
Koronan myötä syntyi näyttely kasvottomuudesta
Galleria Lutsissa on parhaillaan esillä Miia Elisa Westerlundin näyttely Kaikki siat ovat mustia pimeässä. Nimestään huolimatta näyttely ei kerro sioista. –Kaikki lähti siitä, kun korona pamahti silmille. Hämmennyin siitä kasvottomuudesta, joka oli vastassa esimerkiksi kaupoissa. … Lue lisää

Konsertti täysin Gransin tahtiin
Gransin tahtiin -konsertti kuullaan perjantaina 12.11. klo 19.00 Puu-Anttilassa. Lohjalla jo 30 vuotta vaikuttanut muusikko Peter Grans on Lohjan kaupunginorkesterin kontrabasson äänenjohtaja ja Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston opettaja. Tämä konsertti on hänen käsialaansa. Sovittajana ja säveltäjänä Grans … Lue lisää

Suomen näyttämötaiteen kultainen mitali Jyrki Anttilalle
Oopperalaulaja Jyrki Anttilalle on myönnetty Suomen näyttämötaiteen kultainen mitali 30 vuoden toiminnasta. Mitali ansaitaan pitkän tuloksellisen työn tunnustukseksi näyttämötaiteen saralla, ja sen myöntää Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto. –Periaatteessa 30 vuotta ei edes riitä, sillä olen tehnyt … Lue lisää

Porkkalan majakoiden sota ja rauha Lohjan työväentalolla
Suomen Majakkaseura tuo uutuuselokuvansa Majakoiden ja luotsien Porkkala sodassa ja rauhassa tuoreeltaan Lohjalle. Ilmaisnäytös pidetään Lohjan työväentalolla sunnuntaina 7.11. klo 13.30 alkaen. Sotiin painottuvan dokumentin parina nähdään tauon jälkeen Bengtskärin tarina, jossa sota on myös … Lue lisää

Talvisota-aiheinen kulttuuritapahtuma Laurentius-salissa
Virkistystoiminnan Ystävät Säätiö järjestää sunnuntaina 7.11. klo 15.00 Laurentius-salissa kulttuuritapahtuman, jonka ohjelma kietoutuu Pelkosenniemi 1939 – Unohdettu taistelu -elokuvan ympärille. Tapahtumana on vapaa pääsy. Tapahtuma alkaa musiikilla. Esiintymässä ovat mm. baritoni Jorma Elorinne, sopraano Liisa … Lue lisää

Ennennäkemätön kurkistus lohjalaiseen elämänmenoon
Lohjan Museossa on auennut uusi, mielenkiintoinen näyttely. Ennennäkemätöntä? Lohjaa lasinegatiiveissa -näyttely esittelee Lohjasta ja lohjalaisesta elämänmenosta kuvia, joista suurin osa ei ole ollut aiemmin esillä missään. Näyttelyn on kuratoinut Lohjan Museon näyttelyamanuenssi Iiris Kankaanpää. –Kaikki … Lue lisää

Äänikirjalla on faninsa, mutta myös paperikirja pitää pintansa
Kirjastonhoitaja Merja-Liisa Karhu Lohjan kirjastosta kertoo, että ihmisten lukumieltymykset eivät ole suuremmin muuttuneet, mutta lukeminen ylipäätään on ehkä hieman lisääntynyt korona-ajan myötä. Vaikka kirjasto oli viime keväänä suljettuna pari kuukautta, ihmiset eivät lopettaneet lukemista, päinvastoin. … Lue lisää

Loistelias herra Gatsby Lohjan Teatterissa
Lohjan Teatterissa voi nyt uppoutua 1920-luvun musikaalimaailmaan, kun teatterin lavalla nähdään svengaava kantaesitys musikaalista Loistelias herra Gatsby. Luvassa on mm. aistikkaita tanssikohtauksia ja svengaavaa musiikkia, jotka takaavat lähes varman musikaalinautinnon. Ensi-iltansa musikaali sai 16.10. Loistelias … Lue lisää

Lohjan taideyhdistyksen syysnäyttely kutsuu Kässän talolle
Virkkalassa Kässän talossa on jälleen taidetta tarjolla. Lohjan taideyhdistyksen syysnäyttely on nimittäin esillä 31.10. saakka. –Kun koronarajoituksen iloksemme purettiin, päätimme yhdistyksen hallituksen kokouksessa, että pidetään kunnon näyttely. Enää ei tarvitse miettiä virtuaalinäyttelyn järjestämistä, iloitsee Lohjan … Lue lisää

Lohjalaista ooppera- ja operettituotantoa
Viimeiset pari vuotta ovat olleet monelle liiketoiminnalle haasteellisia, mutta esiintyville taiteilijoille ja erilaisille tuotannoille menneet vuodet ovat olleet katastrofaalia, eikä tilanne ollut yhtään sen helpompi Jyrki Anttilan vetämällä Operart Oy:lle. Koronan alkaessa meillä oli mm. … Lue lisää

Chaplinia vanhan ajan tyyliin Harjulassa
Lohjalla päästään nauttimaan harvinaisesta herkusta 20.11., kun kunnianosoituksena Charles ”Charlie” Chaplinille tehty The Great Mr Laugh -mykkäelokuva nähdään live-esityksenä Harjulassa klo 18.00. Mykkäelokuvan on käsikirjoittanut ja tuottanut Pekka Puolakka, joka esittää myös pääosan. Elokuvan musiikin … Lue lisää

Collegium Musicum 50 vuotta – juhlakonsertti Lohjan Pyhän Laurin kirkossa
Lohjalainen kamariorkesteri Collegium Musicum Lohja pääsee vihdoin aloittamaan konserttisarjansa, jolla se juhlistaa 50-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden ensimmäinen konsertti ”Eklogeja” soitetaan Lohjan Pyhän Laurin kirkossa sunnuntaina 17.10. klo 17.00. Konsertin alkupuolisko rakentuu Preussin kuningas Fredrik Suuren (1712–1786) … Lue lisää

Sunnuntaimatinea Ravintola Hanneksessa 24.10.2021
Siitä on nyt 13 vuotta kun Hannu Harva toteutti pitkäaikaisen haaveensa suuremmasta ravintolatilasta. Vanha kansakoulu Lohjan Vappulassa mahdollistaa entistä paremmin perhejuhlien ja seminaarien järjestämisen. Tänä vuonna Vappulan kansakoulu täyttää 70 vuotta, ja Hannu yhdessä Kirkkonummen … Lue lisää

Syysretki Perinnejuna Valtterin matkassa Tammisaareen ja Hankoon
Suomen Rautatiemuseo järjestää ohjelmallisen syysretken lauantaina 16.10.2021 Perinnejuna Valtterilla. Matkustajia otetaan kyytiin sekä Hyvinkäältä (lähtöaika 10.05) että Lohjalta (lähtöaika 11.23). Päivän ohjelmaksi voi valita joko Alvar Aalto -kaupunkiopastuksen Tammisaaressa, opastetun vierailun Hangon rintamamuseossa Lappohjassa tai … Lue lisää

Virkkalan klubitalolla valmistaudutaan pikkujoulukauteen
– Teatteri Tralan syksyn ohjelmasta löytyy monenlaista viihdettä niin lapsille kuin aikuisillekin Teatteri Tralassa valmistaudutaan kovaa vauhtia syksyn esityksiä varten. Teija Malén kertoo, että Tralan ohjelmisto koostuu niin omista teatterituotannoista kuin vierailevien esiintyjienkin ohjelmanumeroista. Luvassa … Lue lisää


