
Oletko sinä kesäautoilija?
Liikenteessä on yhtä monta kuskia, kun on autoja. Vaikka jokainen meistä autoilijoista on periaatteessa käynyt läpi samat autokouluajan tiedot ja kokeet, ajotaitomme ja ennen kaikkea ajotapamme ovat erilaiset. Kesällä autojen määrä teillä lisääntyy paristakin eri syystä. Toisaalta ihmisillä on kesälomat ja lisäksi Suomessa on yli 600 000 vapaa-ajan asuntoa, joilla … Lue lisää

Mikä on Lohjan ykkönen urheilulajeissa?
Lohja on varsin tyypillinen suomalainen pikkukaupunki. Lohjalla voi harrastaa kymmeniä eri lajeja ja suurimpina ovat jalkapallo, salibandy, jääkiekko, tennis, suunnistus ja yleisurheilu, mutta näiden lisäksi on sekä ulko- että sisälajeja huomattava määrä mistä valita. Mutta mikä on Lohjan ykkönen? Lohjalla sijaitsee niin lähellä pääkaupunkiseutua, että kaupungin on turha haaveilla minkään … Lue lisää

Lohja saa oman kahvin
Lohjan kaupunki toteuttaa yhteistyössä lohjalaisen kahvipaahtimon Cafetoria Roasteryn kanssa Lohja-kahvin. Lohja-kahvi toimii niin matkamuistona kuin liikelahjanakin. Kahvia voi jatkossa ostaa Lohjan matkailupalvelukeskuksesta, Laurinkatu 50. Kahvin on tarkoitus tulla myyntiin jo tämän kesän aikana. Lohja-kahvi idea syntyi siitä, että Lohja on erikoisen laadukas kahvilakaupunki laajan ja laadukkaan kahvilatarjontansa myötä. Lohjalla sijaitsee … Lue lisää

Auto-Kehä on valittu jälleen parhaaksi Nissan jälleenmyyjäksi
Nissan Nordic Europe palkitsi jälleen vuoden menestyksekkäimmät jälleenmyyjät. Nissan Drive -tapahtumassa palkitaan vuosittain ne jälleenmyyjät ja jälleenmyyntiliikkeiden työntekijät, jotka ovat onnistuneet erityisesti myynti- ja jälkimarkkinointitoimissaan ja tarjonneet poikkeuksellisen hyvää asiakaspalvelua. Suomen parhaaksi Nissan-jälleenmyyjäksi valittiin Auto-Kehä Oy, Karkkila. Auto-Kehälle palkinto oli jo seitsemäs Nissan Nordic Europen myöntämä Vuoden Jälleenmyyjä tunnustus 11 vuoden sisällä. … Lue lisää

Lempolan kauppapuiston historian ensimmäinen kesärieha tulossa
Lauantaina 15.6.2019 järjestävät Lempolan kauppapuiston liikkeet tapahtuman nimeltä Lempolan kesärieha. Lempolassa on jo aiemmin tullut tutuksi erilaiset kevät ja varsinkin joulukauden avajaiset erillisinä tapahtumina, mutta nyt tuleva tapahtuma on sarjassaan jo omassa luokassaan. – Kaikki lähti helmikuun tienoilla liikkeelle, kun mietimme kaupassa uuden kesätapahtuman järjestämistä, aloittaa K-Supermarketin kauppias Silja Törrönen. … Lue lisää

Nummelan Palloseuralle tunnustus hyvästä työstä
Nummelan Palloseura on kasvanut viimeisten viiden vuoden aikana juniorimäärissään niin, että sen pelaajamäärät ovat tuplautuneet lähes 1000 pelaajaan. Mistä on kyse? Palloliiton ja sen pääyhteistyökumppanit Volkswagen ja Telia yhdistivät voimansa uudella tavalla suomalaisen jalkapalloperheen puolesta. Volkswagen tarjosi yhteistyössä Telian kanssa junioriseurojen ja jalkapalloperheiden käyttöön kiivaimman pelikauden (touko-lokakuu) ajaksi veloituksetta viisitoista … Lue lisää

