
Sammatissa vietetään Kotokontupäivää ensi lauantaina
Sammatin perinteistä Kotokontupäivää vietetään tänä vuonna Elias Lönnrotin 220-vuotissyntymäpäivänä, lauantaina 9.4. klo 10.00–14.00. Tuolloin ympäri Sammatin keskustaa tapahtuu monenmoista. Tapahtuman järjestävät yhdessä Sammatin aluetoimikunta ja paikalliset yhdistykset ja muut toimijat. Mukana Kotokontupäivän toteutuksessa on yhteensä lähes 30 eri toimijaa. Kotokontupäivä on ollut tauolla kaksi edellistä vuotta koronarajoitusten vuoksi, joten nyt … Lue lisää

Virtuaalinäyttely tuo taiteen ihmisten koteihin
Lohjan taideyhdistyksen kevätnäyttely järjestetään tällä kertaa virtuaalinäyttelynä. Yhdistyksen puheenjohtaja Katja Närhi kertoo, että virtuaalinäyttely järjestetään nyt toista kertaa. –Viime vuonna pidimme koronan vuoksi ensimmäisen virtuaalinäyttelyn. Tästä näyttelystä päätettiin tammikuussa, jolloin koronarajoituksia oli vielä paljon. Silloin päätimme, ettei toteuteta näyttelyä vielä Kässän talolla, Närhi avaa. Hän ei tiedä toista taideyhdistystä, joka … Lue lisää

Harri Kerkon Johannes-passio Lohjan kirkossa
Harri Kerko on yksi Lohjan seurakunnan kanttoreista, mutta myös säveltäjä. Kaksi hänen teoksistaan saa tänä keväänä kantaesityksen Lohjalla. Toinen niistä on hiljaisen viikon tiistaina 12.4. klo 18.00 Lohjan Pyhän Laurin kirkossa esitettävä Johannes-passio. Esitystä ovat toteuttamassa Collegium MusicumLohja, Kamarikuoro Gloria, oboisti Tuomas Tenkanen, urkutaiteilija Ville Urponen sekä solistit Hannu Jurmu … Lue lisää

Kesä keikkuen tulevi ja kesäleirit lähestyvi
Lohjan kaupungin nuorisotyö järjestää leiritoimintaa lapsille ja nuorille kesäkuussa. Päiväleirejä järjestetään tänä vuonna keskustassa, Virkkalassa, Perttilässä, Nummella, Sammatissa ja Karjalohjalla. Lisäksi Karjalohjalla pidetään kotieläinleirejä ja seikkailuleiri, joilla leiriläiset yöpyvät. Osa leireistä järjestetään yhteistyössä Karjalohja-Sammatin 4H-yhdistyksen kanssa. Kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla järjestetään Rausjärven leirikeskuksessa luonnon helmassa kaksi elämyksellistä leiriä, joilla leiriläiset pääsevät … Lue lisää

Pysäytä ja pysäköi turvallisesti oikeaan paikkaan
Jalkakäytävä tai pyörätie ei ole autojen pysäyttämis- tai pysäköintipaikka. Myös risteysalueilla ja suojatien läheisyydessä pysäköinnin säännöt pitää tuntea. Liikenneturva muistuttaa, että pysäköinnissä turvallisuuden on oltava etusijalla. Jalkakäytävät tai pyörätiet eivät ole pysäköintipaikkoja Moottoriajoneuvojen pysäyttäminen kävelyyn ja pyöräilyyn tarkoitetuilla väylillä herättää paljon keskustelua ja aivan aiheesta. ”Liian usein näkee autojen pysäyttäneen … Lue lisää

Miten tienata rahaa nopeasti?
Vakuudettomat lainat ovat ensimmäinen vaihtoehto jos tarvitset vakuudetonta lainaa nopeasti, mutta jos et halua lainata rahaa voit myös tienata rahaa nopeasti näillä vinkeillä. Ensinnäkin sinun on löydettävä työ, josta maksetaan hyvin ja johon olet pätevä. Kun olet löytänyt työpaikan, muista tehdä parhaasi ja työskennellä ahkerasti, jotta voit ansaita bonuksia tai … Lue lisää

