
Joulun tunnelmaa ja villasukkia Mummojen joulupuodista
Mummojen joulupuoti avasi ovensa Virkkalassa jo kahdeksannen kerran. Tarjolla on jälleen laaja valikoima käsitöitä. Puodista löytyy mm. huiveja, kynttilöitä, kortteja, poppanoita, saunapakkauksia ja -tonttuja, tilkkutöitä, koristetyynyjä, turvalonkeroita, joulupossuja, esiliinoja, tossuja, säärystimiä, joulusukkia, koruja, räsymattoja, vauvan nuttuja, ikkunallinen myssyjä ja pari pöydällistä villasukkia. Raija Laakkonen kertoo, että eniten ostetaan villasukkia. –Kokonaiset … Lue lisää

Työnohjaus auttaa jaksamaan ja kehittymään työssä
Työnohjausta on perinteisesti hyödynnetty sosiaali- ja terveysaloilla, mutta sillä olisi annettavaa monille muillekin aloille. Uudenmaan työnohjaus- ja terapiapalvelut Oy:n Anita Tuomola, Eila Sarin ja Marja Koski näkevät, että työnohjauksesta olisi hyötyä esimerkiksi monille yrityksille. –Samat haasteet ja työssä jaksamiseen liittyvät asiat koskevat hyvin monia aloja, toteaa Tuomola. Nykypäivän työmaailmassa on … Lue lisää

Yksinäisen miehen ansa tarjoaa jännitystä ja juonenkäänteitä
Vaahterateatterissa valmistaudutaan jo ensi kevään jännitysnäytelmään. Lauantaina 29.2. ensi-iltansa saa ranskalaisen Robert Thomasin 1960-luvulla käsikirjoittama Yksinäisen miehen ansa. Sen ohjaa paikallinen ohjaaja Riku Kemppinen. Vaahterateatterille tyypillisesti teatterin väki valitsi ensin näytelmän ja sitten ohjaajan sille. –Näen tässä paljon mahdollisuuksia, kun tekijät ovat itse valinneet näytelmän. Innostuin heti, kun pääsin lukemaan … Lue lisää

Netta Skog ilahduttaa ihmisiä jälleen joulukonserttikiertueella
Muusikko ja digihaitarin maailmanmestari Netta Skog lähtee pian toiselle joulukiertueelleen. Christmas Time II -joulukonserttikiertue poikkeaa Salossa Perttelin kirkossa 7.12. kello 18.00, Lohjalla Nummen kirkossa 8.12. kello 18.00 ja Nummelassa Nummelan seurakuntakeskuksessa 14.12. kello 18.00. Viime vuonna ensimmäisen joulukiertueensa tehnyt Skog sai konserteillaan upean vastaanoton ja halusi tästä inspiroituneena jatkaa kiertuettaan … Lue lisää

Miten valmistaudut jouluun?
Joulu saattaa joissakin perheissä aiheuttaa normaalia enemmän stressiä, sillä se on yksi niitä harvoja suomalaisia juhlia, joihin liittyy selkeästi joitain ruokia sekä tapoja. Miten teillä onnistuu joulunalusaika, onko tehtävälistat valmiina vai tehdäänkö tarvittavat työt sitten viime hetkellä? Joulun yltäkylläiset tarjoilut Joulu on suomalaisille monessa perheessä yltäkylläisyyden ja hiljentymisen aikaa. Useimmilla … Lue lisää

Black Friday -kuluttajatutkimus: Suosio kasvaa
Perjantaina 29.11. vietetään yhtä maailman suurimmista ostospäivistä, kun Black Friday valtaa verkkokaupat ja kivijalkaliikkeet. Hintavertailupalvelu Hintaoppaan tuoreesta kuluttajatutkimuksesta selviää, että 87 prosenttia suomalaisista aikoo varmasti tai mahdollisesti ostaa tuotteita Black Fridayna. Kuluttaja voi kuitenkin pettyä, sillä alennukset jäävät usein toivottua pienemmiksi ja osalla tuotteista hinnat jopa nousevat. 87 prosenttia suomalaisista … Lue lisää