Historian siipien havinaa Länsi-Uudenmaan junaradoilla
Helsinki-Turku välille yritetään saada suora ratayhteys jo neljännen kerran. Mihin kaatuivat aiemmat yritykset? Entä, millaista junalla matkustaminen oli 100 vuotta sitten? Sopiiko ihmisen esimerkiksi liikkua yli 20 km/h vauhdilla? Sodan jälkeen junamatkailuun liittyi myös erityistä jännitystä, kun Porkkala oli vuokrattu Neuvostoliitolle. Historioitsija Torsti Salonen kertoo, että Suomen ensimmäisen junarata rakennettiin … Lue lisää

Porkkalanniemen merimaisema hurmaa kulkijan
Porkkalanniemen virkistysalue tarjoaa ulkoilumahdollisuuksia ja komeita maisemia monenlaisille ulkoilijoille, sillä alueelta löytyy sekä lyhyt että pitkä reitti. Kirkkonummen vapaa-aikatoimen johtaja Katja Linnakylä kertoo, että alueella on saatu melkein valmiiksi pari vuotta kestänyt projekti, jonka puitteissa on selkeytetty mm. reittejä ja opasteita. Projekti sai alkunsa Metsähallituksen aloitteesta. –Tämä on ollut Metsähallituksen, … Lue lisää

Rakennustarvikkeet kulkevat lautalla saareen
Lohjanjärvessä riittää saaria ja niissä mökkejä vaikka kuinka paljon. Tapio Uronen on korvaamaton apu monelle, joka harkitsee mökin rakentamista tai remontointia saaressa. Hän on seilannut lautallaan ympäri Lohjanjärveä jo yhdeksän vuoden ajan. Sen kyydissä kulkevat kätevästi niin työkoneet kuin rakennustarvikkeetkin sekä erilaiset maa-ainekset. Kyytiin mahtuvat myös traktori ja kaivinkone, joten … Lue lisää

Konsertteja kesään
Konsertti Karjalohjan kirkossa – Kanneljärven Virtuoosien konserttiohjelmassa Beethovenin viulukonsertto, Taikahuilu-alkusoitto ja Schubertin sinfonia n:o 8. Sunnuntaina 16.6. kello 16.00 Karjalohjan kirkossa soittaa Kanneljärven Virtuoosit solistinaan viulutaiteilija Vilmos Szabadi. Konsertin johtavat Tuomas Törmi ja Heikki Orama. Konsertin ohjelmassa kuullaan monumentaalinen Ludvig van Beethovenin viulukonsertto D-duuri, jonka tulkitsee viulisti Vilmos Szabadi Unkarista. … Lue lisää

Puurakentamisen suosio on kasvussa
Puurakentaminen valtaa vähitellen alaa myös kaupungeissa. Rakennusmateriaalina puu on betonia ilmastoystävällisempi ja raaka-ainekin saadaan kotimaasta. Puukerrostalo ei ole paloturvallisuuden kannalta sen vaarallisempi kuin muutkaan kerrostalot, päinvastoin. Puurakentamisella on pitkät perinteet Suomessa. –Pientalot on perinteisesti rakennettu puusta ja melkein 90% rakennetaan tänä päivänäkin. Pientalomarkkina kasvukeskusten ulkopuolella kuitenkin pienenee samalla, kun kaupungistuminen … Lue lisää

Billnäsin ruukin uusi elämä – tapahtumia, juhlia ja historian vaalimista
Billnäsin ruukissa tanssitaan nykyään häitä ja pidetään yrityskokouksia, mutta ruukin ensimmäiset 350 vuotta menivät vahvasti teollisuuden parissa. –Carl Billsten perusti tämän rautaruukin vuonna 1641. Ruukki on nähnyt Suomen teollisuuden muutokset. Ennen työkalut tulivat Billnäsistä, nyt ne tulevat Biltemasta. Täällä tehtiin mm. Venäjän armeijan lapiot, kertoo ruukin nykyinen isäntä Olli Muurainen. … Lue lisää

