Ajankohtaista

Kaikki alueelliset uutiset ja lehden artikkelit

Tunnelmallisia akvarelleja Galleria Lutsissa

Galleria Lutsin uusi taidenäyttely koostuu sammattilaisen taidemaalarin Mika Törösen akvarellimaalauksista. Törösen näyttely päätyi Galleria Lutsiin Länsi-Uudenmaan taiteilijaseuran kutsusta. –Olen asunut Sammatissa jo lähes kymmenen vuotta, mutta en ole aiemmin juurikaan esitellyt teoksiani Lohjan seudulla, joten vastasin kutsuun myöntävästi todella mielelläni, Törönen kertoo. Monet Törösen teokset esittävät tunnelmallisia näkymiä Helsingistä, mutta … Lue lisää

Taidemaalarien juhlaa

Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseura ry osallistuu Taidemaalariliiton Juhlanäyttelyviikkoihin järjestämällä Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa näyttelyn sekä maalaustaidetta pohtivan keskustelutilaisuuden. Taidemaalariliitto täyttää 90 vuotta tänä vuonna. Taidemaalariliitto on Suomen ammattitaidemaalareiden valtakunnallinen järjestö, joka on perustettu vuonna 1929. Jäseniä liitolla on yli 1 300. Liitto työskentelee kuvataiteen edistämiseksi ja kuvataiteilijoiden ammatillisten ja sosiaalisten etujen parantamiseksi ja … Lue lisää

Kitarakonsertti täynnä suuria klassikoita

Fingerstylekitaristi Tomi Paldanius konsertoin Lohjalla Toimintakeskus Harjulassa lauantaina 28.9. kello 11.30. Konsertin ohjelmistossa on Paldaniuksen sovituksia monista suurista klassikoista, kuten Finlandia, Lapin Kesä, Sultans Of Swing ja Bohemian Rhapsody. Paldanius soittaa kappaleiden melodiat, soinnut, bassolinjat ja jopa kitarasoolot samanaikaisesti. –Yhdellä kitaralla soitettuna näiden kappaleitten kuuleminen ja näkeminen on varmasti kokemisen … Lue lisää

Syksy tulee taas ja kohta on jo talvi

Mennyt kesä oli vähän mitä sattui, välillä oli lämmintä ja välillä oli sitä tavallista suomalaista kesää eli vettä, muttei sentään räntää. Syksy sen sijaan on tullut aika normaaliin tahtiin ja lokakuuhun mentäessä alkaa jo olla kohtuullisen viileät yöt. Omakotitalojen pihojen syysaskareita tehdään täydellä tarmolla ja autojenkin talvivalmius pitää tarkastaa ajoissa, … Lue lisää

Yhteishaku päättyi – Lohjalle yli 130 ensisijaista hakijaa

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi keskiviikkona klo 15.00. Alustavien tietojen mukaan Laurea-ammattikorkeakouluun haki yhteishaussa yhteensä noin 17 500 hakijaa. Alustavien tietojen mukaan Laurea-ammattikorkeakouluun valitsi ensisijaiseksi hakuvaihtoehdokseen noin 5 100 hakijaa. Suosituimmiksi hakukohteiksi nousivat jälleen joustavan opiskelun mahdollistavat monimuoto- ja verkko-opinnot. Laureassa oli syksyn yhteishaussa tarjolla yhteensä 850 aloituspaikkaa AMK- ja YAMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa. … Lue lisää

Sami-Matti Trogen tarttuu BMW:n rattiin Pärnussa – tavoite on lyödä kakkonen pesään ja nousta podiumille

Sami-Matti Trogen ajaa tulevana viikonloppuna BMW Xtreme-sarjan päätöskilpailussa Pärnun Auto24Ringillä. Rallicrossin RX2-luokassa yhtä vaille valmiin kauden ajanut lohjalainen starttaa toiseen rataluokan kilpailuunsa ”koppiautolla”. Asfaltti alustana on kuitenkin lohjalaiselle jo tuttu, sillä Trogen ajoi kaksi kautta sitten F4-sarjoja Euroopassa. Edellisessä, Alastarolla ajetussa kilpailussa Trogen nousi ensimmäisessä kilpailussaan palkintokorokkeelle erittäin haastavissa olosuhteissa. … Lue lisää

