM-mitalia Lohjalle
Taekwondo SM 2 kultaa, 1 hopea ja 3 pronssi Lauantaina SM-Viikkojen yhteydessä pidettiin Taekwondon SM-kilpailut. Mudo Lohjan joukkueen kolme kilpailijaa toivat 6 SM Mitalia kilpailuista. Naam Suomalainen 16v, osallistui kolmeen alle 18-vuotiaiden kilpailusarjaan. Urakka alkoi henkilökohtaisella sarjalla, jossa hän otti ylivoimaisen pistevoiton kanssakilpailijoista. Tämä on hyvä suoritus tässä vaiheessa vuotta, … Lue lisää

Mökkikunta Lohja – yrittäjille
Lohja on todellinen mökkikunta, onhan tässä meidän alueella noin 8500 kesäasuntoa, mikä tarkoittaa melkoista määrää ihmisiä alueella kesänaikana, jotka muuten eivät ole Lohjalla. Osa paikallisista yrityksistä on huomannut, että laittamalla tarjouksensa esille sosiaaliseen mediaan sekä nettiin, saadaan asiakaskuntaa laajennettuna niin ohikulkeviin kesämatkustajiin kuin kesämökeille tuleviin lomalaisiin. – Nykyaikainen markkinointi vaati … Lue lisää

Intohimosta ammattiin
Parturi-kampaaja Tanja Antikainen pitää omaa parturi-kampaamoaan Asemanpellolla Pääskyntie 6:ssa nyt neljättä vuotta, eikä hän vaihtaisi päivääkään pois. Upeat asiakkaat vauvasta vaariin, mukavat puitteet ja tietenkin intohimo työhön tekee jokaisesta työpäivästä erinomaisen! Luokseni tullessaan toivon asiakkaan nauttivan käynnistä, ajatellen että olipa mukava käydä. Täällä jokainen asiakas on tärkeä ja tietenkin lopputulokseen panostetaan. … Lue lisää

Ykkös-Lohjan heinäkuun mainostustarjous – HEINÄTÄRPIT
HEINÄKUUSSA HEINÄTÄRPIT eli KOLME MAINOSTA KAHDEN HINNALLA + NETTi ja SOMEmainonta! Mökkiläiset eivät välttämättä tiedä palveluistasi ja kesällä on ihmisillä enemmän aikaa shoppailla ja kierrellä, nyt kannattaa laittaa itsensä esille. Lohjalla oli 2017 koko maan kunnista neljänneksi eniten kesämökkejä eli 8468 kappaletta. Lehteä jaetaan joka viikko 35 000 kotitaloutta – Lohja, … Lue lisää

Suuri vessakysely paljastaa: Joka kolmas suomalainen kurkkii vieraiden laatikoihin
Oletko kurkkinut vieraassa kodissa kylpyhuoneen laatikoihin? Olet kieltämättä utelias, muttet poikkeuksellinen – yli kolmannes (34 %) suomalaisista myöntää tehneensä näin silkasta tiedonhalusta. Tiedot selviävät IDOn laajasta (n=1006) kyselystä*, jossa selvitettiin suomalaisten kylpyhuonekäyttäytymistä. Suomalaiset myös lainailevat kulutustavaroita isänniltään ja emänniltään vessakäyntien yhteydessä. Noin kymmenes (9 %) suomalaisista myöntää lainanneensa hiusharjaa tai … Lue lisää

Höljesin ”maaginen viikonloppu” ei tuonut Sami-Matti Trogenille finaalipaikkaa
(Kuva: Jan Kåre Rafoss) Höljesin osakilpailu ei tuonut tavoiteltua finaalipaikkaa RX2-luokassa ajavalle Sami-Matti Trogenille. Ruotsin Höljesissä oli jälleen kymmeniä tuhansia rallicrossfaneja, ja ennätysmäärä RX2-luokan kilpailijoita viettämässä ”Magic Weekendiä”. Se osoittaa Höljesin arvostuksen niin tiimien kuin katsojienkin silmissä. Set Promotionin väreissä kilpailevalle Trogenille kysessä oli kauden kolmas viikonloppu legendaarisella rallicrossradalla. … Lue lisää

Suurlohjankadulla liikennettä haittaavia katutöitä heinä-elokuussa
Suurlohjankadulla tehdään vesihuolto-, kaukolämpö- ja kaapelitöitä heinä-elokuun aikana alkaen viikolla 27 (3.7.18 alkaen). Työt jatkuvat elokuulle. Viikolla 27 tehdään Vihdinkadun liittymä-alueella kaapelitöitä ja sen jälkeen alkavat viikolla 28 tapahtuvat vesihuolto-, kaukolämpö- ja kaapelityöt Suurlohjankadulla Nummentien liittymä-alueen molemmin puolin sekä Nummentiellä. Lohjan kaupunki pahoittelee töistä aiheutuvaa haittaa ja toivoo kärsivällisyyttä jalankulkijoilta, pyöräilijöiltä ja autoilijoilta.

