Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

jukkapekka saraste

Jukka-Pekka Saraste ja Presidentti Tarja Halonen keskustelevat kulttuurin vaikutuksesta yhteiskuntaan

Perinteinen Karjalohjan kesäkonsertti toteutetaan tänä vuonna yhteistyössä kansainvälisen LEAD! Akatemian kanssa. Neljättä kertaa järjestettävä Fiskars Summer Festival tuo kansainvälisen joukon opiskelijoita ja taiteilijoita Raaseporiin. Lohjan kaupunginorkesteri on tapahtuman virallinen orkesteripartneri. Karjalohjalla kuultavan konsertin kapellimestareina toimivat LEAD! säätiön perustaja ja taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste, amerikkalainen James Gaffigan sekä kapellimestariopiskelijat. Ennen konserttia … Lue lisää

Esittelyssä Lohjan Seudun Kristilliset Eläkeläiset ry (Krell)

Yhdistyksellä on takanaan monipuolisen ohjelman tarjonnut kevät. Ollaan yhdessä -tilaisuudet kokosivat keskimäärin 60-80 kuulijaa Lohjan Seurakuntakeskukseen. Yhdistyksen koko jäsenmäärä on noin 170. ”Erityisesti iloitsemme siitä, että vuoden 2022 – kevään 2023 aikana yhdistykseen liittyi lähes neljäkymmentä uutta jäsentä. Saimme valtakunnallisessa jäsenhankintakilpailussa hienon toisen sijan Tampereen yhdistyksen voittaessa kilpailun. Toisaalta poistumaa … Lue lisää
kryptot

Sääntöjen mukaan pelaaminen kryptoinvestointeja koskevissa säännöksissä

Kryptovaluuttojen nopea kasvu on valloittanut kryptomaksimalistien mielikuvituksen, joka näkee ne keinona taloudelliseen vapauteen ja hajauttamiseen. Kuitenkin, jotta varmistetaan pitkän aikavälin menestys ja valtavirran hyväksyminen kryptovaluutat, on elintärkeää navigoida monimutkaisessa sääntely-ympäristössä, joka ympäröi näitä kehittyviä markkinoita. Tämä essee tutkii keskeisiä sääntelynäkökohtia, jotka kryptomaksimalistien tulisi pitää mielessä sijoittaessaan kryptovaluuttoihin, korostaen sääntelyn selkeyden … Lue lisää

Paikallinen lähipalvelu kohta 35 vuotta

Ykkös-Lohja täyttää piakkoin 35 vuotta, mikä tarkoittaa vähitellen pieniä muutoksia itse lehdessä. Tarkkaavaisimmat lukijat ovat varmaan huomanneet muutoksia jo tämän viikon lehdessämme, ja lisää muutoksia on toimintaamme tulossa. Muutosten tarkoituksena on kehittää ja parantaa toimintaamme, jotta voimme jatkossakin tuottaa uutisia alueen asukkaille, ja mediatilaa alueen yrityksille. Muutokset eivät lopu printtilehteen, … Lue lisää
kosteikko

Maatalouden vesistökuormituksen vähentämiseksiperustetaan kosteikkoja

Kosteikot tarjoavat lukuisia hyötyjä niin ihmisille kuin luonnollekin. Kosteikkoja perustamalla voidaan vähentää vesistöihin virtaavaa ravinne- ja kiintoaineskuormaa. Kosteikot parantavat maisemaa ja ne ovat tärkeä elinympäristö monille lajeille, muun muassa sorsalinnuille. Kosteikot voivat toimia myös kasteluvesialtaana, minkä merkitys kasvaa ilmastomuutoksen ja kuivien kausien lisääntyessä. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n (LUVY) viime … Lue lisää
Karjalohjan elonkorjuutori

Karjalohjan Elonkorjuutori 2023

Karjalohjan Elonkorjuutori järjestetään jälleen perjantaina 4.8.2023 klo 16-20. Elonkorjuutori on Lohjan alueen ainoa vuosittain järjestettävä lähiruoka- ja maaseutuelinkeinojen ohjelmallinen kesätapahtuma. Vuosittain paikalle saapuu n. 700-1000 tapahtumavierasta. Ohjelmaa riittää koko perheelle, paikalla on tuottajien herkkutori, käsityöläisten tuotteita, kilpailuja, tietoiskuja, lapsille omat ohjelmanurkat, hytittömien traktoreiden kokoontumisajot, ruoka- ja kahviteltta ym. Teemana v.2023 … Lue lisää
puhdas vesi

