Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

Tavarajunaliikenteen nopeusrajoitukset helpottavat tärinää

Väylävirasto asetti maaliskuun lopussa nopeusrajoituksia raskaalle tavarajunaliikenteelle Lohjan, Vihdin, Porin, Ulvilan, Kouvolan ja Muhoksen alueilla tärinän hillitsemiseksi. Asukkaiden kokemuksia nopeusrajoitusten vaikutuksista selvitettiin kyselytutkimuksella. Kyselyyn vastanneista (1 100 vastaajaa) 40% arvioi tärinän vaimentuneen. Pori–Nakkila–Ulvila -alueella oli eniten asukkaita, jotka kokivat tärinän vaimentuneen. Tosin kyselyjaksolla kyseisellä rataosalla on ollut normaalia vähemmän raskasta … Lue lisää

Tunnin juna -hanke käynnistyy

Hallitus on päättänyt lisätalousarvioneuvotteluissaan Espoon kaupunkiradan rakentamisesta ja osallistumisesta Turun ratapiha -hankkeeseen. Tunnin juna -hankkeen käynnistäminen on merkittävä kasvu- ja ilmastoinvestointi ja kaupungit olivat valmiita osoittamaan ratainvestoinnin käynnistämiseen poikkeuksellisen suuren taloudellisen panoksen. Espoon kaupunkirata ja Turun ratapihahanke ovat ensimmäiset vaiheet uuden nopean raideyhteyden rakentamiseksi Helsingin ja Turun välille. –Espoon kaupunkiradan … Lue lisää

SSO myy rauta- ja maatalouskaupan toiminnot liiketoimintakaupalla

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on päättänyt kahdella eri liiketoimintakaupalla myydä maatalouskaupan liiketoiminnot Hankkija Oy:lle ja rautakaupan toiminnot RTV-Yhtymä Oy:lle. Maatalouskoneiden ja varaosien myynnille etsitään vielä jatkajaa. Tällä viikolla on allekirjoitettu kaksi erillistä sopimusta SSO Rauta-Maatalous Oy:n liiketoimintojen myynnistä. Maatalous- ja viljakaupan liiketoiminnat myydään Hankkija Oy:lle ja rautakaupan liiketoiminnot RTV-Yhtymä Oy:lle. Maatalous- … Lue lisää

Kotimaanmatkailulle odotetaan huippuvuotta

Kotimaanmatkailu edistää Suomen talouden elpymistä. 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja tarjoaa vinkit myös Lohjalle. Matkailuorganisaatioiden valtakunnallinen yhteiskampanja 100 syytä matkailla Suomessa toteutetaan neljättä kertaa. Lohja on ollut mukana kampanjassa sen alkuajoista lähtien. Kampanja on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tukema ja Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n toteuttama. Toukokuussa alkava kampanja jatkuu … Lue lisää

Uusi akrobatiavoimisteluseura Lohjalle

Voimistelun ja etenkin akrobatian ystäville on luvassa hyviä uutisia, sillä Lohjalle on keväällä perustettu uusi akrobatiaan keskittyvä seura Akroteam Lohja ry. Seuran valmennusvastaava Pauliina Vastamäki kertoo, että akrobatiavoimistelu on yksi voimistelun alalajeista joukkue- ja telinevoimistelun sekä rytmisen voimistelun rinnalla. –Teemme erilaisia akrobaattisia nostoja, heittoja ja yksilöliikkeitä. Akrobatiavoimistelua voi tehdä parin … Lue lisää

Vedenlaadun seurantaa Hiidenveteen laskevissa virtavesissä

Hiidenveden kunnostus -hanke on asentanut vedenlaadun mittauslaitteistot Olkkalanjokeen, Vanjokeen sekä pieneen peltouomaan Hiidenveden rannalle. Laitteistot tallentavat vedenlaatutietoja joka päivä puolen tunnin välein. Tavoitteena on saada tarkempi kokonaiskuva Hiidenveteen tulevasta ulkoisesta kuormituksesta. Mihin vedenlaatutietoja käytetään? Olkkalanjoki ja Vanjoki ovat suurimmat Hiidenveteen laskevat joet, joissa vedenlaatua on tarkoitus seurata pitkällä aikavälillä. Mittaukset … Lue lisää