Omenaisia herkkuja ja sadonkorjuu henkeä

Omenakarnevaalit kutsuvat markkinakansaa Lohjan Museolle jälleen lauantaina 21.9. kello 10.00–16.00. Sadonkorjuuhenkinen tapahtuma järjestetään museolla nyt jo kymmenettä kertaa. Omenakarnevaalien historia alkaa kuitenkin jo kauempaa, sillä ensimmäiset Omenakarnevaalit pidettiin vuonna 1992. –Silloin tapahtuma oli erityylinen ja se järjestettiin Lohjan torin ympäristössä. Vuonna 2010 päätettiin kokeilla jotain muuta ja tapahtumapaikaksi löytyi museon … Lue lisää

Lohjansaaren koulu sai uuden elämän

Anna Wallendahr ihastui Lohjansaaren kouluun heti ensinäkemältä. Tuosta hetkestä on nyt kulunut viisi vuotta, joista parin vuoden ajan Wallendahr on asunut entisessä koulussa perheensä kanssa. –Sattumasta tämä lähti, kun tulin vuonna 2014 katsomaan Paavolan tammea. Ihastuin tähän alueeseen heti ja vielä enemmän, kun pääsimme koulun parkkipaikalle, Wallendahr kertoo ensikäynnistään. –Aloin … Lue lisää

Koristeita, ilmapalloja ja juhlatunnelmaa

Lokakuussa Juhlatarvike ja muut saman pihapiirin toimijat eli Siilo Cafe ja Catering sekä Siilo Kirppis järjestävät kaksi tapahtumaa Siilo – Tunnelmaa ja tarjouksia nimellä. Tapahtumat pidetään perjantaina 18.10. ja 25.10. kello 11.00–21.00. –Luvassa on paljon tarjouksia, koska uudistan liikkeeni valikoimaa, Siilo Cafe ja kirppis ovat auki ja pihalla on tarjolla … Lue lisää

Kuntajohtajat kirittävät Tunnin junaa

Turku, Espoo, Salo, Vihti, Lohja, Kirkkonummi sekä Varsinais-Suomen ja Uudenmaan liitot vaativat hallitukselta pikaisia päätöksiä nopean junayhteyden rakentamisesta. Nykyisen yksiraiteisen, epävarman ja matka-ajalla mitattuna hitaan rantaradan matkustajamäärä oli vuonna 2018 yhteensä 1,6 miljoonaa matkaa. Samaa lukua on käytetty kaksiraiteisen ja matka-ajaltaan puolet nopeamman Tunnin junan matkustajaennusteena vuonna 2030. Tunnin junan … Lue lisää

Uusi lähiliikuntapaikka Pusulaan

Pusulan koulun piha-alueelle avattiin tänä syksynä uusi lähiliikuntapaikka, joka on toteutettu osana Lohjan lähiliikuntapaikkaohjelmaa (2018–2021). Lähiliikuntapaikka on lasten ja nuorten liikuntaan sekä yleiseen kunto- ja terveysliikuntaan tarkoitettu maksuton liikuntapaikka tai -alue, joka sijaitsee asuinalueella tai sen välittömässä läheisyydessä. Lohjan lähiliikuntapaikkaohjelman tavoitteena on ollut viime vuosina rakentaa yksi lähiliikuntapaikka vuodessa ja … Lue lisää

Kanipakan Kekreillä tehdään lyhtyjä ja beatboxataan

Terhi Mickelsson järjestää Kanipakan Kekrit jo toista kertaa kotonaan Lieviöllä (Lieviöntie 440, 08680 Lohja) sunnuntaina kello 10.00–15.00. Mickelsson tuumaa, että ajankohta on hyvä, koska Kanipakan Kekrit tuovat mukavasti jatkoa edellisenä päivänä vietetyille Omenakarnevaaleille. Viime vuonna tapahtuma sai niin hyvän vastaanoton, että siitä on tarkoitus tehdä jokasyksyinen perinne. –Viime vuoden tapahtuma … Lue lisää