Hemmottele itseäsi tai ystävääsi Kauneus- ja hyvinvointi Millassa
Milla Lapila on tullut tutuksi jo ennen Laurinkadulle muuttoa niin Nummelassa, Vihdin Kirkonkylällä kuin Karjalohjalla, mutta uudet tilat hän löysi omalle Milla Kauneus- ja Hyvinvoinnille aivan Lohjan keskustasta. Parkkipaikkoja on aivan tien toisella puolella Prismassa vaikka 3 tuntia kiekolla ja tien varressa on myös hyvin paikkoja, kertoo Milla itse uudesta … Lue lisää

Valoa, ei väkivaltaa -tapahtuma nostaa esille lähisuhdeväkivallan
Valoa, ei väkivaltaa -tapahtumassa jaetaan tietoa ja tehdään perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa näkyväksi. Tapahtuman tarkoituksena on madaltaa avun hakemisen kynnystä. Valtakunnallinen Valoa, ei väkivaltaa -tapahtuma järjestetään tänä syksynä ensimmäistä kertaa myös Lohjalla. Tapahtuma pidetään Lohjan pääkirjastossa maanantaina 25.11. kello 16.00–20.00. Teemana on ”Jokaisella on oikeus tukeen”. Tapahtuman järjestävät Lohjan kaupunki ja … Lue lisää

Lukuliikettä perheisiin -hankkeella innostetaan lapsia lukemaan
Lohjan, Porvoon ja Karkkilan kirjastot ovat aloittaneet yhteisen Lukuliikettä perheisiin -hankkeen. Lukuliikkeen taustalla toimii Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Lukutaitofoorumi, joka on luonut ehdotuksen, kuinka lukutaitoa ja lukemisharrastusta voidaan lähteä edistämään. Lukuliikettä perheisiin -hankkeen kohderyhmänä ovat perheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Hanke toteutetaan vuosina 2019 ja 2020, ja se on … Lue lisää

Vapaaehtoiset potilaiden tukena Lohjan sairaalassa
OLKA-toimipiste aloitti toimintansa Lohjan sairaalassa viime vuoden syksyllä. OLKA-pisteeltä saa mm. potilasjärjestöjen esitteitä. Nyt toiminta on laajentunut OLKA-vapaaehtoistoiminnalla, joka on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, EYJ ry:n ja Apuomena ry:n yhteistoimintaa osana valtakunnallista OLKA-verkostoa. Lohjan sairaalan OLKA-koordinaattori Heidi Wennerstrand-Hand kertoo, että Lohjalla on viime toukokuussa ja elokuussa valmennettu OLKA-vapaaehtoisia, jotka ovat … Lue lisää

Lohjan joulunavaus järjestetään perjantaina
Lohjan kaupunki ja Lohjan Yrittäjät yhteistyökumppaneineen järjestävät perinteisen Lohjan joulunavauksen perjantaina 22.11. Kulkue alkaa kello 18.00 ja ohjelma 18.30. Joulukulkuetta ja jouluvalojen syttymistä voi seurata Lohjan Laurinkadulla, jonka jälkeen Lohjan torilla on ohjelmaa koko perheelle. Ohjelmassa on mm. joulupukki, tonttuja, musiikkia ja Lohjan Yrittäjien puheenvuoro. Joulupukin kanssa on mahdollista ottaa … Lue lisää

Joulun tunnelmaa ja tukea vähävaraisille
Veljespiiri ja Lohjan seurakunta järjestävät jälleen perinteisen joulukonsertin, jossa kerättävällä kolehdilla rahoitetaan vähävaraisten jouluruokailua ja jouluisia ruokakasseja. Joulukonsertti järjestetään 25.11. kello 19.00 Lohjan Pyhän Laurin kirkossa. Konsertissa esiintyvät Christianus-kuoro, jota johtaa Arto Tinell, Angela Saarinen (piano), Piccola-orkesteri johtajanaan Pirjo Suonio. Ukkokööri johtajanaan Matti Leivo, Duo Chidima (piano) & Ifeoma (viulu) … Lue lisää

