
Vaihda kesärenkaisiin oikeaan aikaan ja tarkista niiden kunto
Kesärenkaiden vaihto on lähitulevaisuudessa ajankohtaista, ensimmäistä kertaa uuden tieliikennelain aikana. Liikenneturva kehottaa autoilijoita harkitsemaan vaihdon ajankohtaa tarkkaan. Myös renkaiden kunto on syytä tarkistaa. Jos se on huono, kannattaa renkaat suosiolla vaihtaa uusiin. Alkanut kevät on ensimmäinen uuden tieliikennelain voimassaolon aikana. Uudessa laissa siirryttiin renkaiden osalta keli- ja tilannekohtaiseen harkintaan tiukkojen … Lue lisää

Ajankohtaista koronatilanteesta ja rokotuksista Lohjalla
Koronatilanne on Lohjalla edelleen huolestuttava, kuten koko Uudenmaan alueella. Helpommin leviävän muuntoviruksen osuus on Lohjallakin noin 80 %. Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 228 uutta koronavirustartuntaa. Maaliskuussa uusia koronatapauksia on tähän mennessä todettu 111. Koronanäytteitä on otettu maaliskuussa yhteensä 4 375 eli keskimäärin 208/päivä. Positiivisten näytteiden osuus on ollut … Lue lisää

Vaarallista jätettä kerätään Saukkolassa joka päivä
Rosk’n Roll on uusinut Saukkolan ST1-aseman pihassa sijaitsevan vaarallisen jätteen kontin. Uusi kontti on käytettävissä joka päivä klo 7.00–22.00 itsepalveluna nettiyhteydellä varustetun älypuhelimen avulla. Käytännössä asiakas ilmoittaa etukäteen osoitteessa web.rosknroll.fi, mitä vaarallisia jätteitä hän on tuomassa. Uuden vaarallisen jätteen kontin oveen on asennettu järjestelmä, jonka avulla sähköisesti tunnistautunut asiakas pystyy avaamaan kontin itse. … Lue lisää

Inkoolle myönnettiin merkittävä avustus ilmastotyöhön
Ympäristöministeriö on myöntänyt Inkoon kunnalle merkittävän tuen kunnan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Hiilineutraali Inkoo 2035 -hankkeelle myönnettiin 70 000 euroa, mikä vastaa 70 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Kunnan osuudeksi jää siis 30 000 euroa. Hanke, jota on suunniteltu yhteistyössä Novagon kanssa, auttaa Inkoon yrityksiä, kuten alkutuotannon toimijoita, tarkistamaan prosessejaan, jotta … Lue lisää

Siuntio ja ELY-keskus suunnittelevat turvallisuutta parantavia toimia kantatielle 51
Siuntion kunnan virkamiesten ja luottamushenkilöiden pitkään tekemä työ kantatie 51:n turvallisuuden eteen on tuottanut tulosta. Siuntion kunta ja Uudenmaan ELY-keskus ovat tilanneet esisuunnitelman toimista, joilla parannetaan Störsvikin risteyksen alueen liikenneturvallisuutta. Kunta ja ELY-keskus ovat myös tilanneet esisuunnitelman pyörätien rakentamisesta kantatie 51:n varteen Kaapelitien risteyksestä Siuntiontien risteykseen ja Siuntiontien varteen kantatieltä … Lue lisää

Veripalvelu edellyttää kaikilta suunenäsuojuksen käyttöä
Verenluovutuksen jatkuminen ja turvallisuus on tärkeää myös poikkeusaikana. Veripalvelu on muuttanut koronaepidemiaan liittyviä varotoimiaan. Maaliskuun alusta lähtien verenluovuttajien kaikkialla Suomessa edellytetään käyttävän verenluovutustiloissa Veripalvelun tarjoamaa kirurgista suunenäsuojusta riippumatta alueen epidemiatilanteesta. Myös Veripalvelun henkilökunta käyttää suunenäsuojusta. –Tiukentamalla maskivaatimusta haluamme varmistaa, että meille on turvallista tulla koronatilanteen kiristymisestä huolimatta, sanoo Veripalvelun verenluovutuksen … Lue lisää