Konsertilla apua Ukrainaan
Lohjan kaupunginorkesteri, Lohjan Yrittäjät ja Lions Club Lohja/Harju järjestävät yhdessä Apua Ukrainaan -hyväntekeväisyyskonsertin perjantaina 8.4. klo 19.00 Laurentius-salissa. Konsertit tuotot lähetetään SPR:n kautta Ukrainaan. –Kaupunginorkesterille tuli paljon yhteydenottoja, että tällainen konsertti haluttaisiin järjestää. Ihmisillä on suuri halu auttaa. Päätimme sitten eri toimijoiden kanssa järjestää yhdessä yhden ison konsertin, kertoo Lohjan … Lue lisää

Japanilainen kuvausryhmä kävi tutustumassa Nummi-Pusulan Reserviläisten toimintaan
Japanin media-alan suurin monialayritys, televisioyhtiö Nippon Terebi kävi Suomessa tekemässä ohjelmaa Suomen varautumisesta Venäjän uhkaan Ukrainan sodan alettua. Kuvausryhmä kävi tutustumassa Nummi-Pusulan Reserviläisten toimintaan. Netistä he olivat löytäneet tietoa Pusulan Oloviisaan ilma-aseratavuorosta ja halusivat tulla tutustumaan reserviläisten ampumataitojen kehittämiseen. Tämä oli jo toinen yhteydenotto reserviläistoiminnasta lyhyessä ajassa lähipaikkakunnilla, sillä pari … Lue lisää

Lohja Liikkuva koulu -ohjelman kehittäjäkuntapilotiksi
Lohja on valittu yhdeksi Liikkuva koulu -ohjelman kehittäjäkuntapilotiksi. Kunnassa lähdetään lisäämään liikkumista koulupäiviin yhteistyössä Liikkuva koulu -ohjelman kanssa. Kehittäjäkuntapilotissa kootaan ja tuotetaan tietoa sekä kehitetään toimenpiteitä esimerkiksi vähän liikkuvien ja erityisryhmien liikkumisen ja oppilaiden osallisuuden lisäämiseksi. Muut kuntapilotit ovat Kajaani ja Konnevesi. Liikkuvan koulun kehittäjäkuntapilotin tavoitteena on tukea oppilaiden ja … Lue lisää

Lohjan tyttökoriksessa tehdään historiaa
LoU Basketin 14-vuotiaden tyttöjen SM-sarjajoukkue eteni viikonlopun kotiturnauksesta toukokuussa pelattavaan lopputurnaukseen. Se on historiallinen saavutus lohjalaisessa tyttökoriksessa. Runkosarjan viimeiset pelinsä pelannut WU14-joukkue kohtasi kotiturnauksen ensimmäisessä pelissä Suomen kärkijoukkueisiin kuuluvan Helmi Basketin. Vastustaja näyttikin karkaavaan voittoon ja johti peliä 15 pisteellä, kun peliaikaa oli jäljellä runsaat neljä minuuttia. Sitten alkoi kotijoukkueen … Lue lisää

Collegium Musicumin juhlavuoden konserttisarja jatkuu
Collegium Musicumin 50-vuotisjuhlavuoden konserttisarjan kolmas osa esitetään sunnuntaina 10.4. klo 17.00 Lohjan Pyhän Laurin kirkossa. Konsertissa esiintyvät Collegium Musicum, Fanny Söderström (piano) ja Janne Lehtinen (kitara). Fanny Söderström on nuori, pianokilpailuissa menestynyt muusikko, joka tekee maisterintutkintoa Berliinissä. Hän liikkuu sulavasti tyylistä toiseen ja esiintyy säännöllisesti ympäri Suomea. Suomen lisäksi hän … Lue lisää

Lohjan Laureaan 1 200 hakemusta
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku päättyi keskiviikkona 30.3. klo 15.00. Alustavien tietojen mukaan Laurea-ammattikorkeakouluun täytettiin kevään yhteishaussa kaikkiaan noin 21 400 hakemusta. Ensisijaiseksi hakuvaihtoehdokseen Laurean oli valinnut yli 4 800 hakijaa. Aloituspaikkoja Laurean AMK- ja YAMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa oli yhteishaussa tarjolla kaikkiaan 1 242. Jokaista aloituspaikkaa kohden ensisijaisia hakijoita oli siis … Lue lisää