Porakaivon huoltaminen – mistä on kyse katso tästä tarkemmin

Asutko kiinteistössä, jolla on oma porakaivo? Muistatko tai tiedätkö, koska kaivonne on viimeksi huollettu ja pesty? Porakaivon huolto on välttämätöntä 5–10 vuoden välein, aivan kuten vesitornit ja vesilaitoksetkin huolletaan ja puhdistetaan. Tämä on tärkeää, jotta kaivo pysyy toimintakuntoisena ja vesi pysyy puhtaana. Jos huoltoa ei tehdä säännöllisesti, kaivo saattaa menettää … Lue lisää

Selviätkö kesäliikenteessä hengissä?

Poliisilla on menossa heinäkuun kausivalvontateemana päihteet ja ajoterveys. Teema on valittu heinäkuun ajaksi, koska päihtyneitä kuljettajia on liikenteessä kesällä eniten. Myös rattijuopumuksen aiheuttamia liikennekuolemia ja vakavia loukkaantumisia tapahtuu eniten kesällä, erityisesti heinäkuussa. Rattijuopumusvalvonnan yhteydessä tehdään lisäksi kattavaa ajoterveysvalvontaa. Tarkasteltaessa poliisin tietoon tulleiden liikennekuolemien määrää tänä kesänä (1.6.–18.7.23 välisenä aikana), on … Lue lisää

Huumausaineisiin liittyvä rikossarja syyteharkintaan

Länsi-Uudenmaan poliisi on selvittänyt pääkaupunkiseudulla tapahtunutta hasiksen ja marihuanan levittämistä koskevan rikosepäilyn. Esitutkinta aloitettiin huhtikuussa 2023, kun aiemmin rikossarjaan yhdistetty mies saapui ulkomailta Suomeen. Miehen epäiltiin liittyvän Suomessa, muun muassa Länsi-Uudenmaan alueella aiemmin tapahtuneeseen rikossarjaan, joka kohdistui pääasiassa BMW-merkkisiin autoihin. Miestä tarkkailtiin ja pian hänen havaittiinkin majoittuvan yhdessä kahden muun … Lue lisää

Moni nuori ensikertalainen on jäämässä elokuun veronpalautuspäivänä ilman rahoja

Verohallinnolta puuttuu tilinumero 50 000 sellaiselta henkilöltä, jotka ovat saamassa veronpalautuksia tänä vuonna. Tilinumeroita puuttuu erityisesti elokuussa veronpalautuksia saavilta nuorilta, jotka eivät ole aiemmin saaneet veronpalautuksia. Jos veronpalautuspäivä on 3. elokuuta, 27. heinäkuuta on viimeinen päivä ilmoittaa oma tilinumero OmaVerossa. 2000-luvulla syntyneiden tilinumeroita puuttuu Verohallinnolta 16 500. 1990-luvulla syntyneistä noin … Lue lisää
Raili ja Esko Rauta

“Voiko parempaa paikkaa ollakaan?” – Senioritalo Linnaistenhovi on monelle turvapaikka

Lohjan keskustan kupeessa sijaitsevassa Senioritalo Linnaistenhovissa on kotoisa tunnelma – ja sehän on tarkoituskin, sillä talosta löytyy viisikymmentäyksi huoneistoa, jotka ovat suunnattu ikäihmisille. Vuokratalo on Senioritalo Linnaistenhovi ry:n ylläpitämä.  Monipuolinen kokonaisuus – Haluamme tarjota lohjalaisille ikäihmisille kohtuuhintaista vuokra-asumista hyvien palveluiden ääreltä. Joskus tulee hakemuksia lähikunnista, mutta asetamme lohjalaiset aina etusijalle, … Lue lisää

Ylinopeutta ajaneella kootut selitykset- myös muuten kiireinen viikonloppu liikenteessä

Länsi-Uudenmaan poliisilla on riittänyt töitä vaarallisen liikennekäyttäytymisen parissa. Menneenä viikonloppuna korostuivat ylinopeudet, ja myös luovia selityksiä toiminnalle kuultiin. Lisäksi kerromme viikkotiedotteessa työmaille kohdistuneista murroista. ​​​​​11 väliaikaista ajokieltoa ja useita törkeitä vaarantamisia viikonloppuna 15.-16.7. poliisi valvoi lämpimässä ja aurinkoisessa säässä tien päällä. Liikenteessä riitti vilskettä. Yksi 18-vuotias kuljettaja ajoi Turku-Helsinki-moottoritiellä 221 … Lue lisää
ostoksilla

