
Kukkia ja maisemia Galleria Lutsissa
Helsinkiläistaiteilija Anna Mäkelän näyttely Maalauksia on parhaillaan esillä Lohjalla Galleria Lutsissa. Suurin osa näyttelyn teoksista on öljyvärimaalauksia, mutta joukossa on myös pari akvarellimaalausta. Kaksi teoksista kuvaa maisemaa, loput ovat kukka-aiheisia. –Näyttely on kokoelma tyypillisistä töistäni. Maalausteni lähtökohtana on usein kukka. Kukka on hyvä aihe, koska se voi ilmaista niin paljon … Lue lisää

Neljä lohjalaisnuorta koripallon maajoukkueleireille
Koripallon juniorityö on Lohjalla nosteessa, sillä neljä U15- ja U16-ikäluokan nuorta on saanut kutsun maajoukkueleiritykseen. Lisäksi U14-ikäluokan tytöt pelaavat kevätkaudella kovatasoista SM-sarjaa. Koripalloliitto on kutsunut neljä nuorta LoU Basketin koripalloilijaa tammikuun lopun ja helmikuun maajoukkueleirityksiin. U16-ikäluokasta kutsun ovat saaneet valtakunnallista I divisioonaa sekä 16- että 17-vuotiaissa pelaavat Olli Peltola ja … Lue lisää

Taimenet löysivät kunnostetut alueet Siuntionjoella
Siuntionjoen taimenet ovat onnistuneesti löytäneet tiensä kunnostetuille elinalueille. Tämä selvisi syksyllä 2021 tehdyissä koekalastuksissa, joissa kartoitettiin taimentiheyksiä kunnostetuissa paikoissa. Siuntionjoen kunnostus 2020–2022 -hankkeessa vuosina 2019 ja 2020 koneellisesti ja talkootyönä kunnostetulta Brännmalmsbäckeniltä havaittiin taimenen kesänvanhoja poikasia nyt ensimmäistä kertaa. Myönteisiä havaintoja tehtiin myös monella muulla purolla. Hanketta koordinoi Länsi-Uudenmaan vesi … Lue lisää

Kosteikko ja kaksitasouoma Maasojalle
Vesienhallintaa Länsi-Uudellamaalla maa- ja metsätalousalueilla – VALUME -hanke on edennyt suunnittelusta toteutukseen. Vihdin Maasojalle rakennetaan kaksitasouoman ja kosteikon kokonaisuus, joka puhdistaa Maasojan vesiä ennen niiden päätymistä Vihtijokeen. Hanketta koordinoi Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY). Maasoja on yksi VALUME-hankkeen pilottikohteista, joka on valittu valuma-alueen metsäisyyden perusteella. Nyt rakennettavat kaksitasouoma ja … Lue lisää

Luonnon hyväksi: Venäjän Norilsk Nickel on vihreämpi vuonna 2021
Vuoden 2021 lopussa venäläinen kaivosjätti tuli ympäristöystävällisemmäksi. Osa haitallisista päästöistä pysäytettiin kokonaan, ja rikkidioksidipäästöt Kuolan niemimaalla vähenivät 85% vuonna 2021 verrattuna perusvuoteen 2015, yhtiön lehdistötoimisto kertoi. Yhtiö jatkoi ESG-strategiansa toteuttamista, jonka tavoitteena oli vähentää sen ympäristövaikutuksia toiminta-alueilla. Vuonna 2021 Monchegorskissa sijaitsevan Kuolan MMC:n metallurginen myymälä suljettiin 20.3.2021, koska kaikki tällä … Lue lisää

Valtuustossa pohdittiin bussilippuja ja rantojen kehittämistä
Lohjan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 19.1. mm. aloitteita bussilippujen hinnoista ja laavun ja nuotiopaikan rakentamisesta Routiolle. Bussilippujen kohdalla kyseessä oli kuntalaisaloitetta, jossa nuoret toivoivat halvempia lippuja. Valtuustossa todettiin, etteivät he voi asiaan vaikuttaa, sillä kaupunki ei nykyisen joukkoliikennelain mukaan saa tukea markkinaehtoista liikennettä. Siten myös lipun hinnan tukeminen on kiellettyä. Lohjalla … Lue lisää

