
Uusin keinoin koulukiusaamista vastaan
Ewen ja Lokova ry:n yhteistyönä toteutettiin Nummen yhtenäiskoulussa kiusaamisen vastainen pilottiprojekti, jossa lapset pääsivät tekemään oman biisin ja musiikkivideon. Näyttelijä, artisti Erkko Väisänen eli Ewe sai jo kauan sitten idean kiusaamisen vastaisesta projektista. –Manageroin aikaisemmin muita artisteja ja mietin, että voisin toteuttaa projektin heidän kanssaan, mutta he eivät olleet kiinnostuneita. … Lue lisää

Ilahduta yksinäistä ikäihmistä joulukukalla!
Moni ikäihminen viettää joulun yksin kotona tai hoivakodissa. Monen ikäihmisen sosiaaliset verkostot ovat pienentyneet, ystäväpiiri kaventunut ja sukulaiset saattavat olla etäällä. Yksinäisyyden tunne korostuu monella entisestään juhlapyhien aikaan. Yksinäisyyttä voi myös kokea, vaikka läheiset olisivatkin lähellä. Nyt lohjalaisilla on mahdollisuus ilahduttaa yksinäisiä ikäihmisiä ostamalla heille joulukukkia. Ikäihmisiä ilahdutetaan joulukukalla Lohjalla … Lue lisää

Potilaan ja läheisten asiantuntijuus osaksi terveydenhuollon kehittämistyötä
Potilaat ja heidän läheisensä halutaan entistä vahvemmin mukaan terveydenhoitopalvelujen kehittämiseen. Lohjalta on vasta valmistunut ensimmäinen ryhmä kokemusasiantuntijoita, jotka tuovat kuuluville potilaiden ja heidän läheistensä äänen. Lohjalta valmistui viime maanantaina ensimmäinen ryhmä kokemusasiantuntijoita. Lohjan sairaala rekrytoi kokemusasiantuntijoita ja valmensi heidät tehtäväänsä yhdessä Laurea ammattikorkeakoulun kanssa. Valmennus alkoi viime elokuussa ja … Lue lisää

Mummojen joulupuoti ilahduttaa jälleen Virkkalassa
Verna Ansas kertoo, että Mummojen joulupuoti avattiin nyt jo seitsemännen kerran. –Tämä lähti seitsemän vuotta sitten kirppistouhuista. Meitä oli siinä kolme mummoa ja neljäs, joka kävi välillä moikkaamassa meitä muita. Yhtenä päivänä tulin ulos kaupasta ja näin Säästöpankin tilan tyhjänä. Mieleeni välähti idea, että siihen olisi kiva saada joulukauppa. Kysyin … Lue lisää

Uudella löytöeläintalolla vietetään avajaisia ensi sunnuntaina
Lesy vuokrasi Lohjan kaupungilta entisestä Hiiden koulusta tiloja löytöeläintoimintaa varten. Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen uuden löytöeläintalon (Karstuntie 354) avajaisia vietetään 9.12. kello 12.00 – 15.00. Avajaisten ohjelmassa on mm. koirien tottelevaisuusnäytös kello 13.00 ja 14.00, kaverikoirien vierailu kello 13.30, intialaista päähierontaa, eläintarvikekirppis, buffet, arpajaiset ja muuta mukavaa. (Huom. vain käteinen käy) … Lue lisää

Kuukauden Hinku-teko -palkinto meni Pusulaan
Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeen kunnissa toteutettujen päästövähennystoimien joukosta palkitaan kuukausittain ilmastonmuutosta esimerkillisesti hillitsevä Kuukauden Hinku-teko, ja tällä kertaa palkinnonsaaja löytyy Lohjalta. Pusulassa sijaitsevan Kilpiän luomutilan isäntä, maanviljelijä ja tutkija Tuomas Mattila on valittu marraskuun päästövähentäjäksi ja Hinku-teko-palkinnon saajaksi. Lämpimät onnittelut! Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula (vas), maanviljelijä, erikoistutkija Tuomas Mattila sekä Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja … Lue lisää

