Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

Lohjalle palkintoja kahvakuulamaratonin EM-kilpailuista

Kahvakuulamaratonin EM-kilpailut käytiin Tanskan Nyborgissa 27.4.–28.4. Sieltä Lohjan kahvakuulaurheilijoiden matkaan lähti neljä EM-kultaa ja yksi EM-hopea. Lohjan kahvakuulaurheilijoista Suomen maajoukkueeseen valittiin Taina Riihimäki ja aikuisten puolelle sekä Sofia Jossfolk, Alina Pesonen ja Isla Tuominen lasten ja nuorten sarjoihin. Yhteensä Suomen joukkueessa oli kuusi aikuis- ja neljä juniorinostajaa. Maratonlajien kilpailuissa nostaja … Lue lisää

Vertaisohjaajat tukevat ikäihmisten hyvinvointia

Lohja on ollut mukana Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi -kärkihankkeessa vuosina 2017–2018 ja joulukuussa 2018 Lohja valittiin Voimaa Vanhuuteen -ohjelman yhdeksi mentorointikunnaksi. Ikäinstituutin koordinoimassa mentorointiohjelmassa on tällä hetkellä mukana 48 kuntaa, jotka ottavat käyttöönsä iäkkäiden terveysliikunnan hyviä toimintatapoja järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistyöllä. Ikäinstituutin mentorointi tarjoaa tukea ja ohjausta iäkkäiden … Lue lisää

Uudet asukkaat toivotetaan tervetulleiksi Lohjalle

Lohjan kaupunki haluaa huomioida uudet asukkaat ja toivottaa heidät tervetulleiksi. Viime kesänä Lohjalla tarjottiin uusille asukkaille kiertomatka Lohjansaaressa. Yhteisjohtaja Hanna-Maria Grandell kertoo, että palaute ajelusta oli todella positiivista. –Kokeilimme viime kesänä kiertoajelua ja ihmiset olivat siitä innoissaan ja kyselivät ajelulle jatkoa. Myös myöhemmin muuttaneet uudet asukkaat ovat kuulleet kiertoajeluista ja … Lue lisää

Kalkkipetteri Ultra Runille lähtee jälleen innokkaita juoksijoita

Lohjan kahvakuulaurheilijat järjestää jälleen Kalkkipetteri Ultra Runin Virkkalassa 18.5. Siihen osallistujat pääsevät juoksemaan harvinaisissa maisemissa, sillä 1990-luvulla toimintansa lopettaneen kalkkitehtaan alueella ei muuten saa vapaasti liikkua. Aiemmilta vuosilta kiitosta onkin tullut mm. juuri kilpailuympäristön ainutlaatuisuudesta. –Positiivista palautetta on tullut paljon. Miljöö on uniikki ja siinä riittää paljon katseltavaa. Maastossa on … Lue lisää

Hemmottelua vaikka koko päiväksi

Marenki Day Spassa voi hemmotella itseään kunnolla, sillä saman katon alta löytyvät kosmetologin ja parturi-kampaajan palvelut, sairaanhoitajan tekemät pistoshoidot sekä Cambridge-ravintovalmennuskin. Lifestyle-myymälä on vielä tekeillä. Alkunsa Marenki Day Spa sai Sirpa Ahtolan haaveesta. –Minulla on ollut jo pitkään haaveena, että eri palveluita saisi saman katon alta. Tuomme uudenlaista toimintaa Lohjalle. … Lue lisää

Apuomenalle uusi puheenjohtaja

Erja Vaarala aloitti Apuomena ry:n uutena puheenjohtajana 1.5. –Minut on valittu puheenjohtajaksi syyskokoukseen asti (2019 loppuun). Varapuheenjohtajana toimii Marianne Lind. Edessä on hyvin mielenkiintoinen jakso. Minulla on hyvät verkostot Lohjalla niin yhdistystoiminnan kuin aluekehittämiseen liittyvien töidenikin puolesta. Aloitan tutustumalla Apuomenan henkilöstöön, työskentelytapoihin, toimintaan ja hankkeisiin, Vaarala kertoo. Vaarala on asunut … Lue lisää