Tunnin junan maastotutkimukset ovat alkamassa
Helsingin ja Turun väliseen uuteen junayhteyteen liittyvät maastotutkimukset käynnistyvät Espoossa, Lohjalla ja Salossa tammikuun aikana. Alueilla tehdään talven ja kevään aikana mittauksia, maaperätutkimuksia ja muita valmistelevia töitä. Turun tunnin junan suunnitteluvaiheessa teetetään viisi erillistä ratasuunnitelmaa osuuksille Espoo-Lohja, Lohja-Salo, Salo-Hajala, Hajala-Nunna ja Nunna-Kupittaa. Maastotutkimukset käynnistyvät nyt osuuksilla Espoo-Lohja ja Lohja-Salo. Oikorataa … Lue lisää

Satumainen luistelukurssi
Espoossa hurjan suosion saavuttanut kurssi saapuu Lohjalle, kun Apple Tree Ringette järjestää tytöille matalankynnyksen mahdollisuuden tulla mukaan luistelemaan satumaisella jääprinsessojen teemalla. Samalla lapsi pääsee ohjatussa turvallisessa ympäristössä tutustumaan jäähän ja luisteluun. Elsa ja Anna luistelu- ja ringettekurssilla lapsi pääsee harjoittelemaan luistelua taikamaailmassa seikkaillen. Kurssilla totutellaan luistimiin sekä luistelun ja lajin … Lue lisää

Työnantaja, hae tukea nuoren työllistämiseen
Lohjan kaupungin kesäsetelit jaetaan työnantajille, jotka palkkaavat lohjalaisen nuoren kesäseteliehtojen mukaisesti töihin. Vuonna 2022 kesäsetelillä palkattavan nuoren tulee olla syntynyt vuosina 2005–2007. Yhden kesäsetelin arvo on 300 €. Kesäsetelihaku aukeaa yrittäjille 1.2. Kesäseteli vähentää työnantajan kesätyöllistämisen kuluja ja parantaa nuorten työllistymistä. Lohjan kaupunki jakaa kesäseteleitä työnantajille, jotka palkkaavat lohjalaisen nuoren … Lue lisää

Suomen historian ensimmäiset aluevaalit
Sunnuntai todisti Suomen historian ensimmäiset aluevaalit, joiden äänestysvilkkaus jäi alle 50 %. Yli puolet suomalaisista jätti syystä tai toisesta äänestämättä vaaleissa, joiden perusteella aletaan muodostaa niitä rakenteita Suomeen, jotka tuottavat meille julkiset terveys- ja sosiaalipalvelumme sekä pelastustoimen. Vaikka näiden tekijät ovat jo pitkälti olemassa meidänkin hyvinvointialueella, kaikki sen ympärillä oleva … Lue lisää

Ajatko jo sähköllä?
Ajatko sinä jo sähköautolla? Kysymys on ajankohtainen, sillä iso osa nykyään uutena rekisteröidyistä autoista on joko hybridejä, ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja ja niiden määrät teillämme kasvavat koko ajan. Miksi sitten sähköauto on hyvä vaihtoehto? Sähkö vs öljy Sähköautoiluun ollaan siirtymässä siksi, että perinteinen polttomoottoriautoilu kuluttaa liikaa luonnonvarojamme, nimenomaan niitä, jotka … Lue lisää

Ruotsalainen Housecar matkailuajoneuvojen Airbnb-markkinoille – tarjoaa täysvakuutuksen vuokrauksen ajalle
Oman tilan tarve sekä aikatauluttoman omatoimimatkailun trendi ovat lisänneet matkailuautoilun suosiota entisestään. Ja kestävän matkailun periaatteet kasvattavat vuokrauksen suosiota. Nyt Suomen markkinoille tulee ruotsalainen Housecar matkailuajoneuvojen Airbnb-tyylisellä palvelullaan. Ajoneuvon omistajalle yritys tarjoaa ison porkkanan: täyden vakuutuksen ja 24/7 tiepalvelun. Viimeiset pari vuotta ovatkin olleet vähän jokaisessa Euroopan maassa, ei vain … Lue lisää