Lohjansaaren kesässä tapahtuu
Lohjansaaren seurantalossa ja sen pihamaalla (Pietiläntie 2) tapahtuu monen moista kesällä 2019. Kesätorit alkavat la 8.6. Silloin alkaa myös perennatori. Perennojen myyjiltä ei peritä paikkamaksua, joka normaalisti on kaikilta myyjiltä 5 euroa (sis. kupin kahvia). Tuolloin ilmestyy myös Lohjan Saaristo -lehti. Kaikki kesätorit, ellei muuta kerrota, pidetään kello 10.00–13.00. Kesätoreja … Lue lisää

Herkkuja ja historiaa Hvitträskistä
Kirkkonummella sijaitsevasta Hvitträskistä löytyy museo, tilausravintola ja kesäkahvila. Komeine rakennuksineen ja upeine järvimaisemineen Hvitträsk on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde. Tilausravintolaa ja kesäkahvilaa pyörittää Food Camp Finland Oy. Ruoasta vastaa Vuoden Kokki 2019, keittiömestari Mikko Kaukonen. Tilausravintolan tarjottavat räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaan. –Meillä pidetään paljon esimerkiksi yritysten tilaisuuksia ja juhlia, kuten … Lue lisää

Avoimet kylät -päivä tuo tapahtumia kylille
Avoimet kylät -päivää vietetään lauantaina 8.6. Tuolloin sadat kylät ympäri Suomen kutsuvat tutustumaan toimintaansa – niin myös Uudellamaalla. Valtakunnallinen tapahtumapäivä muistuttaa kylien mahdollisuuksista asuinpaikkoina ja vierailukohteina: Suomessa on tuhansittain elinvoimaisia kyliä, jotka kutsuvat tutustumaan toimintaansa. Uudenmaan Kylät ry:n alueella tapahtumia on lauantaina 8.6. noin 30:ssä kylässä. Avoimet kylät -päivä tarjoaa … Lue lisää

Rompetorin juhlaa Virkkalassa
Virkkalassa Kalkkipetterin alue (Kievarintie) täyttyy rompetoripäivänä 8.6. myyjistä, wanhasta ajoneuvo- ja keräilytavarasta, museo- ja harrasteajoneuvoista sekä kiinnostuneesta yleisöstä, kun vuorossa on Autohistoriallisen Seuran 30. rompetori. Alueelle on helppo tulla kauempaakin, sillä sinne on opastus pääteiltä. Tämä 30-vuotisjuhlarompetori toimii nyt jo neljättä kertaa tässä osoitteessa. Kalkkipetterin kenttä on havaittu tarkoituksenmukaiseksi sekä … Lue lisää

Vilinää ja vilskettä Lohjan torille
Lohjan toria halutaan kehittää ja tuoda sitä elävämmäksi osaksi keskustaa. Torin elävöittämiseksi on tehty suunnitelmia niin tapahtumien kuin tavallisten toripäivienkin osalta. Torikahvila Kaffelan yrittäjä Riikka Ventelä kertoo, että Lohjan torille kuuluu tällä hetkellä hyvää. –Olen kahvilanpitäjänä löytänyt uudelleen innostuksen ja luottamuksen torin mahdollisuuksiin, hän iloitsee. Torikauppiaiden vuosittaisessa kokouksessa on pohdittu … Lue lisää

Mitä kuuluu Lohjan asuntomessusuunnitelmille?
Lohjan tulevalle asuntomessualueelle kohoaa monipuolisesti erilaisia asuinrakennuksia. Messujen yhden teeman mukaisesti tarjolla on myös mahdollisuus yhteisölliseen asumiseen. Hallinto-oikeudelle lähetetty valitus kuitenkin varjostaa suunnitelmia. Tällä hetkellä Lohjan tulevien asuntomessujen osalta työstetään mm. taideohjelmaa. Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi taidemaksun kokouksessaan 15.5. –Kun maksu on hyväksytty, lähdemme nyt viemään taideohjelmaa eteenpäin. Kaikki osapuolet ovat … Lue lisää