Lukion hankesuunnitelma ja veroprosentit valtuuston käsittelyssä
Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 13.11. Lohjan Yhteislyseon lukion peruskorjauksen hankesuunnitelman. Samalla lukion tilanteesta ja tulevaisuudesta keskusteltiin laajemminkin. Vihreiden valtuutettu Laura Skaffari painotti, että nyt pitää käydä lukion jokainen nurkka kunnolla läpi. –Haluamme uskoa, ettei riskirakenteita enää jää, vaan tarkistetaan myös ne alueet, jotka on kymmenen vuotta sitten uusittu. Ei jätetä … Lue lisää

Tulevaisuuden koulu – vuorovaikutusta ja tilaa uuden luomiselle
Maailma muuttuu ja koulu muuttuu sen mukana. #Uuttakoulua-hankkeen järjestämässä konferenssissa tiistaina 12.11.2019 Järvenpäässä puhunut Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen totesi, että koululla ei ole vaihtoehtoja. 2020-luvun koulun tulee pysyä mukana globaalissa muutoksessa. Hankkeessa mukana ovat mm. Lohja, Vihti, Siuntio ja Karkkila. –Kyse ei ole siitä, etteikö olisi strategioita ja tietoa. Kyse … Lue lisää

Lukukirja Sammatista – arjen tarinat kansiin
Liisa Laurila keräsi arjen tarinoita kansien väliin tuoreimpaan kirjaansa Lukukirja Sammatista. Lukukirja Sammatista on Liisa Laurilan viidestoista kirja. Sen on julkaissut Sanataito. Jos olet lapsena tutustunut lukukirjaan, tiedät, millainen teos on kyseessä. Kokoelma tarinoita, kertomuksia, muutama runo tai lorukin. Tämä lukukirja on koottu aikuisia ajatellen. Se sopii mainiosti myös niille, … Lue lisää

Black Friday?
Kulutusjuhlan juhlimista pahimmillaan ja parhaimmillaan. Black Friday. Tämäkin kulutusjuhla sai alkunsa USA:sta ja tarkoittaa Kiitospäivän jälkeistä perjantaita, joka sitten vaihtelee vuosittain. Nimensä päivä on saanut siitä, että vasta tästä päivästä eteenpäin kauppaliikkeet tekevät voittoa jouluun saakka. Musta siis viittaa vanhaan värierotteluun, missä punainen tarkoitti tappiota ja musta voitollista tulosta. Black … Lue lisää

Tralan pikkujoulurevyy tarjoilee ”älyllisesti älytöntä älämöintiä”
Teatteri Tralan pikkujoulurevyy Lohjan Tähteet tuo mukavan kevennyksen syksyn pimeyden keskelle. Vitsiä väännetään mm. Facebookin Lohjalaiset-ryhmästä tutuista aiheista. Pikkujoulurevyyn harjoituksissa tekniikka reistaili vielä, eikä viimeisiä säätöjä oltu tehty. Jokunen vuorosanakin unohtui. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin ajatus, että hyvä siitä tulee. Harjoituksia seuratessa huomasi myös sen yhteishengen, jonka voimalla teatteria tehdään harrastajaporukalla. … Lue lisää

Tukikonsertista apua Lohjan kaupunginorkesterin talousahdinkoon
Kauan eläköön Lohjan kaupunginorkesteri! -konsertti järjestetään 11.12. kello 19.30 Laurentius-salissa. Konsertilla on tarkoitus kerryttää Lohjan kaupunginorkesterin varoja ja paikata siten kaupungin säästötoimien heikentämää taloustilannetta, sillä orkesteri haluaa elää, uudistua ja liikuttaa tunteita jatkossakin, kuten he itse asian muotoilevat. –Tällä hetkellä orkesterin tilanne näyttää ihan hyvältä, mutta katsomme kauhulla korkeita tulotavoitteita, … Lue lisää

