Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

Rahastosijoittaminen kiinnostaa ihmisiä

Sijoituspäällikkö Ilkka Kauppinen ja sijoitusneuvoja Iiro Koljonen Länsi-Uudenmaan Säästöpankista kertovat, että ihmisten lisääntynyt tietoisuus sijoittamisesta näkyy siten, että esimerkiksi yhä useampi nuori on kiinnostunut sijoittamisesta ja säästämisestä rahastojen avulla. –Sijoittaminen on pohjimmiltaan oman talouden hallintaa ja säästämistä jotain tiettyä tarkoitusta varten. Kun säästää rahastoon, säästöilleen saa korvauksen. Siksi se kannattaa, … Lue lisää

Lohjalla kuullaan Šostakovitšin elokuvamusiikkia ja Dvořákia

Torstaina 29.8. kello 19.00 Puu-Anttilassa ja sunnuntaina 1.9. kello 15.00 Pusulan kirkossa on mahdollisuus kuulla kamarimusiikkia kvintetiltä, jossa soittavat viulistit Elina Eirola ja Liisa Rantala, alttoviulisti Antti Vesterinen, sellisti Timo Törmä sekä pianisti Risto Kyrö. Konsertin ohjelmassa kuullaan Dimitri Šostakovitšin musiikkia elokuvasta Paarma (Ovod, perustuu Ethel Voinitšin romaaniin, 1955) sekä … Lue lisää

Sijoituskurssit uudistuvat

Lohjalla järjestettävät sijoituskurssit uudistuvat. Sijoittamisen peruskurssi on uusi, kuusiosainen kurssisarja, joka järjestetään yhdessä Hiiden Opiston ja Suomen Osakesäästäjät ry:n kanssa. Osakesäästäjät tarjoavat valmiin, huolella rakennetun koulutuspaketin, jota käytetään samassa muodossa eri kansalaisopistoissa ympäri Suomen. Oletko aina pohtinut, mitä sijoittaminen on, miten se toimii käytännössä ja mitkä asiat vaikuttavat omaan sijoitussuunnitelmaan? … Lue lisää

Vinkkejä opintojen rahoittamiseen

Voit saada opintoihin taloudellista tukea, kun sinut on hyväksytty oppilaitokseen ja opiskelet siellä päätoimisesti. Tukea voit saada peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Nuorille käytännössä ainoat tukimuodot ovat Kelan opintotuki ja koulumatkatuki, mutta näiden tukien lisäksi lohjalaisilla nuorilla on mahdollisuus hakea opintoavustuksia säätiöiltä ja muilta tahoilta. Kelan opintotuki Kela myöntää opintotukea päätoimiseen opiskeluun, … Lue lisää

Parhaat VPN palvelut

Olemme jo aiemminkin kertoneet VPN palveluista, palveluista, joiden tarve ja käyttö on lisääntynyt vuosi vuodelta, miksi? Me suomalaisetkin kuten niin monet muutkin länsimaalaiset, olemme suuria viihdekuluttajia, ja tuntuu että mikään ei riitä, joten kaipaamme lisää kulutettavaa. VPN ratkaisuja on tullut paljon lisää saataville ja tavalliselle kuluttajalle voi olla jo melkoisen … Lue lisää

Tielle jääneet autot aiheuttavat vaaratilanteita

Teiden reunoille ja pientareille eri syistä jääneet autot aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä. Syksyn lähestyessä ja iltojen pimentyessä vaara kasvaa entisestään. Tieliikennelaki velvoittaa käyttämään varoituskolmiota, kun ajoneuvo on pysähtynyt taajaman ulkopuolelle ajoradalle sellaiseen paikkaan, että se voi riittämättömän näkyvyyden vuoksi tai muusta syystä olla vaaraksi liikenteelle. Lisäksi tarvittaessa on ryhdyttävä muihinkin toimenpiteisiin … Lue lisää