Turvallisuusviranomaiset tarkastivat 73 ravintolaa Länsi-Uudellamaalla
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja Länsi-Uudenmaan poliisi tekivät viikonlopun 23.11.–24.11.2018 aikana yhteisiä valvontakäyntejä ravintoloihin Länsi-Uudenmaan alueella. Viranomaiset kävivät kaikkiaan 73 ravintolassa ja tarkastivat, miten keskeiset turvallisuuteen liittyvät asiat on ravintoloissa hoidettu. Valvontakäynnit toteutettiin ilta- ja yöaikaan. Pelastusviranomaiset kiinnittivät huomiota etenkin palo- ja poistumisturvallisuuteen. Pelastuslaitoksen palotarkastajat totesivat viikonlopun valvontakäynneillä, että paloturvallisuuden osalta asiat … Lue lisää

Liput myynnissä Rantajameille 5.12. alkaen
SSO:n kesäfestarien, Rantajamien ja SaloFestin lipunmyynti alkaa SSO:n Prismoissa Halikossa, Lohjalla ja Nummelassa sekä Tiketti-lippupalvelussa keskiviikkona 5.12.2018. Kolmipäiväinen Rantajamit järjestetään tuttuun tapaan Lohjalla Aurlahden rannassa to-la 4.-6.heinäkuuta. Festareilla esiintyy muun muassa Eppu Normaali, Neljä Ruusua, Michael Monroe ja Antti Ketonen. Rantajamien pikkusisko SaloFest puolestaan jammaillaan Farmoksen tontilla Salon keskustan tuntumassa … Lue lisää

Lohjan tasoristeyksien turvallisuuden parantaminen
Hyvinkää–Hanko-sähköistys ja tasoristeyksien turvallisuuden parantaminen -ratasuunnitelma on jaettu pienempiin osuuksiin, jotka jakautuvat koko rataosan sähköistykseen sekä tasoristeysten tarkasteluun Hyvinkään, Nurmijärven, Vihdin, Lohjan, Raaseporin ja Hangon osuuksilla. Lohjan kaupungintalolla järjestettiin hankkeeseen liittyvä yleisötilaisuus 22.11.2018. Yleisötilaisuudessa oli mahdollisuus kommentoida suunnitelmaluonnoksia, jotka koskivat Nummenkylän, Lieviön, Tammirinteentien, Gruotilankadun, Myyryntien, Kaivurinkadun, Braskintien, Ängsholmintien, Maksjoentientien (Virkkala), … Lue lisää

Kansainvälisen vammaistenpäivän juhla Jalavan koululla
Henry Manni Kansainvälisen vammaistenpäivän juhlaa vietettiin maanantaina 3.12. Jalavan koululla. Juhlan järjesti Lohjan vammaisneuvosto yhdessä Jalavan koulun kanssa. Tilaisuuden juhlapuhujana oli pyörätuolikelaaja, paralympiamitalisti Henry Manni. Hän toi puheessaan esille sen, miten paljon vammaisten asiat ovat menneet eteenpäin viime vuosina, mutta parannettavaakin on vielä paljon. Manni myös vastaili yleisön esittämiin … Lue lisää

Kolme musiikkiopistoa – yksi orkesteri
Lauantaina 8.12. kello 16.00 Laurentius-salissa konsertoi kolmen musiikkiopiston juhlaorkesteri. Yhteiskonsertissa ovat mukana Porvoon seudun musiikkiopiston, Keskisen Uudenmaan musiikkiopiston ja Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston orkesterit. Kaikkiaan lavalla on noin 80 muusikkoa. Ohjelmassa kuullaan Harri Wessmanin, Toivo Kuulan ja Jean Sibeliuksen musiikkia. Konsertti päättyy Sibeliuksen Finlandiaan. Konsertin solistina soittaa Peppina Hassinen ja sen johtaa Tuomas … Lue lisää

Tähtiartisti-laulukilpailun semifinaalia voi seurata Päiväkummussa
Tähtiartistisemifinaali järjestetään 7.12. – 8.12. Kylpylähotelli Päiväkummussa Karjalohjalla. Laulukilpailu on kaikille avoin 18 vuotta täyttäneille. Kyseessä on suomalaisen iskelmä- ja tanssimusiikin laulukilpailu. Tähtiartisti 2018 laulukilpailussa on kuusi sarjaa: Kuningas ja Kuningatar-sarja (18 – 45v), Ruhtinas ja -Ruhtinatar (46 – 59 v) ja Kreivi ja -Kreivitär (60 – …). Semifinali kokoaa … Lue lisää