Luontoretki järvimaisemiin vie seniorit luonnon helmaan

Ikäinstituutin Vie vanhus ulos -kampanjaa vietetään 10.9.–10.10. Sen puitteissa järjestetään seniori-ikäisille lohjalaisille suunnattu Luontoretki järvimaisemiin -luontoretki, jolla päästään nauttimaan leppoisasta yhdessäolosta ja liikkumisen ilosta. Retki järjestetään maanantaina 23.9. kello 13.00–15.00 Porlan virkistysalueella. Kisakallion reippaiden opiskelijoiden ohjaaman yhteisen alkuverryttelyn jälkeen voi tutustua kävellen Porlan virkistysalueeseen, jutustella kuntapäättäjien kanssa, istua tulilla makkaraa … Lue lisää

Pikkupässin Polkasulle kulttuurimaisemiin

Kolmatta kertaa järjestettävä Pikkupässin Polkasu vie kulkijan historialliselle seikkailulle pitkin raudan tietä 28.9. Reiteillä kuljet Pikkupässin jälkiä seuraten halki eteläsuomalaisen kulttuurimaiseman Karkkilasta, Pilpalaan, Lopelle tai halutessasi aina Hyvinkäälle ja takaisin. Tämän vuoden tapahtuma on suurempi ja parempi, kuin koskaan aikaisemmin. Reittien opasteita on parannettu ja matkan varrelta löytyy huomattava määrä … Lue lisää

Automobiilit jälleen Omenakarnevaaleilla

Jo perinteeksi muodostunut yhdistelmä – automobiilit ja Omppukarnevaalit – totetuu tänäkin vuonna, kun Autohistoriallisen Seuran jäsenet tuovat harrasteajoneuvojaan näytille karnevaalialueen edustalle. Päivän aikana kolmisenkymmentä ajokkia tulee kunnioittamaan tapahtumaa – tosin kaikki eivät mahdu samanaikaisesti paikalle. Karnevaalitunnelmaisella yleisöllä on tilaisuus tutustua lähemmin näihin ajoneuvoihin, vaikkapa jututtamalla kuskeja heidän autojensa historiasta, tekniikasta, … Lue lisää

Komea ottelukauden avaus Sari Leväselle

Nummela Thaiboxing Clubin Sari Levänen kävi elokuun lopussa ottelemassa ulkoilmatapahtumassa Helsingin Hietaniemen rannassa. Tapahtuma järjestettiin The Park Hietsun ulkoilmakuntosalilla. Muay Triben Antero Hynynen sai yhdessä yhteistyökumppanien kanssa aikaiseksi hienon otteluillan, jossa nähtiin kovien kotimaisten otteluiden lisäksi myös monta kansainvälistä ottelua. Suomen kesä oli myös todella suotuisa, kun alkupäivän sateet ja … Lue lisää

Ruokamarkkinat Mangsin Tilalla

Nyt on aika jälleen jokavuotiselle mukavalle ruokamarkkinalle, toisin sanoen Mangsin Tilan Ruokamarkkinoille. Bo på Landet ry järjestää markkinat jo yhdeksännen kerran, tänä vuonna 21.9.–22.09 kello 10.00–16.00. Tänä vuonna teemana on ” Ilmasto, fiksu ruoka ja hienot suomalaiset raaka-aineet”. Näin julkkiskokki Kenneth Oker-Blom kiteytti asian käydessään tapahtumassa. Paikalla on yli 60 … Lue lisää

Mitä eduskunta tekee Veikkaus-kysymykselle

Veikkauksen toimet ja toiminnan pohja on taas noussut esille tänä vuonna. Tänä vuonna alustuksena toimi Veikkauksen omien mainostoimien ylittäminen valtuudet ja siitähän lähti keskustelu koko Veikkauksen toiminnasta, ja miksi Suomessa on tällainen monopoli. Monopolin aika ja internet Aiemmin ennen nettiaikaa Veikkauksen toiminta oli monessakin mielessä mielekästä ja toimivaa. Rahapelien kehitys … Lue lisää
rakentaminen ja remontointi