Koiria tuotu puutteellisilla papereilla EU:n sisältä Suomeen

Länsi-Uudellamaalla epäillään kahden eri tahon syyllistyneen petoksiin ja eläintaudin levittämisvaaran aiheuttamisiin tuomalla koiranpentuja EU:n alueelta Suomeen. Tahot ovat myyneet koiria puutteellisilla ja virheellisillä tiedoilla eri puolelle Suomea. –Osaa koirista on väitetty Suomessa syntyneiksi. Myöhemmin ostajille on kuitenkin selvinnyt, että koirat on tuotu Puolasta, Latviasta, Unkarista tai Virosta vaillinaisilla papereilla. Eläinlääkärikäynneillä … Lue lisää

Mikä on VPN ja mitä sillä tehdään

Jos olet kuullut kirjaimet VPN, etkä tiedä mistä on kyse niin luettuasi tämän artikkelin, tiedät asiasta edes hieman enemmän. Periaate on kuitenkin se, että VPN lisää käyttäjänsä tietoturvaa liittyen kaikkeen netissä liikkumiseen ja siihen dataan mitä käyttäjän tietokoneelta ja tietokoneelle liikkuu. Miksi VPN:ää käytetään? Useimmilla VPN käyttäjillä ohjelmiston käyttöön löytyy … Lue lisää

Miten sinä varaudut pahan päivän varalta?

Sanotaan, että jokaisella meillä pitäisi olla pankissa talletuksessa tai sijoitettuna rahaa pahanpäivän varalta, mutta miksi ja onko niin? Jossain vaiheessa on puhuttu jopa sellaisesta summasta, mikä vastaa henkilön 2-3 kuukauden palkkaa, ja jos tuollainen summa on tallessa, se auttaa kun jotain tapahtuu. Mutta jos oikeasti jotain pahempaa tapahtuu eli joudutaan … Lue lisää

Yrittäjille verkostointitapahtuma uudessa kauppakeskus Lohessa

Yrittäjän päivänä torstaina 5.9. on myös kauppakeskus Lohen avajaiset ja samaisena päivänä kello 17 alkaen on Lohen toisessa kerroksessa Laurean tiloissa yrityksille avoin verkostoitumistapahtuma ”Yrittäjän ystävänpäivä”, jossa on esiintymässä myös Arman Alizad. Tapahtuma on yrittäjille maksuton, mutta vaatii ennalta ilmoittautumisen, koska vain noin 120 nopeinta mahtuu mukaan. Tapahtuman järjestää Lohjan … Lue lisää

Tapahtumien yö Lohjalla 23.8.

Lohjalla vietetään tapahtumien yötä perjantaina 23.8. Eri puolilla kaupunkia järjestetään tuolloin teemaan sopivia tapahtumia iltapäivästä myöhäiseen iltaan. Tapahtumien yötä on vietetty Lohjalla jo kymmenen kertaa. Tapahtumien yössä perinteisesti eri kohteet ja yritykset järjestävät itsenäisesti haluamansa ohjelman ja Lohjan Matkailupalvelukeskus toimii tapahtumien koordinoijina. Tapahtumista on koottu yhteislistaus, joka löytyy mm. Lohjan … Lue lisää

Uhkatilanne Järnefeltin koululla

Poliisi sai tänään kello 10 aikaan tiedon uhkauksesta, joka liittyi Lohjalla sijaitsevaan Järnefeltin kouluun. – Kyseessä oli kouluun liittyvä uhkaava viesti, jonka lähettäjän poliisi selvitti yhteistyössä koulun henkilöstön kanssa. Viestin lähettäjä on yksi koulun oppilaista, ja hän on poliisin hallussa, kertoo yleisjohtaja Ilkka Kantola. Poliisi tutkii asiaa laittomana uhkauksena ja tiedottaa … Lue lisää