Uusia vuokra-asuntoja Lohjalle

Aivan Lohjan keskustan tuntumaan, keskelle hyviä palveluita on nyt syksyllä valmistumassa uusia vuokra-asuntoja.  Pakkamestarinkuja 3 elokuussa 2019 valmistuvat 22 rivitaloasuntoa ovat ARA-vuokrakohteita, joihin asuntohakemuksia vastaanotetaan 2.-30.5. Länsi-Uudenmaan Isännöintipalvelussa. Yksityinen ARA rakennuskohde – Lohjalla on pitkään ollut pula ja on pula vuokra-asunnoista, joten päätimme ottaa tällaisen pidemmän ajan projektin ja rakentaa … Lue lisää

Muista äitiä

Suomessa vietetään Äitienpäivää nyt sunnuntaina. Suomessa äitienpäivä on toukokuun toisena sunnuntaina, ja se on yksi virallisista liputuspäivistä. Äitienpäivää ei ole vietetty vielä kovin kauan, nimittäin ensimmäistä kertaa sitä vietettiin USA:ssa 1907 ja Suomessa 1918 ja 1947 siitä tuli Suomessa liputuspäivä. Vaikka meillä Suomessa äitien asema on kohtuullisen hyvä, äidit yleensä … Lue lisää

Loska-musiikkinäytelmä koskettaa katsojia takariviä myöten

Jos teatteri kiinnostaa yhtään, kannattaa nyt olla hereillä. Tarjolla on voimakas ja kantaaottava musiikkinäytelmä Loska, joka jättää tuskin ketään kylmäksi. Ainutlaatuista juuri tässä näytelmässä on se, ettei teos ole ammattilaisten eikä harrastajanäyttelijöiden kädenjälkeä, vaan Lohjan Yhteislyseon lukion opiskelijoiden yhteisprojekti. Opiskelijat ovat tehneet itse kaiken käsikirjoituksesta ja sävellyksistä lähtien. Näytelmän tekemiseen … Lue lisää

Hymy huulessa -tapahtumalla nuuskan käyttöä vastaan

Nummelan Luksiassa järjestettiin viime viikolla nuuskan vastainen tapahtuma Hymy huulessa. Tapahtuman puitteissa opiskelijoille tehtiin suun terveystarkastuksia. Tapahtuman taustalla vaikuttaa Luksiassa tehty havainto nuorten lisääntyneestä nuuskan käytöstä. Kouluterveyskyselyn mukaan nuuskankäyttö on kasvava haaste toisen asteen oppilaitoksissa, etenkin ammatillisella puolella. Nuuskan kokeilut ja käyttö ovat lisääntyneet vuosituhannen alusta kaikissa ikäryhmissä. Nuuskan käyttö … Lue lisää

Puutarhajätteiden hyödyntäminen ja käsittely kiinteistöllä

Puutarhajätteet kannattaa käsitellä ja hyödyntää mahdollisuuksien mukaan omalla pihamaalla. Kompostointi on luonnonmukainen tapa palauttaa eloperäinen, maatuva jäte takaisin luonnon kiertokulkuun. Omatoiminen, kiinteistökohtainen kompostointi säästää niin ympäristöä kuin kukkaroakin. Puutarhajätteistä saa kompostoimalla multaa, joka on oivallista maanparannusainetta. Puutarhajätekompostiin sopivia aineksia ovat haravointi- ja ruohonleikkuujäte, kasvimaan tai kukkapenkin kasvijätteet, heinä, olki, kutterinpuru, … Lue lisää

Apua puutarhatöihin ja pieniin remontteihin

Nurmikko pitäisi leikata ja aita maalata. Pihakivetyskin olisi hyvä saada viimein aikaiseksi, mutta itse ei pysty tai ehdi. Tässä muutama tilanne, joissa Vahur Sander voi auttaa. Hän perusti V:Sander Oy:n vuonna 2011. –Olin kyllästynyt palkkatyöhön ja halusin kokeilla yrittämistä. Tämä tuntui oikealta polulta, Sander kertoo. Hän tekee pihatöitä ja pienimuotoisia … Lue lisää