PuuhaPark avaa pian ovensa

Suomen uusin teemapuisto PuuhaPark avataan lauantaina 13.6. Pitkään oli epäselvää, miten ja milloin tämän kesän puuhakausi pääsee käyntiin. Uusimpien Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaan huvi- ja teemapuistot voivat kuitenkin avata ovensa. Linnanmäki on ilmoittanut avaavansa perjantaina 12.6., jolloin siis alkaa huvipuistokausi Suomessa ja heti perään 13.6. alkaa sitten puuhakausi. Korona-aika … Lue lisää

Suojeluskuntatalon ja Åsvallan asemakaavamuutos valtuustossa

Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 27.5. Suojeluskuntatalon ja Åsvallan alueen asemakaavaa. Valtuusto päätti äänin 38–12 hyväksyä 1. Anttilan kaupunginosan korttelin 110a ja 110 osaan ja katu- sekä puistoalueille laaditun, 23.1.2020 päivätyn L10 Suojeluskuntatalo ja Åsvalla asemakaavan muutosehdotuksen. Asemakaavamuutoksella muodostuu 1. kaupunginosan Anttila kortteli 108, katualuetta ja suojaviheraluetta. Asian käsittelyn aikana Meidän … Lue lisää

Poliisi pyytää havaintoja häiritsevistä pamauksista Lohjalla

Poliisi on saanut kevään aikana useita ilmoituksia erittäin häiritsevästä paukuttelusta Mäntynummen ja Perttilän alueella. Asukkaiden havaintojen mukaan voimakkaita pamauksia on ollut pitkin kevättä ja pahimmillaan useita kertoja viikossa. Poliisin tietojen mukaan pamauksia on saattanut olla jopa kahdeksan kertaa yössä. Asukkaita on erityisesti häirinnyt paukuttelun ajoittuminen aamuyöhön. Aiheesta onkin käyty vilkasta … Lue lisää

Torstain Kulttuurikävelykierrokset alkavat

Lohjan perinteiset kesän Torstain kulttuurikävelykierrokset alkavat jälleen kesäkuun alussa ja jatkuvat syyskuun alkuun saakka. Vaikean kevään jälkeen kulttuurikävelykierrokset ovat lähimatkailua parhaimmillaan. Ne tarjoavat viikoittain erilaisia inspiraation lähteitä niin paikallisille, kesäasukkaille kuin muualta Suomesta tuleville matkailijoillekin. Kulttuurikävelykierrokset alkavat torstaina 4.6. kello 17.00. Ensimmäisellä kierroksella vieraillaan Ojamon kartanolla, jossa perehdytään vanhan ratsutilan … Lue lisää

Nuorisotyötä polkupyörän selästä

Uutta polkupyörillä tehtävää liikkuvan nuorisotyön muotoa pilotoitiin viime kesänä Helsingissä ja Kotkassa. Tänä kesänä willarit liikkuvat Siuntiossa ja Kajaanissa. Willarit ovat Aseman Lapset ry:n Walkers-toimintaan ja paikallisen nuorisotyön kohtaamisvälineiksi tuunattuja polkupyöriä, jotka menevät sinne, missä nuoret ovat: puistoihin, aukioille ja muihin paikkoihin, joihin bussilla, autolla ja jalkautuen on hankala päästä. … Lue lisää

Sisäliikuntatilat ja uimahalli avattiin Lohjalla

Virkistysuimala Neidonkeidas, Sporttikeskus Tennari, Lohjan Liikuntakeskuksen kuntosalit sekä Järnefeltin, Perttilän ja Harjun koulun liikuntasalit avasivat ovensa 1.6. Samaan aikaan alkaa myös aikuisten ryhmäliikunta sekä lasten kesätoiminta. Poikkeusolosuhteiden vuoksi liikuntatilojen käyttöön liittyy erilaisia ohjeistuksia ja rajoituksia, jotta käyttäjille voidaan taata mahdollisuuden liikkua turvallisesti. Liikuntatiloihin saa tulla vain terveenä. Asiakkaita suositellaan kaikissa … Lue lisää