Kässäri esittää villin lännen komedian
Näytelmäkerho Kässäri on jälleen valmistellut nauruhermoja kutkuttavan komedian teatterin ystäville. Tällä kertaa Kässän talossa sukelletaan villin lännen tunnelmiin, kun Kässälänkkäri saa ensi-iltansa lauantaina 16.11. kello 15.00. Muut esitykset pidetään su 17.11. klo 15.00, ma 18.11., ti 19.11., ke 20.11. ja to 21.11. kello 19.00 sekä la 23.11. kello 15.00 Kässän … Lue lisää

Tulisijat kuntoon talvea varten
Talven lähestyminen tietää sitä, että yhä useammasta savupiipusta alkaa kohota savukiehkuroita taivasta kohti. Jotta takan lämmittämisestä voi nauttia hyvillä mielin, kannattaa huolehtia takan kunnosta säännöllisellä nuohouksella. Vakituisissa asunnoissa nuohous tulee suorittaa kerran vuodessa ja vapaa-ajan asunnoissa kolmen vuoden välein tai useammankin, jos tulisijaa käytetään ahkerasti. Nuohoojamestari Mika Vuorela Nuohouspalvelu Vuorelasta … Lue lisää

Sami-Matti Trogenille hieno kauden päätös – toinen peräkkäinen kolmas sija
Lohjalainen Sami-Matti Trogen päätti kilpailukautensa RX2 International -sarjassa Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa saavuttaen menestyksekkäästi nyt toisen peräkkäisen palkintokorokesijansa. Trogenilla oli kiireinen viikonloppu, sillä RX2-sarjan finaaliosakilpailun lisäksi viikonloppuun kuului iRacing World Rallycross Championshipin kuudes osakilpailu. Trogen ajaa sarjaa X-R’cer -simulaattorilla, ja viikonlopun kilpailuun hän lähti MM-sarjan pistejohtajana. Kilpailuviikonloppu alkoi vahvasti ja Trogen oli … Lue lisää

Naimisiin jääkarusellissa
Lohjan Jääkarusellifestivaali hurmasi median ja yli 15 000 kävijää vuonna 2018, ja nyt se pyörähtää käyntiin uudelleen Lohjalla Aurlahden rantamaisemissa 21.2.−22.2.2020. Jääkarusellifestivaali on maksuton, suuri, koko perheen ulkoilmafestivaali. Lohjanjärven jäällä pyörivien karusellien lisäksi luvassa on monipuolista festivaaliohjelmaa aamusta iltaan. Tapahtuman tuottaa Lohjan Kaupunki, ja jääkarusellit sahaa jäähän jääkarusellien “isä”, keksijä … Lue lisää

Life Lohja palkittiin vuoden parhaana
Lohjalainen luontaistuotemyymälä Life palkittiin Life Finland Oy:n vuosittaisessa suuressa koulutustapahtumassa Helsingin Paasitornissa. Suurin osa Life-myymälöistä on yrittäjävetoisia, Life Finland Oy:n ketjumyymälöitä toimii Suomessa 23 kappaletta. Lohjan Life nappasi voiton ketjumyymälöiden sarjassa. –Saamme kiittää ihania asiakkaitamme. Olemme tehneet yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa ja järjestäneet mm. hyvinvointiluentoja. Toimiva tiimi on kaiken ydin! … Lue lisää

Ottelukuulumisia Nummela Thaiboxing Clubilta
Nummela Thaiboxing Clubin Nea Sutinen otteli voitokkaasti halloweenina thainyrkkeilyn salikilpailuissa Helsingissä. Ottelut käytiin Crestin salilla. Yhteensä otteluita oli lähes 30. Tusinan verran otteluista käytiin myös junnuissa ja nuorissa, joista nuorimmat olivat vasta 8-vuotiaita. Ottelijoita Helsinkiin oli tullut Virostakin, mikä tuo aina hyvää säpinää tapahtumiin. Sutisen vastustaja Niina Pohjola tuli Espoo … Lue lisää