Aluidenjohtokunta myönsi avustuksia hankkeille
Lohjan kahdeksan aluetoimikunnan (atk) ja kaupunginvaltuuston edustajista koostuva alueidenjohtokunta (Aj) kokousti 29.5.2019 Monkolassa. Alueidenjohtokunta seuraa kaupunginhallituksen rytmitystä puheenjohtajiston toimikausissa, puheenjohtajaksi 1.6. alkavalle kaudelle valittiin Arja-Leena Puhakka Pusulan aluetoimikunnasta, varapuheenjohtajaksi Olli Kilpinen Karjalohjalta. Vuoden 2019 talousarviossaan kaupunginvaltuusto päätti 50 000€ määrärahasta alueidenjohtokunnan käyttöön. Lohjan säästötalkoissa määräraha supistui 25 000€:ksi. Aluetoimikunnat tarjoavat … Lue lisää

Reinikainen nousee lavalle Virkkalan vanhalla kalkkitehtaalla
Teatterin Tralan kesän ohjelmistosta löytyy Reinikainen. Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen käsikirjoittamasta klassikosta ei naurua puutu, kun vanhempi konstaapeli Artturi Sakari Reinikainen saa siirron Hämeenperältä Tampereelle. Esitysajat: Ensi-Ilta la 6.7 klo 16, ke 10.7 klo 19, to 11.7 klo 19, pe 12.7 klo 19, su 14.7 klo 16, ma 15.7 … Lue lisää

Papin perhe Vaahterateatterissa
Vaahterateatteri tuottaa kesällä 2019 Minna Canthin näytelmän Papin perhe. Tätä suurta yhteiskunnallista vaikuttajaa juhlitaan nyt Suomessa ja hänen syntymästään on kulunut 175 vuotta. Minna Canth (s. 1844) on ollut merkittävä suomalaisen kirjallisuuden ja teatterin uudistaja. Hän on vahvaäänisenä vaikuttajana ja vähäosaisten puolustajana myös ainut nainen, joka on Suomessa saanut oman … Lue lisää

Mitä hel%#ttiä sinä siinä seisot!
– Humoristinen musiikkinäytelmä naapurisovusta ”Nytpä tahdon olla mä, pienen mökin laittaja”, lauletaan vanhassa lastenlaulussa. Oma talo, oma piha, oma lupa – se on monen suomalaisen perheen unelma. Sanotaan myös, että omakotitalon rakennusprojekti voi olla tavallisen ihmisen elämässä yksi koettelevimmista elämänvaiheista. Entäpä, jos vielä sattuu niin, että tulevan kodin viereisellä tontilla … Lue lisää

Rovaniemen markkinoilla kesäteatterissa Karkkilassa
Karkkilan Työväen Näyttämöllä nähdään tänä kesänä Reino Helismaan kirjoittama, Toivo Kärjen säveltämä ja Mika Nikanderin ohjaama ja sovittama laulunäytelmä Rovaniemen markkinoilla. Näytelmää esitetään Fagerkullan pihanäyttämöllä 19 kertaa. Ensi-ilta on 2.7. ja viimeisen kerran se esitetään 3.8. Nikander on dramatisoinut näytelmän Helismaan SF:lle tekemän samannimisen elokuvakäsikirjoituksen pohjalta, Helismaan perikunnan luvalla. Tämä … Lue lisää

Maailman ympäri 80 päivässä Raaseporin Kesäteatterissa
Tänä vuonna Raaseporin Kesäteatterissa nähdään Maailman ympäri 80 päivässä (Jorden runt på 80 dagar), joka on vauhdikas ja humoristinen koko perheen seikkailu. Ranskalaisen Jules Vernesin klassikkokirjaan perustuva näytelmä tarjoaa musiikkia, tanssia, jännitystä ja huumoria. Lavalla nähdään noin 25 amatöörinäyttelijää ja viiden hengen orkesteri. Englantilaista herrasmiestä Phileas Fogg esittää Markus Haakana, … Lue lisää