Järnefeltin ja Rauhalan kouluja ei korjata
Lohjan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 3.12., että Järnefeltin ja Rauhalan koulun hankesuunnittelua jatketaan seuraavien linjausten mukaisesti: Kouluja ei korjata. Järnefeltin koulussa käytetään väliaikaisia, tehokkaita ilmanpuhdistimia ja muita laitteita ja toimenpiteitä, joilla sisäilman laatu turvataan jäljellä olevaksi käyttöajaksi ja väistötilojen käyttö minimoidaan. Kokonaan uusi koulu suunnitellaan ja sijoitetaan Virkkalan alueelle kaupungin maalle, … Lue lisää

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi
Torstaina vietetään Suomen 101.itsenäisyyspäivää ja monissa kodeissa vietetään iltaa television äärellä katsoen itsenäisyyspäivän vastaanottoa kommentoiden ihmisten hiuksia ja vaatteita. Mitä itsenäisyys merkitsee sinulle? Minulle itsenäisyys merkitsee koko Suomea ja sitä, että vaikka olen ikäni aikana matkustanut kohtuullisesti ja välillä asunut muualla, aina ole palannut Suomeen. Sukujuureni ovat pitkälti Keski-Suomesta ja … Lue lisää

Joulu on antamisen ja rauhan aikaa
Jouluun liittyy paljon kulttuurillisia asioita, jotka vaihtelevat maasta toiseen ja uskontokunnasta toiseen. Joulu on pitkälti uskollinen juhla pohjiltaan, mutta itämaiden tietäjien tilalle on lahjojen jakajaksi jotenkin muotoutunut punanuttuinen isomahainen mies (!). Tiesitkö, että joululahjoja alettiin jakaa Suomessa varakkaissa perheissä jo 1800-luvun alussa ja laatikkoruoat ja piparkakut tulivat talonpoikaispöytiin jo 1800-luvulla. … Lue lisää

Lohjan kaupungin itsenäisyyspäivän juhla
Lohjan kaupungin itsenäisyyspäivän juhla järjestetään 6.12. Laurentius-salissa. Ohjelmassa on kello 13.30 Kahvitus Laurentius-salin aulatiloissa ja 14.30 juhlatilaisuus Laurentius-salissa. Musiikkia: Virkkalan torvisoittokunta Tervehdyssanat – Katri Piiparinen, kaupunkisisältöjaoston puheenjohtaja Juhlapuhe – Ulla Nord, Me-säätiön toimitusjohtaja Kulttuuri- ja nuorisopalkintojen jakaminen Maamme-laulu Tilaisuus päättyy kello 16.00. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin, eikä siihen tarvitse erikseen ilmoittautua.

Sami-Matti Trogen on mukana tekemässä suomalaisen autourheilun historiaa
Sami-Matti Trogen on valittu Suomen Olympiakomitean tukiurheilijaksi, valinta julkistettiin Sokos Hotel Presidentissä tänään perjantaina. Lohjalainen 16-vuotias Trogen on yksi viidestä valitusta autourheilijasta, ja mukana kirjoittamassa historiaa, sillä aiemmin autourheilijoita ei ole Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön piiriin valittu. – Tämä on suuri kunnianosoitus rakentamaani autourheilu-uraa kohtaan, on hienoa liittyä suomalaisen huippu-urheilun kärkinimiin. Tämä tulee … Lue lisää

Joulutunnelmaa ja lahjoja Tonttutuvasta
Evitskogissa sijaitsee joulumaailma, jonne kannattaa poiketa niin lahjaostoksille kuin glögikupposellekin. Harriet Rantschukoff-Frimodigin ja Hannu Frimodigin koti muuttuu joulun alla satumaailmaksi, jossa vastaan tulee niin tonttuja kuin metsän eläimiäkin. –Koko yläkerta on Tonttutupaa. Laitamme siksi aikaa omat tavaramme sivuun, Rantschukoff-Frimodig sanoo. Idea Tonttutuvasta sai alkunsa jo kauan sitten. –Se alkoi siitä, … Lue lisää