Lohjan toinen kävelykatukokeilu järjestetään elokuussa
Kävelykatukokeilun tavoitteena on tuoda 11.8. – 26.8. Lohjan keskustaan eteläeurooppalaista tunnelmaa katukeittiöineen ja esiintyjineen. Luonnos elokuun kävelykatukokeilusta. Lohjan toisen kävelykatukokeilun valmistelu on täydessä vauhdissa. Kävelykatukokeilu järjestetään Paikkarinkadun ja Laurinkadun välisellä Linnaistenkadun alueella sekä viereisellä nk. ”vanhalla Shellin tontilla”. Toiveiden vuoksi aluetta on laajennettu myös Torikadulle, jonka kautta syntyy yhteys … Lue lisää

Omaperäisestä Unkan baarista löytyy kaikkea
Unkan baarista löytyvät mm. ravintola, sekatavarakauppa ja kukkakauppa. Kun karjalohjalaisen Unkan baarin omistajilta Harri ja Janne Teperiltä kysyy, millainen paikka Unkan baari on, seuraa mielenkiintoinen keskustelu. -Kirkonkylän baari, aloittaa Harri. -Omaleimainen, jatkaa Janne. -Omituinen, tarkentaa Harri. -Minä en heti viitsinyt sanoa sitä, toteaa Janne. -En tiedä, onko baari omituinen, … Lue lisää

Virkkalassa nautittiin kesäleireistä
Kesäkuussa Järnefeltin ja Rauhalan koulujen ympäristöissä on ollut yhdessä olemista, tekemistä, meininkiä ja vilskettä. Osana Me-koulu-kehittämistä alueelle on järjestetty yhteistyössä Lohjan kaupungin nuorisotyön ja koulun toimijoiden kanssa neljä lasten päiväleiriä sekä kaksi nuorten kesäduunileiriä. Päiväleirit on suunnattu 1.-3.-luokkalaisille. Niille on osallistunut lisäksi muutamia esikoululaisia sisarustensa mukana. Päiväleirien viikko-ohjelmaan kuuluivat ulko- … Lue lisää

Suosittu Koivu ja tähti -festivaali viihdyttää Karjalohjalla
Koivu ja tähti -festivaali tuo huippuartisteja Karjalohjan kesään 22.7. – 24.7. Ohjelmaa löytyy lasten satuhetkestä Sibeliusten kirjeenvaihtoon ja leivoskahvikonsertista flamencoon. Koivu ja tähti -festivaalin taiteellinen johto: Suvi Olavinen (vas) ja Ruusamari Teppo sekä kamarikoira Sir Charlie. Helsinkiläisen Aino Acktén kamarifestivaali ry:n organisoima Koivu ja tähti -festivaali tuo Karjalohjan kesään … Lue lisää

Ympäristötaidetta Tytyrin Elämyskaivoksen pihalle
Jenni Tieahon teos Yövieras ottaa kävijät vastaan Tytyrin Elämyskaivoksen pihalla. Ympäristötaiteilija Jenni Tieahon Yövieras-veistos seisoo uljaana Tytyrin Elämyskaivoksen pihamaa-alueen veistospaikalla. Kookas, hevosta kuvaava teos koostuu harjateräsrungosta, siihen kiinnitetyistä puupyörylöistä punotuista liepeistä sekä rautalankaverkosta ja maitohorsman syysvillasta rakennetusta hevosenpäästä. Materiaalia ympäristötaideteokseen voi löytyä vaikka omasta pihasta. -Maitohorsman syysvilla on yksi … Lue lisää

Yhteislaulua Lohjan Museon pihalla
Kauniit kesäillat houkuttelevat väkeä yhteislaulutilaisuuksiin. Lohjan Kesän tapahtumiin liittyen Mieskuoro Lohjan Miehet järjestää yhteistyössä Lohjan Museon kanssa yhteislaulutilaisuuksia Lohjan Museon piha-alueella. Ohjelmassa on tuttuja yhteislauluja, iskelmiä, sota-ajan lauluja, maakuntalauluja ja lastenlauluja, joita lauletaan mieskuoron avustamana orkesterin säestyksellä. Säveliä lähtee ilmoille kitarasta, bassosta ja kahdesta harmonikasta. -Yhteislaulutilaisuuksia on järjestetty jo ainakin … Lue lisää

Suvisunnuntai kutsuu Hyrsylän Mutkaan
Hyrsylän Mutkassa vietetään Suvisunnuntaita 8.7. kello 12.00. -Suvisunnuntai on järjestetty heinäkuun toisena sunnuntaina jo kymmenen vuoden ajan. Silloin yksittäiset ihmisetkin pääsevät Hyrsylän Mutkaan. Muuten tämä on auki vain tilauksesta ryhmille, Aira Samulin kertoo. Samalla juhlistetaan 35-vuotiasta Hyrsylän Mutkaa. -Olemme tehneet uudistuksia ja Langin talo on otettu näyttelytilaksi. Hyrsylän Mutka kukoistaa, … Lue lisää