Lohjan Kaupunginorkesterin perinteinen kesäkonsertti Karjalohjan kirkossa

Parin vuoden päästä tulee kuluneeksi 30 vuotta, kun silloinen Lohjan Orkesteri aloitti omalta osaltaan Karjalohjan kesäkonserttien tähän päivään saakka jatkuneen sarjan. Nyt Aloitti Lohjan kaupunginorkesteri syyskauden konserttinsa Sinfoniakonsertilla, jonka johtajana toimi uusi kapellimestarivieras Tuomas Djupsjöbacka ja solisteina toimivat sopraano Johanna Rusanen ja basso Heikki Orama, joka on alusta alkaen toiminut … Lue lisää

Lohja Run moottoripyörätapahtuma tulevana lauantaina

Joka syksyiseksi perinteeksi jo muodostunut noin 200 moottoripyörän letka matkaa taas tulevana lauantaina eli 24.8. Lohjan läpi. Moottoripyörät kokoontuvat klo 15 alkaen Roution isolla ABC:llä, missä pyörät ovat myös yleisön nähtävillä. ABC:lta moottoripyörät lähtevät klo 16 aikoihin Roution läpi kohti Lohjan keskustaa missä yleisölle annetaan mahdollisuus kuvata pyörinä näiden kulkiessa … Lue lisää

Löytyykö Lohjalta vielä uusi yli miljoonan lottovoittaja?

Lohjan Tarmon Lähikaupasta ostettu rivi toi loton historian suurimman, 15,5 miljoonan euron voiton, mitä on ikinä voitettu lauantain perinteisessä lotossa. Mutta löytyykö Lohjalta vielä tulevaisuudessa uusi lottovoittaja tulevaisuudessa? Todennäköisyydet eivät tälle ole hirmuisen hyvät. Lohjalla asuu se reippaat 46 000 ihmistä. Tämä on noin 0.8% Suomen väestöstä. Suomalaisista noin 70-80% … Lue lisää

Kiinalaisturistien yöpyminen Lohjalla on yli kaksinkertaistunut

Lohjan majoitustilastot kertovat, että kiinalaiset ovat tällä hetkellä suurin ulkomaisten majoitusvuorokausien tuoja Lohjalla. Kiinalaisten majoitusvuorokaudet mitataan jo useissa tuhansissa. Kun vuonna 2018 Lohjalla tilastoissa oli 4000 majoitusvuorokautta, on tänä vuonna tammi-kesäkuun aikana kasvua edellisvuoden samaan ajanjaksoon peräti +179%. Lohjalla ulkomaisten majoituksissa perinteisesti suurimmat kansalaisuudet ovat olleet Ruotsi, Viro ja Saksa. … Lue lisää

Mielen hyvinvointia

Lohjan seudun mielenterveysseura ry haluaa laajentaa palveluitaan myös Lohjan sivualueille, Nummelle, Sammattiin, Karjalohjalle, Pusulaan, koska kaikilla ei ole autoa eikä julkiset liikenneyhteydet aina ole optimaaliset. Olemme toimineet nyt näissä keskustan tiloissamme muutaman vuoden, ja olemme todella matalan kynnyksen paikka, sillä meille voi tulla aina kun olemme auki keskustelemaan, toivottavat vieraat … Lue lisää

Miten sinä kierrätät?

Kierrätystä on tehty varmasti niin kauan kuin ihmisillä on ollut erilaisia tavaroita. Ennen vain kierrätettiin pakosta, koska kaupoissa ei ollut mitään ostettavaa ja kaikki mitä omistettiin, piti käyttää useampaan kertaan, korjata ja muokata. Teollistuminen ja yhteiskunnan kehitys ovat johtaneet siihen, että meillä kaikilla on ulottuvillamme tavarapaljous, jota emme ehdi mitenkään … Lue lisää