Kisamenestystä Lohjalle
Tanssikoulu ToeStarin kilpajoukkueet ToeStar Kids, sekä ToeStar Juniors kilpailivat viime viikonloppuna Helsingissä järjestetyssä Estradi-tanssikilpailussa. ToeStar Juniors ryhmä sai kilpailuista hienosti 3. sijan teoksella Before wind blows it all away. Kids ryhmä ei tällä kertaa yltänyt palkintosijoille asti, mutta tanssivat hienosti ja saivat tärkeää esiintymiskokemusta. Viime vuonna osa kilpailuista jouduttiin järjestämään … Lue lisää

Ukrainan paralympiaurheilijat turvaan Kisakallioon
Pekingin Paralympialaisissa historiallisen hyvin menestyneen paralympiajoukkueen jäsenistä lähes 40 henkilöä on saapunut Suomeen turvaan ja asettunut Kisakallion Urheiluopistolle. Ukrainan kansallisen paralympiakomitean puheenjohtaja Valeriy Sushkevich tuli Kisakallioon viikonloppuna joukkueen kanssa. Hän painottaa urheilun merkitystä kotimaansa olemassaolon merkkinä myös sodan aikana. –Kansainvälisissä kilpailuissa, mukaan lukien paralympialaiset, voitamme maamme ja Ukrainan kansan nimissä. … Lue lisää

Tavaralahjoituksia hätämajoittujille
Lohja toivottaa pian Lohjan Kartanomäen kiinteistöön tervetulleeksi Ukrainan sotaa pakenevia hätämajoittujia. Lohjan kaupunki on valmistellut kiinteistö- ja majoitusolosuhteita Kartanomäellä hyvään kuntoon, mutta kaupunki toivoo nyt lohjalaisilta apua alla listattujen tarvikkeiden keräyksessä. Jos sinulta löytyy hyvässä kunnossa olevia, listassa mainittuja tarvikkeita, ja haluat lahjoittaa niitä Kartanomäen vieraille, kaupunki pyytää viemään lahjoitukset … Lue lisää

Vanhempien riskialtis käytös liikenteessä – varhaiskasvattajat kokevat vaikeaksi puuttua
Turvallisen käyttäytymisen perusta luodaan lapsuudessa. Tärkeässä roolissa ovat lasten vanhempien lisäksi varhaiskasvattajat. Liikenneturvan julkaisema uusi selvitys tarkasteli varhaiskasvattajien näkemyksiä liikenteeseen liittyvästä kasvatuksesta ja vanhempien kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Liikenneturvan selvityksiä -sarjassa julkaistun laajan kyselytutkimuksen mukaan varhaiskasvattajat näkevät liikennekasvatuksen ja yhteistyön kotien kanssa tärkeäksi. Tulosten mukaan heidän on kuitenkin usein vaikea puuttua … Lue lisää

Ykkös-Lohjan laajennettu jakelu
Jos olette sattuneet lukemaan lehtiä tai kuullut radiosta tai televisiosta, niin Suomessa lakkoillaan tällä hetkellä. Meihin lehtenä eniten vaikuttaa paperialan lakot, jotka pitävät suomalaisen sanomalehtipaperin valmistuksen pysähdyksissä. Tämä tarkoittaa, että meille tulee paperi tällä hetkellä painoon Saksasta.Paperialan kiistat ovat jatkuneet pitkään, mutta nyt keväällä saimme lisäksi Ukrainan sodan, jolla on … Lue lisää

Taekwondon Ranking-kilpailuissa hyviä sijoituksia Lohjalaisille ja Vihtiläisille
Mudo Lohjan harrastajille 1 kulta, 2 hopeaa ja 2 pronssia MUDO ry järjesti lauantaina 26.3. yhdessä Suomen Taekwondoliiton kanssa vuoden 2022 liikesarjakauden ensimmäisen SM ranking-kilpailun. Tämä oli jo 8. kerta peräkanaa, kun Lohjalle tullaan kilpailemaan ranking-pisteistä. Kilpailussa tehtiin ennätykselliset 360 kilpailusuoritusta ja n 160 kilpailijan toimin. Kilpailuissa olivat mukana ranking-, … Lue lisää