Talvikoeajossa nelivetoinen ja täyssähköinen VW ID.4 GTX
Tällä kertaa päästiin koeajossa ajamaan täyssähköautolla, jossa on neliveto. Ajossa oli tällä kertaa Autotalo Lohjan Volkswagen ID.4 GTX Dual Motor AWD Business Max, jossa on 77 kWh akku, tehoja 220 kW eli 299 hv ja kiihtyvyys hyvällä säällä 0-100 km/h 6,2 sekuntia. Ajossa olleen auton verollinen hinta on hieman alle … Lue lisää

Volkswagen hallitsi täyssähköautomarkkinaa vuonna 2021
Volkswagen täyssähköautojen markkinajohtaja Suomessa vuonna 2021 – osuus täyssähköautorekisteröinneistä 23,7 % Volkswagenin täyssähköautoja rekisteröitiin yhteensä 2 411 kappaletta ID.4 oli 1428 autolla rekisteröidyin täyssähköautomalli Suomessa Volkswagen Suomen toiseksi eniten rekisteröity automerkki 10 081 kappaleella, joka vastaa 10,5 % markkinaosuutta Volkswagen oli Suomen eniten rekisteröity täyssähköautomerkki Suomessa vuonna 2021 ja toiseksi ostetuin … Lue lisää

Miten vahvistaa Lohjan erottuvuutta kulttuurikaupunkina ja linkittää kylien tarjonta vierailijoille? – Tule mukaan kehittämään matkapaketteja
Lohjalla kutsutaan taide- ja kulttuurialojen sekä matkailualan toimijoita ja muita aiheesta kiinnostuneita mukaan kehittämään Lohjalle työtä ja liiketoimintaa lisääviä matkapaketteja. Tule pohtimaan, millainen merkitys kylien elämää esiintuovilla kulttuurillisilla kohtaamisilla voisi olla Lohjan vetovoimaisuudelle. Tule mukaan muovaamaan myönteisiä mielikuvia Lohjasta kylineen sekä rakentamaan yhteisöllisyyttä vahvistavia matkakokemuksia, joissa paikallisidentiteetit jäsentyvät, ympäristön erityispiirteet, … Lue lisää

Rallikausi käynnistyy Monte Carlo rallissa myös Toyotalle
Toyota, kuten monet muutkin rallitallit, ovat jälleen rakentaneet tälle kaudelle uudet ralliohjukset. Toyota on päättänyt jatkaa samalla punaisella, mustavalkoisella tehtaalla, joka debytoi Yarisissa viime kaudella. Uusien Rally1-säädösten korostamiseksi GR Yariksen sivussa on kuitenkin selkeä hybridibrändäys, joka sisältää myös näkyviä ilmalaatikoita hybridiyksikön jäähdyttämiseksi. Uusien määräysten mukaan GR Yarisissa on 100 kW: … Lue lisää

Kuka terveyspalveluistasi päättää jatkossa?
Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille ensi vuonna. Ensi sunnuntaina kannattaakin suunnata vaaliuurnille, jos haluaa olla osaltaan vaikuttamassa näiden palvelujen järjestämiseen tulevaisuudessa. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää 1.1.2023 alkaen alueensa asukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimen palvelut sekä opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluvat Espoo, Hanko, Inkoo, Karkkila, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, … Lue lisää

Lohjan moottoripaja
Lohjan nuorisotyö on laittanut käyntiin lauantaisin toimivan moottoripajatoiminnan Lohjan nuorisopaja Tuuman tiloissa Sairaalatie 4:ssä. Lauantaisin klo 13–16 alkava toiminta on suunnattu 14–17-vuotialle nuorille, jotka ovat kiinnostuneita moottoreista ja moottoriajoneuvoista. Moottoripajalla ropaillaan pääasiassa mopoja, moottoripyöriä ja autoja. Pajalle on tullut kierrätyskeskuksesta lahjoituksena erilaisia muitakin moottorilla varustettuja laitteita, kuten trimmeri, jyrsijä, moottorisahoja … Lue lisää