Ilmaiselle puutarhakävelylle Hyrsylän Mutkaan

Hyrsylän Mutka on Lohjan Saukkolassa sijaitseva, Aira Samulinin tunnetuksi tekemä ainutlaatuinen käyntikohde. Kohde on ollut perinteisesti ryhmien täyttämä, mutta nyt sinne on 1.6. lähtien, toistaiseksi mahdollista mennä täysin ilmaiselle omatoimikävelylle. Omatoimisen kävelyn voi toteuttaa näin: Jätä auto kuusiaidan viereen ja lähde seuraamaan pihapolkua, jonka varrella ovat vanha höyryveturi Haapamäen museosta, … Lue lisää

Ikäihmisten perhehoidon päivitetyt puhelinnumerot

Kerroimme viime viikolla Lohjalla valmistuneista ikäihmisten kiertävistä perhehoitajista, jotka voivat tukea mm. omaishoitajien jaksamista huolehtimalla ikäihmisestä omaishoitajan vapaan aikana. He voivat auttaa myös, jos ikäihminen kokee turvattomuutta, ahdistuneisuutta, masennusta tai yksinäisyyttä tai hän tarvitsee toisen henkilön ohjausta, tukea tai läsnäoloa arjessa selviytymiseen. Perhehoitajan apua tarvitsevat voivat ottaa yhteyttä Ikähelpiin (puh. … Lue lisää

Automyynnissä muutoksen tuulia

Bergé Auto Nordics Oy vahvistaa Kia-jälleenmyyjäverkostoaan Suomessa. Uutena Kia-jälleenmyyjänä aloittaa Auto-Kehä kahdella paikkakunnalla: Karkkilassa ja Lohjalla, minne valmistui myös uudet tilat. –Olemme erittäin iloisia, että pystymme laajentamaan verkostoamme tällaisena aikana. Tämä on osoitus Kian vetovoimasta merkkinä. Auto-Kehä on merkittävä paikallinen toimija Uudellamaalla, jolla on vahva markkina-asema ja on tunnettu hyvästä … Lue lisää

Uusi tieliikennelaki koskee kaikkia tielläliikkujia ei vain kuljettajia

Uusi tieliikennelaki tuli voimaan keskiyöllä. Vaikka laki päivittyi, pitkälti liikenteessä kuljetaan samoilla tutuilla liikennesäännöillä edelleen. Liikenneturva muistuttaa, että tieliikennelaki koskettaa kaikkia liikenteessä kulkevia – ei vain kuljettajia. Osalla Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista oli tästä epäselvyyksiä. Liikenneturva selvitti suomalaisten sääntötuntemusta kyselyllä* helmikuussa. Vastanneista 90 prosenttia tiesi oikein väittämän, että tieliikennelaki koskettaa … Lue lisää

Kahvia ja kahvipullaa

Torstaina 4.6. Lohjalla vietetään jälleen Kahvilapäivää. Tänä vuonna seitsemättä kertaa järjestettävä kahvilapäivä osuu siinä mielessä hyvään saumaan, että maanantaista alkaen on saanut ravintola avata jälleen ovensa ja kutsua ihmiset ravintolasaleihin syömään. Samalla myös terassit ovat auenneet asiakkaille. Taloustutkimus teki juuri kyselyn liittyen ravintoloihin, ja siihen miten ravintoloiden aukaistessa ovensa niihin … Lue lisää

Kaapeliväylälle kasvaa kukkaketo

Lohjalaisten ja matkailijoiden iloksi Lohjan keskustan tuntumaan nousee tulevana kesänä näyttävä kukkaketo, jonka on suunnitellut maisemasuunnittelija Eva Wuite. Kukkaketo rakennetaan paikkaan, johon sähköverkkoa on siirretty maan alle säältä suojaan. –Sähköverkkoa siirretään maan alle, jotta arki rullaa keskeytyksettä ja sähköt eivät katkea vaikkapa sen takia, että puu kaatuu voimalinjalle, kertoo Carunan … Lue lisää