Karkalin luonnonpuisto kutsuu vihreään helmaansa
Karkalin luonnonpuistossa järjestetään kesän ajan keskiviikkoisin opastettu kierros. Lauantaina 25.8. on luvassa myös koko päivän luontotapahtuma. Karkalin harvinainen luontohelmi on taatusti näkemisen arvoinen. Jotta se myös säilyy sellaisena, kävijän on arvostettava ympäristöä. Karkalissa riittää nähtävää joka vuoden aikana. Alkukesän kuvassa lehtikatto ei vielä aivan kiedo kulkijaa helmaansa. Rehevästä lehtokasvillisuudestaan … Lue lisää

Kylmähuoltolaitteiden asiantuntija
Kylmähuolto Juselius pitää kylmästä huolta Kylmähuolto Juselius huoltaa ja korjaa kylmäkoneita Länsi-Uudellamaalla. Asiakkaisiin kuuluu niin elintarvikeliikkeitä, suurtalouskeittiöitä, ravintoloita kuin teollisuuslaitoksiakin – kaikkia joille kylmäketjun pitävyys on tärkeä asia. Kylmähuolto Juselius on pitkän linjan ammattilainen, joka ei kylmästä kalpene. Yritys on perustettu jo 1973 ja vakiinnuttanut asiakkaiden luottamuksen. TUKES valvoo alan … Lue lisää

Knights eteni sensaatiomaisesti finaaliin!
Viime viikolla U15-joukkue Knightsin mahdollisuudet välierässä Turku Trojansia vastaan ennakoitiin haastaviksi. Joukkue onnistui kuitenkin kaivamaan itsestään tiukassa paikassa kaiken potentiaalin esiin, ja etenivät finaaliin todella tiukan ottelun jälkeen. Tässä otteluraportti välierästä. Turku Trojans – Knights 52-54 (14-14) Ottelun lähtökohdat eivät olleet Knightsille otolliset, sillä runkosarjan ottelu oli päättynyt suurinumeroisesti Trojansille. … Lue lisää

Norwegian valittiin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi
Norwegian on viikonloppuna valittu vuoden 2018 Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi matkailualan maailmanlaajuisessa World Travel Awardsissa. Se on yhdeksäs palkinto, jonka Norwegian on ottanut vastaan tähän mennessä tänä vuonna. World Travel Awards jaetaan matkailualan parhaille toimijoille. Palkinnot perustuvat matkailualan ammattilaisten omiin suosikkeihin, joita he ovat äänestäneet. Norwegian vastaanotti neljännen kerran Paras halpalentoyhtiö … Lue lisää

Kesällä mökille
Mökit ovat entistä enemmän kokovuotiseen asumiseen mahdollistavia loma-asuntoja, mutta me kutsumme niitä yhä pitkälti mökeiksi -vaikke ne ovat jo kaikkea muuta. Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 kaikkiaan 507 200 kesämökkiä, ja mökkivaltaisin kunta oli Kuopio 10 800 mökillä. Seuraavaksi eniten kesämökkejä oli Mikkelissä, Paraisilla, Lohjalla ja Savonlinnassa Suurimpien mökkikuntien … Lue lisää

Sami-Matti Trogen on valmistautunut huolellisesti Höljesin kilpailuun
Sami-Matti Trogen ajaa viikonloppuna kauden toisen RX2-luokan osakilpailun Ruotsin Höljesissä. Set Promotion -teamissä kilpaileva 16-vuotias, lohjalainen tavoitelee uransa ensimmäistä finaalipaikkaa. MM-rallicrossin yhteydessä ajettava RX2-luokka kerää huippusuositulle Höljesin radalle kauden ennätysmäärän, 30 kuljettajaa. – Varmasti Höljesin nopealla radalla ja koko kisan tunnelmalla on iso osuus kuskien määrään. Paikka on legendaarisessa maineessa, … Lue lisää

Omatoiminen työnhaku työttömyysetuuden edellytykseksi, muut velvoitteet vähenisivät
Hallitus valmistelee työttömyysturvan seuraamusjärjestelmään eli niin sanottuihin karensseihin muutoksia. Työttömyysetuuden saaminen edellyttäisi omatoimista työnhakua. Samalla muut työnhakijan velvoitteet vähenisivät. Uudistus varmistaisi työttömyysetuuden saamisen edellytysten yhdenvertaisen toteutumisen maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen toteutuessa. Lisäksi se edistäisi työnantajien ja työntekijöiden kohtaamista työmarkkinoilla. Tavoitteena on, että työnhakijat löytäisivät työtä ja työnantajat entistä helpommin osaavaa työvoimaa. … Lue lisää

Uusi varhaiskasvatuslaki hyväksytty eduskunnassa
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona uuden varhaiskasvatuslain. Uusi laki vahvistaa varhaiskasvatuksen laatua nostamalla henkilöstön koulutustasoa ja selkiyttämällä tehtävänimikkeitä. Lapsen etu nostetaan keskeiseksi. Varhaiskasvatusta suunniteltaessa ja järjestettäessä on huomioitava lapsen etu. Lasta on myös suojattava väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Varhaiskasvatuslaki tulee voimaan 1.9.2018. Henkilöstön osaamistasoa nostamalla edistetään varhaiskasvatuksen korkeaa laatua. Tulevaisuudessa päiväkodeissa työskentelee … Lue lisää