Ennätysmäärä myyjiä ja yleisöä Virkkalapäivässä

Joka vuotista Virkkalapäivää päästiin viettämään viime lauantaina hienossa aurinkoisessa säässä ja lämpökin oli reilusti vielä yli 20 astetta. Lämmin sää saikin suuren määrin lohjalaisia ja lähialueen asukkaita suuntaamaan kulkunsa Virkkalanraitille, jossa aamun ensimmäiset kirppismyyjät olivat tulleet laittamaan paikkojaan kuntoon jo aamuyön tunneilla. Tämän elokuisen lauantain Virkkalapäivä oli menestys sillä myyjiä … Lue lisää

Yli 30 vuotta yrittäjänä ja nyt mieli lepää ja elämä hymyilee

Janne Antin on monelle suomalaiselle tv-katsojalle tuttu menneiden vuosien erilaisista televisio-ohjelmista, mutta sitä et taida tietää, että Janne on myös pitkän linjan yrittäjä. Janne nimittäin osti ensimmäisen yrityksen ollessaan 18-vuotias. Silloin hänestä tuli ylpeä solariumin omistaja. Sittemmin elämä on vienyt Jannea monen mutkan kautta ja monen tehtävän, sekä omien yritysten … Lue lisää

Omaan tilanteeseen sopiva laina antaa turvaa yllätyksiltä

Oman taloutemme rahatilanne vaihtelee läpi elämän. Välillä eteen tulee sellaisia vaiheita, jolloin kuukausittaiset menot ylittävät taloon sisälle tulevan tulovirran. Kyse saattaa olla tällaisessa tapauksessa vaikeasta työllisyystilanteesta, äkillisestä sairastumisesta – tai vaikkapa jostain muusta yllättävästä menosta. Mikäli kyseessä olevassa tapauksessa pankkitilille ei ole ehtinyt kertymään sellaisia säästöjä, joita tällaisessa tilanteessa voisi … Lue lisää

Lohjan kaupunginvaltuusto palasi lomilta töihin

Jos yleensä kaupunginvaltuuston keskiviikkoinen kokous kestää tunteja, niin valtuustokauden aloittava kokous on yleensä ohi tunnissa, eikä tämänkään kertainen avaus tehnyt poikkeusta sääntöön. Syynä tähän ovat luonnollisesti kesäkauden kesälomat, joten virkamiehet eikä kaupungin hallitus saa asioita kovin paljon eteenpäin ja niin ensimmäinen kokous on yleensä varsin tyhjä todellisista päivän polttavista asioista. … Lue lisää

Uudet säädökset työllistävät pankkeja myös Lohjalla

Pankkisääntely on tehty tarpeeseen ja sääntelyllä on perusteensa mutta johtaako sääntelykokonaisuus toivottuihin lopputulemiin, pohdiskelee Länsi-Uudenmaan Säästöpankin toimitusjohtaja Jukka Suominen. Ja löytyykö sääntelylle aina riittävästi ymmärrystä asiakkailta ja toimihenkilöiltä?  Lievästi haasteellisia tilanteita syntyy esimerkiksi silloin, kun seitsemänkymmentä vuotta samassa pankissa säännöllisesti asioineelta ja toimihenkilöiden hyvin tuntevalta asiakkaalta vaaditaan passia tai henkilöllisyystodistusta … Lue lisää

SM-Enduroa Nummelassa

Perinteinen Enduron voimaseura Nummelan Moottorikerho tuo SM-osakilpailun lähelle yleisöä. Kisakeskus sijaitsee kävelymatkan päässä Nummelan torilta, Martelan piha-alueella, osoitteessa Ojakkalantie 10. Paljon nähtävää ja koettavaa yleisölle Hulina kisakeskuksessa alkaa jo aamuvarhain, kilpailijoiden kaluston katsastuksilla. Yleisön kannattaa suunnata askeleensa tai kulkuvälineensä nokka kohti Martelaa heti aamusta ja nauttia kisakeskuksessa tuhti aamiainen. Maankuulu, … Lue lisää