Outlet- ja tehtaanmyymälät ovat osa nykyaikaista paikallismatkailua

Outlet-myymälät ja tehtaanmyymälät ovat itse asiassa suosittuja paikallismatkailun kohteita monissa maissa. Nämä myymälät tarjoavat yleensä merkkituotteita huomattavasti normaalia pienemmillä hinnoilla, koska ne voivat olla viime kauden malleja, ylijäämätuotteita tai tuotteita, joissa on pieniä virheitä. Outlet-myymälät sijaitsevat usein yhteisissä outlet-keskuksissa, jotka sijaitsevat tyypillisesti suurten kaupunkien ulkopuolella. Ne ovat suosittuja matkailukohteita niin … Lue lisää
pottenperin regatta 2023 www

Lohjalla lautailtiin Pottenperin Regatan mitaleista

Purjelautailun historia alkoi 70-luvun lopulla kun amerikkalainen Hoyle Scweitzer keksi tehdä perinteiseen surflautaan nivelellä toimivan purjeen.  Lohjalaiset laudoille 80-luvulla Lohjalla myös innostuttiin 80-luvun alussa purjelautailusta ja seurassa oli nelisenkymmentä purjelautailijaa. Näistä vielä muutama kilpailee purjelaudoilla ihan suomen kärjen tuntumassa. Kilpailupäivänä eli viime lauantaina oli jos jonkinlaista tuulta parista metrisekunnista kymmeneen metriin sekunnissa. Aurlahdella oli kaksi … Lue lisää
outlet myymälä ostoksilla tehtaanmyymälässä

Suomalaisten ostostavat – kuinka moni käy ostoksilla outlet-myymälöissä ja miksi

Outlet-myymälöistä ja tehtaanmyymälöistä löytyy usein laaja valikoima tuotteita, joita ei ole saatavilla muualta. Myymälät tarjoavat myös usein paljon suuremman valikoiman kuin tavalliset liikkeet, joten voit tehdä ostoksia edullisesti ja samalla löytää uusia suosikkeja. Outlet-myymälöiden suosio Outlet-myymälät ovat kasvattaneet suosiotaan Suomessa viime vuosina. Kävijämäärät kasvavat tasaisesti, kun kuluttajat etsivät edullisia ja … Lue lisää
seniorit työmarkkinoilla

Seniorit työmarkkinoiden voimana

Työmarkkinat ovat muuttuneet merkittävästi viime vuosina ja tämä kehitys on vaikuttanut myös yli 60-vuotiaiden työllisyyteen. Yhä useampi 60-vuotias ja sitä vanhempi ihminen jatkaa työssään, joko osa- tai kokoaikaisesti. Kokemuksen ja taidon arvostus Monet työnantajat arvostavat yli 60-vuotiaiden kokemusta ja ammattitaitoa. Heillä on usein laaja-alainen näkemys alastaan ja he ovat kokeneita … Lue lisää

Asutko taloyhtiössä? Tiedätkö kuinka hyvin, tai kuinka huonosti yhtiönne on hoidettu?

Suomessa on taloyhtiöiden hallituksissa ihmisiä aivan laidasta laitaan. On myös totta, että suuri osa taloyhtiöistä ovat hoitaneet asiansa kunnolla ja kiitettävästi, joukossa on myös taloyhtiöitä, joiden asiat eivät ole yhtä hyvässä kunnossa. Teimme pienen listauksen auttamaan taloyhtiön tilanteen selvittämistä. Onko esimerkiksi taloyhtiön osakeluettelot Maanmittauslaitoksen osakehuoneistorekisterissä? Niiden pitäisi olla siellä vuoden … Lue lisää
sijoittaminen ja säästäminen 2025