Timo Toivanen aloittaa kauppiasuransa K-Market Lohjanportissa
Timo aloittaa hyvällä fiiliksellä kauppiasuransa Lohjalla. ” K-Market Lohjanportti on perinteikäs ja hyvän fiiliksen omaava kauppapaikka. Kun ensimmäistä kertaa astuimme puolisoni Marian kanssa kauppaan, niin tiesimme heti tämän olevan se oikea meille. Kaupasta huokui hyvät energiat ja tätä haluamme myös jatkaa tulevaisuudessa”, Timo hehkuttaa. ”Ville Vepsäläinen ja Suvi Päiväkumpu ovat tehneet aivan mielettömän hienoa työtä Lohjanportin … Lue lisää

Tekolumiladulle tai pulahdus avantoon
Etelä-Suomen talvi näytti jälleen viime viikolla luontonsa ja muutti hyvät talviulkoilumahdollisuudet melko heikoiksi. Lohjalla ehdittiin saada kaikki luistelukentät auki ennen viime viikon lämpimiä päiviä, mutta niiden myötä kentille kertyi vettä. Viikonloppuna ja alkuviikosta kaikki kentät olivat kuitenkin taas luistelukunnossa. –Luistelukentät kestävät kyllä hyvin plussaan, kunhan ei sada. Sade on sen … Lue lisää

Vihdissä lasketellaan ja hiihdetään lentokentällä
Tekolumi kestää niin ladulla kuin rinteessäkin plussakeleistä huolimatta. Kehno talvikeli on tuonut notkahduksen talvilajien ystävien harrastuksiin myös Vihdissä. Nummelassa ehdittiin jäädyttää kolme pientä luistelukenttää ennen viime viikon lämpimiä. Auki olivat Hiidenrannan, Pajuniityn puiston ja Väinämöisen kentät. Myös Nummelan lentokentällä sijaitseva 750 metrin mittainen matkaluistelurata saatiin auki. Vihdin kirkonkylällä jäädytettiin hiekkakenttä … Lue lisää

Talviliikuntaa Karkkilassa
Tekolumilatu kestää surkeammassakin säässä ja luistelukentätkin saadaan kuntoon, kunhan pakkaset palaavat. Koskireitti tarjoaa nähtävää talvellakin. Karkkilassa kärsitään surkeasta talvikelistä, kuten monin paikoin muuallakin Etelä-Suomessa. Viime viikon lämpimät heikensivät talvilajien harrastusmahdollisuuksia olennaisesti, mutta pakkasten ja lumisateiden tullessa Karkkilassakin ollaan valmiina kohentamaan luistelukentät ja ladut. Karkkilan liikuntapaikkojen hoitaja Mikko Ahjoniemi kertoo, että … Lue lisää

Ikääntyneiden sosiaalipalvelujen odotusajat Lohjalla
Vanhuspalvelulaki 980/2012 § 26 velvoittaa kunnan julkaisemaan vähintään puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö voi saada hakemansa sosiaalipalvelut. Odotusajat tulee julkaista useampaa eri tiedotuskanavaa käyttäen, jotta tieto saavuttaa mahdollisimman hyvin kaikki ne, jotka sitä tarvitsevat. Näitä tiedotuskanavia valittaessa on otettava huomioon iäkkäiden henkilöiden tosiasiallinen mahdollisuus tietojen saamiseen. Odotusajoista tiedotetaan … Lue lisää

Ajankohtaista koronatilanteesta Lohjalla
Koronatapausten määrä on viimeisten viikkojen ja päivien aikana kasvanut kovaa vauhtia myös Lohjalla. Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu jo 1 267 uutta koronavirustartuntaa. Otetuista näytteistä noin 30 % on ollut positiivisia. Koronatartuntoja on kaikissa ikäryhmissä. Koronarokotukset etenevät hyvää vauhtia. 12 vuotta täyttäneistä 89,5 % on saanut 1. rokotteen, 2. … Lue lisää