Luonto veistäjässä -dokumentti raottaa taiteilijan arkea

Luonto veistäjässä -dokumenttivideofilmi esitetään Lohjan pääkirjastossa 8.5. kello 18.00. Videofilmi käsittelee kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija Jenni Tieahon taiteellista työskentelyä ja elämää. Tuttuja maisemiakin näkyy, sillä videofilmissä liikutaan paljon Lohjan seudulla. Dokumentti on valmistunut 2018 syksyllä. Luonto veistäjässä -videofilmi on kuvanveistäjä Barbara Tieahon kuvaama ja ohjaama dokumentti tyttärestään kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija Jenni … Lue lisää

Ojamon kirjasto muuttaa väistötilaan toukokuussa

Ojamon kirjasto on suljettuna 1.-31.5.2019 välisenä aikana väistötilaan muuton takia. Myös kirjaston palautuslaatikko on suljettuna muuton aikana. Ojamon kirjasto siirtyy rakennettavaan Ojamotaloon ja rakennustöiden ajan Ojamon kirjasto palvelee väistötilassa Ojamon liikekeskuksessa osoitteessa Kartanonkuja 1. Kirjasto avaa ovensa väistötilassa maanantaina 3.6. klo 14.00. Ojamon kirjastosta lainattavaan aineistoon saa nyt pitkän laina-ajan. … Lue lisää

Klubitalon Stand Up -ilta tulee taas

Virkkalan klubitalolla on jälleen tarjolla stand up -ilta äitienpäivän aattona 11.5. kello 20.00. Toukokuun illan isäntänä vierailee mm. Nelosen Stand Upista ja Naurun tasapaino -ohjelmasta tuttu Heikki Vilja. Illan pääesiintyjänä nähdään ajankohtaissatiiri Noin Viikon Studion ankkuri Anders Helenius. Tämän lisäksi yleisölle tarjoillaan tuoreita komiikkaskenen lupauksia, joista povataan tulevaisuuden suuria nimiä. … Lue lisää

Trogenin RX2-kauden avaus toi neljännen sijan – kaadon kautta vahvaan nousuun

Hallitseva RX Academy -voittaja Sami-Matti Trogen teki vahvan suorituksen RX2-sarjan avauskisassa Barcelonassa 27.-28.4. ja ajoi itsensä epäonnisen sattumuksen kautta lopulta neljänneksi. Kilpailu ajettiin lisäluokkana rallicrossin MM-sarjan yhteydessä. Barcelonan radalla eli Circuit de Barcelona-Catalunyalla ajetussa kisassa Trogen oli neljänneksi nopein vapaissa harjoituksissa lauantaiaamuna, mutta ensimmäisessä aika-ajossa hän osui vahingoittuneeseen rengasvalliin, joka … Lue lisää

Uudenmaan kuntien yhteinen sotekannanotto

Uudenmaan kaupungin- ja kunnanjohtajat: Uudenmaan sosiaali- ja terveyspalvelut tulee uudistaa kuntapohjaisesti Uudenmaan kaikilla 26 kunnalla sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:lla on yhteinen näkemys sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen jatkamisesta alueella. Uudistamista tulee jatkaa kuntapohjaisesti, vapaaehtoisuuteen pohjautuen. Kuntien johdon neuvotteluissa esille on tullut malli, jossa Uusimaa jaettaisiin viiteen alueeseen, jotka vastaavat … Lue lisää

Kevättempaus tuo vilskettä Virkkalaan

Virkkalan kevättempaus järjestetään tänä vuonna lauantaina 4.5. kello 10.00–15.00. Tuolloin Virkkalan keskustassa pääsee tutustumaan mm. hälytysajoneuvoihin. Paikalle on tulossa koko kolmikko eli paloauto, ambulanssi ja poliisiauto, jos ne vain hälytyksiltään ehtivät osallistua tapahtumaan. Paikalla on myös nostalgia-ajoneuvoja ja vanhoja moottoripyöriä. Aiemmista vuosista tuttuun tapaan kirppismyyjiä odotetaan Virkkalantien varrelle myymään tavaroitaan. … Lue lisää