Aloita uusi harrastus – aloita osakesäästäminen – ota tästä 10 vinkkiä

Alkuun sana mainostajaltamme, kumppanilta, johon itsekin luotamme eli Nordnetilta. 1. Tutustu osakesäästämisen perusteisiin Ennen kuin aloitat osakesäästämisen, on tärkeää tutustua osakesijoittamisen perusteisiin. Lue kirjoja, osallistu verkkokursseille tai etsi tietoa luotettavista lähteistä. Opettele ymmärtämään, miten osakemarkkinat toimivat, miten osakkeiden arvo määräytyy ja millaisia riskejä sijoittamiseen liittyy. 2. Määritä sijoitustavoitteesi Ennen sijoittamisen … Lue lisää
lainaa netistä

Harkitsetko vakuudetonta lainaa? Huomioi nämä asiat ennen hakemista

Vakuudetonta lainaa haetaan usein silloin, kun harkitaan isompien hankintojen tekemistä tai kaivataan lisäjoustoa arjen raha-asioihin. Lainan hakeminen ei edellytä vakuuksia, mikä tekee hakuprosessista helpon ja nopean. Kun lähdetään hakemaan vakuudetonta lainaa, täytetään lainahakemus netissä, ja päätös lainan myöntämisestä tulee hetkessä. Mikäli laina myönnetään, on lainasumma mahdollista saada käyttöön nopeasti.  Lainaa … Lue lisää
kesätanssit museon pihalla

Koko perheen kesätanssit museolla torstaina 27.7.

Lohjan Mieli ry järjestää Lohjan kaupungin tukemana Lohjan 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi historiansa ensimmäiset ”Koko perheen kesätanssit ” Lohjan Museolla torstaina 27.7. Kesätanssit ovat kaikille avoimet, maksuttomat ja päihteettömät. Tapahtuma alkaa kello 17 ja päättyy kello 20. Tapahtuman pääesiintyjä on tanssiorkesteri Granada, joka soittaa musiikkia laidasta laitaan kahden setin verran alkaen kello … Lue lisää
vuoden karjalohjalainen

Vuoden karjalohjalainen 2023: Anna Nordström

Karjalohjan kotiseutuyhdistys ry on nimennyt eläinlääkäri ja agronomi Vuoden karjalohjalaiseksi vuonna 2023. Syntyperäinen karjalohjalainen Anna Nordström on tehnyt alueellamme erittäin mittavan elämäntyön taitavana, luotettuna ja osaavana eläinlääkärinä. Anna on vielä kunnaneläinlääkärin tehtävistä 68-vuotiaana eläköidyttyään pyyteettömästi jatkanut lukuisten karjalohjalaisten ihmisten auttamista heidän eläintensä sairauksien ja vammojen hoidossa sekä niihin liittyvissä moninaisissa … Lue lisää

Lohjan talousalueen Heinätärpit

Heinätärpit ja Ykkös-Lohja idea sai ajatuksensa jo vuosia sitten. Siihen aikaan Lohjan keskustan alueella oli useampia pieniä yrityksiä ja liikkeitä, jotka mainostivat omia tuotteitaan enemmän kuin nyt 2023. Mitä siis on tapahtunut? Lohjan keskustalle on tapahtunut kuten niin monelle muullekin keskustalle – se on tyhjentynyt pienistä liikkeistä. Niiden tilalle kauppa … Lue lisää

Lohjan hotellien tulevaisuus – mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu

Nykyiset hotellit ja majoitusvaihtoehdot Lohjalla on useita majoitusvaihtoehtoja, jotka tarjoavat erilaisia palveluita ja kokemuksia. Lohja Spa & Resort tarjoaa majoitusta luonnonkauniissa ympäristössä. Hotellissa on 96 huonetta, joista suurin osa on kahden hengen huoneita. Hotellissa on myös ravintola, jossa tarjoillaan aamiaista, lounasta ja päivällistä. Lisäksi hotellissa on kylpylä, jossa on useita … Lue lisää

Koira – perheenjäsen vai harrastus – vaiko peräti ammatti? Katso tästä vinkit omalle koiratulevaisuudelle

Kenelle koira sopii? Koiran hankkiminen on suuri päätös, ja on tärkeää miettiä, minkälainen rooli koiralla tulee olemaan elämässäsi. Onko se perheenjäsen, harrastuskumppani vai jopa tulevaisuuden ammatti? Alla on kymmenen vinkkiä, jotka auttavat sinua harkitsemaan tulevaa koiratulevaisuuttasi. Yhteenveto Koiran hankkiminen voi olla ihana ja palkitseva kokemus, olipa koira sitten perheenjäsen, harrastuskumppani … Lue lisää