Parilla kympillä voi saada ihmeitä aikaan
Lohjalaislääkäri toimii World Visionin kuukausilahjoittajana ja auttaa sitä kautta kokonaista kyläyhteisöä Intian maaseudulla. Helena Kemppinen kummityttönsä Srishtin ja hänen perheensä kanssa. Perhe asuu Keski-Intiassa Hoshangabadin alueella, missä World Visionilla on ollut projekti yli kymmenen vuotta. Vanhemmat viljelevät riisiä ja vehnää. Lohjalainen lääkäri Helena Kemppinen kävi lokakuussa Keski-Intian syrjäisellä maaseudulla … Lue lisää

Joulu saapuu Virkkalaan
Virkkalan joulunavaus pidetään perjantaina 30.11. Virkkalan torilla. Kello 17.30 Virkkalan tarjoillaan marttojen keittämää joulupuuroa ja 17.50 lähtee soihtukulkue palotalolta kohti Virkkalan toria. Avajaispuhe pitää kello 18.00 Virkkalan Yrittäjät ry:n puheenjohaja Nina Granath. Kello 18.05 kuullaan joulusävelmiä Virkkalan torvisoittokunnan soittamina. Kello 18.15 on vuorossa jouluevankeliumi, jonka lukee Virkkalan aluepappi Erica Stick. … Lue lisää

Taidenäyttely syntyi lastensuojelutyön herättämistä mietteistä
Taiteilija Pekka Kainulaisen näyttely pidetään Ojamon perhetukikeskuksessa (Ojamonharjuntie 64B, A-rappu) 29.11. – 7.12. Taidenäyttelyn avajaisia vietetään 29.11. kello 15.00 – 19.00. Opastetut kierrokset sekä avajaispäivänä että näyttelyn aikana alkavat kello 15.00, 16.00, 17.00 ja 18.00. Ilmoittautuminen kierrokselle osoitteessa pekka@pekkakainulainen.fi. Performanssitaiteilijan ja metallimusiikkia esittävän Amorphis-yhtyeen sanoittajan Pekka Kainulaisen puhelin soi eräänä syksyisenä … Lue lisää

Tralan revyy aiheuttaa katsojassa naurunpurskahduksia
Teatteri Trala on leiponut kasaan repäisevän ja makeat naurut kirvoittavan pikkujoulurevyyn Täällä Lohjan Tähden Alla. Luvassa on musiikilla, tanssilla, laululla ja sketseillä höystetty viihdepaketti, joka ammentaa naurunaiheita niin paikallisista aineksista kuin maailman ajankohtaisista tapahtumistakin. Revyyn on käsikirjoittanut Arto Nieminen ja ohjannut Jussi Salminen. Katsomosta kantautuvasta naurun määrästä voi havaita, että … Lue lisää

Valoa! -konsertti säteilee sävelkielen kirkkautta
Lohjan Kamarikuoro konsertoi 5.12. Lohjan kirkossa. Kyseessä on samalla kuoron 30-vuotisesta taipaleesta kertovan kirjan julkistamisjuhla. Lohjan Kamarikuoro. (Kuva: Milla von Konow) Jos joululaulut eivät vielä houkuta, suuntaa kohti kamarikuoron Valoa! -konserttia. Kaamoksen pimeydessä, joulua odotellessa Lohjan Kamarikuoron Valoa! -konsertti hoitaa kuulijoita säteilevän kauniilla, rauhoittavalla musiikilla. Osa konsertin teoksista on … Lue lisää

Hoivakoti Sigrid aloitti toimintansa Siuntiossa
Sammatissa sijannut Syysviiru muutti Siuntioon ja muutti nimeltä Hoivakoti Sigridiksi. Uusissa tiloissa on oltu nyt viikko. –Muutama taulu etsii vielä paikkaansa, mutta yllättävän hyvin on alku lähtenyt menemään. Asukkaat alkavat jo löytää omat huoneensa muistisairauksistaan huolimatta, mutta hoitajilla on välillä tavarat hukassa, naurahtaa yksikönpäällikkö Kirsi Rusila. Hoivakoti muutti Sammatista Siuntioon … Lue lisää