Lohjan Yhteislyseon lukion saneeraus etenee
Lohjan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.3. valita Lohjan Yhteislyseon lukion sisäpuolisen saneerauksen urakoitsijaksi Mijorak Oy:n tarjoushintaan 12 797 304,95 euroa. Lisäksi valtuusto hyväksyä option vanhan liikuntasalin välikerroksen purkamisesta tarjoushintaan 84 354,00 euroa ja päätti toteuttaa parvirakenteen uudisrakenteella 500 000 euron kustannusarviolla. Keskustelun aikana sosiaalidemokraattien valtuutettu Jarmo Aho teki Laura Skaffarin, Lotta … Lue lisää

Lohja haluaa jatkaa kaksikielisenä kaupunkina
Lohjan kaupunki haluaa säilyttää kaksikielisyyden toiminnassaan. Lohjan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.3. esittää valtioneuvostolle, että Lohjan kaupunki määrätään kaksikieliseksi kunnaksi vuosiksi 2023–2032. Moni valtuutettu näki kaksikielisyyden identiteetti- ja imagotekijänä, josta kannattaa pitää kiinni, vaikka lohjalaisista vain 3,5% on äidinkieleltään ruotsinkielisiä. Kaksikielisyydellä nähtiin olevan merkitystä myös kaupungin pito- ja vetovoimalle. –Monelle kaksikieliselle … Lue lisää

Keväiset käsityömessut Tanhuhovissa
Tekevät Kädet ry järjestää keväiset käsityömessut 2.4.–3.4. Tanhuhovissa. Tapahtuma on avoinna molempina päivinä klo 10.00–15.00. Tekevät Kädet ry:n puheenjohtaja Mia Taimio kertoo, että yhdistyksen järjestämien tapahtumien tarkoituksena on tarjota käsityöharrastajille ja pienyrittäjille mahdollisuuksia tuoda töitään esille. Myös kävijöiden näkökulmasta tapahtuma on toivottu. Ensimmäiset käsityömessut pidettiin vuonna 2018. Ennen koronaa tapahtuma … Lue lisää

Liikkeestä lääke lihaskipuihin
Nykypäivänä monen työ on hyvin kevyttä, mutta selkä joutuu silti koville. Siitä pitävät huolen niin tietokoneen ääressä kuin auton ratissakin vietetyt tunnit. Lopputuloksena moni kärsii selän, hartioiden, niskan ja päänalueen kivuista. –Ilman liikettä lihaksen hapensaanti heikkenee. Lihakset väsyvät tavallista herkemmin tällaisessa staattisessa olemisessa ja siitä seuraa kipuja ja puolieroja. Elpyminen … Lue lisää

Aploodin 10. juhlavuoden Teatterifestivaalit
Lohjan teatteritaiteen perusoppilaitos Teatteri Aploodi on viettänyt kuluneen lukukauden 10. toimintakauttaan. –Taiteen perusopetus on saanut iloksemme olla lähiopetuksessa koko kauden ajan, kertoo teatterin toiminnasta vastaava Sari Rautakoski. Juhlavuonna Aploodi on järjestänyt näyttelyn Lohjan pääkirjastoon, missä oli esillä valokuvia, rekvisiittaa ja puvustusta aiempien vuosien esityksistä. Aploodi järjesti myös oppilailleen näyttelijävierailun, jossa … Lue lisää

Valtuustoaloitteita
Aloite väestösuojien rakentamisesta Pirjo-Leena Forsström (SDP) esittää valtuustoaloitteessaan, että Lohjan tulevat investointikohteet tarkistetaan uudelleen ja etsitään mahdollisuutta rakentaa kohteen käyttötarkoitus yhteiskäytöksi väestösuojatarpeen kanssa kaupungin keskustassa. –Valtuustoinfossa 21.3.2022 saadun tiedon mukaan Lohjalta puuttuu väestösuojatiloja. Keskustan alueella omakoti- ja rivitaloasukkaat jäävät suojatta. Arviolta noin 1/3 Lohjan asukkaista on ilman väestösuojaa eikä suojaa … Lue lisää