Lohjan ensimmäinen koiravaljakkokilpailu ajettiin harjulla

Lauantaiaamu 27.4. valkeni kauniina Lohjanharjun ulkoilureitillä, kun koiravaljakkourheilijat saapuivat Lohjalle. Kilpailukauden toiseksi viimeiseen kilpailuun oli kerääntynyt valjakkourheilijoita ympäri Suomea. Suomalainen Siperianhuskyseura järjesti kilpailun nyt ensimmäistä kertaa Lohjalla. Lohjalaista Trailwinds Huskies -tiimiä edustava Jukka-Pekka Ahonen starttasi kilpailun suurimmassa, neljän koiran kärryluokassa harjun reitistöön merkitylle, viiden kilometrin reitille. Siperianhuskyjen Mokan, Windyn, Paten … Lue lisää

Kevät se jaksaa yllättää

Kuka olisi vielä parisen viikkoa sitten voinut uskoa että Vapun tienoilla Lohjalla on yli 20 astetta lämmintä? On niin lämmintä, että on kuin olisi Etelässä, mutta tämä ei taida tarkoittaa sitä, että tuleva kesä olisi välttämättä sen lämpöisempi kuin viime kesänä. Ilmasto muuttuu – muututko sinä Vaikka puhutaan ilmastonlämpenemisestä ja … Lue lisää

Peurat ovat liikkeellä Länsi-Uudellamaalla – vuorokaudessa sattunut jo neljä kolaria

Länsi-Uudellamaalla on huhtikuussa sattunut noin 90 peurakolaria. Pelkästään kuluneen vuorokauden aikana auton ja peuran yhteentörmäyksiä on tullut poliisin tietoon neljä. Poliisi muistuttaa, että peurat liikkuvat ravinnon perässä, ja kolaririski on todellinen. Kolareita sattuu etenkin pienemmillä teillä, mutta ajoittain peurat onnistuvat pujahtamaan myös isommille teille aidoista huolimatta. –Kesäkelien ja -nopeusrajoitusten myötä … Lue lisää

Partioviikon teemana ovat tänä vuonna aikuiset partiolaiset

Lohjalla ja Virkkalassa pääsee tutustumaan partion toimintaan. Lohjalla paistetaan tikkupullia ja lettuja nuotilla ja ratkotaan ryhmässä aivopähkinöitä. Virkkalassa järjestetään Tikkarijuoksu. Partiolaiset näkyvät katukuvassa ympäri Suomen huhtikuun viimeisellä viikolla 22.4.–28.4., kun 65 000 lapsesta, nuoresta ja aikuisesta koostuva Suomen suurin nuorisojärjestö viettää valtakunnallista Partioviikkoa. Tänä vuonna kymmenissä viikon aikana partiota esittelevissä … Lue lisää

Sammatin Kotokontupäivä

Sammatin Kotokontupäivä järjestetään lauantaina 27.4. kello 10.00–14.00 Sammatin keskustassa. Tapahtuma järjestetään nyt 14. kerran. –Kotokontupäivä sai alkunsa jo Sammatin kunnan aikana, kertoo Sari Lehtinen Sammatin aluetoimikunnasta. –Sammatille haluttiin silloin oma kylätapahtuma. Siitä se lähti, lisää aluetoimikunnan puheenjohtaja Stina-Maarit Elo. Hyväksi todettu tapahtuma halutaan järjestä yhä uudelleen. Tapahtuman alkuaikoina se järjestettiin … Lue lisää

FC Länsi-Uusimaa yhdistää eri seurojen pelaajat

Lohjalle on perustettu uusi jalkapalloseura FC Länsi-Uusimaa. Puheenjohtaja Heikki Kaunisto kertoo, että uusi seura sai alkunsa eri seurojen välisestä tehoryhmätoiminnasta. Tehoryhmässä pelaa niin FC Lohjan, Saukkolan Pallon, Lohjan Pallon kuin Virkkalan Tarmonkin pelaajia. –Kyseessä on eri seurojen välinen yhteistyö, jolla pojat kerätään yhteen harjoittelemaan. He ovat pitäneet toiminnasta ja haluaisivat … Lue lisää