Pönttöbongauksessa tutustutaan linnunpönttöjen asukkaisiin

BirdLife Suomi järjestää 6.6.–7.6. Pönttöbongaus-tapahtuman. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan linnunpöntöissä pesiviä lintuja. Tapahtuman tavoitteena on kerätä tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. Osallistuakseen Pönttöbongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja. Osallistujaa pyydetään kertomaan, paljonko ja millaisia linnunpönttöjä tarkkailupaikalla on sekä mitä lajeja pöntöissä pesii tai … Lue lisää

Aurlahdessa jumpataan tänäkin kesänä

Aurlahden rannan jumppatarjonnasta vastaavat tänä kesänä Lohjan Liikuntakeskus, Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Aplico sekä Studio Flo. Varusteiksi kaikille tunneille kannattaa ottaa juomapullo ja joogaan myös jumppa-alusta. Jumpat alkavat 1.6. Lisätiedot: www.facebook.com/LohjanPuistojumpat Maanantaisin kello 18.00–18.55 Lohjan Liikuntakeskus Oy pitää tehokkaan omalla kehonpainolla toteutettavan puistojumppatunnin, joka sopii kaikentasoisille liikkujille. Tunti koostuu alkulämmittelystä, lihaskunto-osiosta … Lue lisää

Siuntion kirjasto avaa ovensa

Siuntion kunnankirjasto avautuu maanantaina 1.6. kesäaukioloaikoja noudattaen. Tällöin kirjastossa voi lainata ja palauttaa aineistoa normaalisti. Myös kirjaston asiakaspalvelu ja HSL-palvelupiste aukeavat. Tietokoneen käyttö ja tulostus on mahdollista kirjastokortilla lainattavilla kannettavilla tietokoneilla. Tietokoneet desinfioidaan aina käytön jälkeen, eikä samaa laitetta lainata usealle asiakkaalle peräkkäin. Kirjaston kalustusta on muutettu siten, että lehtilukusalissa … Lue lisää

Menestyjien puisto – ehdota puuta Vihtiä maailmankartalle vieneelle

Nummelassa sijaitsevaan Menestyjien puistoon istutetaan jälleen puita vihtiläisten menestyjien kunniaksi. Koska koronapandemia on aiheuttanut mm. kulttuuritilaisuuksien ja kansainvälisten arvokilpailujen peruuntumisia, Vihdin kunta palkitsee tänä vuonna puulla aiempien vuosien menestyjiä urheilun ja kulttuurin saralta. Ehdotuksia puiden saajiksi kerätään kuntalaisilta. –Vihdin yli 500-vuotiseen historiaan mahtuu monia menestystarinoita. Menestyjien puiston avulla nämä tarinat … Lue lisää

Sami-Matti Trogenilta palkintolahjoitus Muijalan koululle

Hyväntekeväisyyteen perustunut, kuuden osakilpailun Subaru iRX All-Star Invitational presented by Yokohama -kutsusarja päättyi Sami-Matti Trogenin osalta onnistuneesti, sillä hän oli kaikkien tähtikuljettajien joukossa toinen. Palkintona Trogen pääsi lahjoittamaan 3 000 dollaria valitsemalleen taholle: Muijalan peruskoululle, jota hän itsekin kävi lapsuudessaan. Toukokuun 13. päivä täysi-ikäisyyden kynnyksen ylittänyt Sami-Matti Trogen onnistui säväyttämään … Lue lisää

Lohjan kirjastot avaavat ovensa

Lohjan kirjastot alkavat 1.6. avata tilojaan hallitusti ja asteittain valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti. Samaan aikaan siirrytään kesän aukioloaikoihin. Kirjastoon saa tulla asioimaan vain terveenä. Asiakkaita ohjeistetaan välttämään tarpeetonta oleskelua kirjastotiloissa. Asiakkaita ohjeistetaan pitämään riittävät turvavälit toisiin asiakkaisiin ja henkilökuntaan sekä huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta. Kirjastoissa on tarjolla istumapaikkoja rajoitetusti. Vain osa kirjastojen … Lue lisää