Koti kuntoon talveksi

Oletko sinä kodinhengetär vai vältteletkö kaikin mahdollisin tavoin kodissa tarvittavia tehtäviä? Asut sitten omakotitalossa, rivitalossa tai vaikka kerrostalossa, jokaiseen asuntoon syntyy ajan myötä asumisen jälkiä, joita pitää korjailla, remontoida. Toiset meistä ovat melkoisia tekijöitä käsillään ja pystyvät itse korjaamaan jälkiä, mutta sitten meissä on minunkaltaisia, joilla vasara ei sovi käteen … Lue lisää

TALOUSVEDEN SAASTUMINEN HYÖNÖLÄN VESIOSUUSKUNNAN ALUEELLA

Hyönölän vesiosuuskunnan alueelta 11.9.2019 otetuista uusintavesinäytteistä on löydetty jälleen E.coli sekä koliformisia bakteereja. Näiden esiintyminen vedessä on merkki ulosteperäisestä saastumisesta. Vedestä otetaan edelleen uusia näytteitä ja niiden tuloksista tiedotetaan niiden valmistuttua. Veden desinfiointi klooraamalla jatkuu edelleen. Desinfiointi aiheuttaa hajua ja makua verkostoveteen. Veden klooripitoisuus on alhainen eikä aiheuta terveyshaittaa. Veden … Lue lisää

Leavings-musikaali Lohjalla

Lähde retkelle Gösta Sundqvistin ja Leevi and the Leavingsin humoristiseen maailmaan! Vasara ja Nauloja esitys Laurentius-salissa pe 25.10. klo 19.  Gösta Sundqvist on todellinen suomirockin suurmies, joka on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen sielunmaisemaan. Hänen kappaleistaan Mitä kuuluu Marja-Leena, Teuvo, Poika nimeltä Päivi, Kyllikki ja Pohjois Karjalaan on tullut klassikkoja, jotka kiteyttävät humoristisella … Lue lisää

Lukiosta purjehdustaitoja

Lohjan Yhteislyseon luokiossa on viime viikkojen ajan opeteltu purjehdustaitoja ensin teorian muodossa ja sitten purjehtimalla Lohjanjärvellä. Purjehduskurssi sai alkunsa lukion lehtorin Matteus Mykkäsen ideasta. –Purjehdin koko lapsuuteni Päijänteellä. Sitten oli vuosien tauko, mutta nyt minulla on toista kesää purjevene Lohjanjärvellä. Tiedän, kuinka kivaa purjehtiminen on, joten ajattelin, että sitä iloa … Lue lisää

Happy Angler Challenge oli jälleen menestys

Viime lauantaina Aurlahden ranta täyttyi jälleen kalastajista, joita oli saapunut Lohjanjärvelle lähes 500 ympäri eteläistä Suomea, aina Lappeenrannasta ja Raumalta asti. Lohjan Kalaseuran järjestämä Happy Angler Challenge -kalastuskilpailu järjestettiin nyt jo kuudennen kerran ja supersuosittuun kilpailuun pääsi mukaan tänä vuonna 170 venekuntaa, enemmänkin olisi ollut tulijoita, mutta Aurlahden rantaan ei … Lue lisää

Kauppakeskus Lohi avasi ovensa

Lohjalaiset ovat saaneet pitkään seurata ensin vanhan Sokoksen rakennuksen purkua ja sitten Lohen rakentamista. Nyt päästiin viimein katsomaan, millainen Kauppakeskus Lohesta tuli, kun se avasi ovensa 5.9. Yksi Lohea katsastamaan saapuneista asiakkaista on Seija Koskinen, joka oli paikalla pojanpoikansa Ukko Tammisen kanssa. –Ukko soitti aamulla, voisinko hakea hänet koulusta ja … Lue lisää