THL on päättänyt AstraZenecan koronavirusrokotteen käytön tilapäisestä keskeytyksestä
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan Suomessa on ilmoitettu kaksi aivolaskimotukosta 4-10 päivää AstraZenecan koronarokotteen saamisen jälkeen. Molemmilla sairastuneilla henkilöillä on verisuonitukokseen liittyviä lääketieteellisiä riskitekijöitä ja potilaiden tutkimukset ovat yhä kesken. Varovaisuusperiaatteen mukaisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päättänyt keskeyttää AstraZenecan rokotteen antamisen Suomessa, kunnes tapauksista on lisää tietoa … Lue lisää

Koti kuntoon itse?
Viime vuoden keväästä lähtien arkemme muuttui. Se on muuttunut kenties lopullisesti, mutta ainakin väliaikaisesti se on tuonut meille enemmän aikaa olla kotona. Me kaikki myös tiedämme sen, että mitä enemmän viettää aikaa kotona, alkaa haluta muuttaa jotain niissä omissa koti oloissa. Asunnon tai oman kodin remontintarve voi olla todellinen, tai … Lue lisää

AstraZenecan koronarokotukset lopetettu tilapäisesti Lohjalla
THL on ilmoittanut, että AstraZenecan koronarokotteiden käyttö lopetetaan Suomessa vähintään viikoksi. Lohjan kaupunki aloittaa järjestelyt asiaan liittyen ja kontaktoi maanantaina heitä, joille on aika varattuna ensi viikolla (viikko 12) AstraZenecan rokotukseen. Nämä ajat joudutaan siirtämään. THL arvioi tilanteen ensi viikon aikana ja rokotukset AstraZenecan rokotteella jatkuvat aikaisintaan maanantaina 29.3. THL … Lue lisää

Paikka avoimena: TYÖHARJOITTELIJA – TRAINEE
Tarvitsetko työharjoittelupaikan?Oletko kiinnostunut mediasta, digistä jamarkkinoinnista? Yrityksemme tarjoaa 1-2 nuorelle työharjoittelujaksoa etsivälle mahdollisuuden oppia lisää digitaalisesta markkinoinnista, sisältötuotannosta ja sosiaalisen median hyötykäytöstä liikeyritysten toiminnassa. Haluatko kansainväliseen ympäristöön töihin? Toimimme kansainvälisessä verkostossa, joten suomen lisäksi olisi hienoa, jos vähintään englanti onnistuisi kohtuullisesti lukupuolelta eikä ruotsinkielikään sinua huonommaksi tee. Lisäksi jos sinulla … Lue lisää

Koronarokotukset laajenevat Lohjalla
Koronarokotukset laajenevat Lohjalla ensi viikosta alkaen: – 60 – 64 vuotiaat (syntymävuodet 1957 – 1961) toiseen lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluvat (AstraZenecan rokote). Tämän ryhmän ajanvaraus on avautunut.– 70-79-vuotiaat (syntymävuosi 1942 -1951) Ajanvaraus tämän ikäryhmän rokotuksiin käynnistyy aiemman ilmoitetusta poiketen nettiajanvarauksena 19.3.2021 klo 14.00 ja puhelimitse 22.3.2021. Aikoja on varattavissa useammalle viikolle ja … Lue lisää

Cafe Lauri avaa jälleen ovensa
Cafe Lauri vaihtoi noin vuosi sitten omistajia, kun Kaisla Henttinen ja Hanna Konttori ostivat sen Jukka Turuselta ja Timo Rannalta. Sitten tuli korona ja kahvila joutui vaikeuksiin. Cafe Laurin ovet suljettiin viime lokakuussa, ja siitä saakka Lohjalla on toivottu, että jatkavat löytyisivät, jotta suosittu kahvila saataisiin taas avattua. Nyt lohjalaisille … Lue lisää

Maanviljely ja ympäristön hyvinvointi sopusoinnussa
Vihdissä Herrakunnan kylällä, Vierelän tilalla kokeillaan monenlaisia viljelytapoja. Nykyaikaisessa maanviljelyssä huomioidaan mm. maan hiilensidontakyky ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, luonnon monimuotoisuuden edesauttaminen ja kerääjäkasvit, jotka hiilensidonnan lisäksi parantavat maan kasvukuntoa ja estävät ravinteita valumasta pelloilta vesistöjä rehevöittämään. Eliisa Malin ja hänen miehensäMika Malin viljelevät Vihdissä Malinin perheen sukutilaa. –Tämä on kotikyläni. Aloimme mieheni … Lue lisää

Elämää lohjalaisella maitotilalla
Juhani Grönlundista tuli maitotilallinen vuonna 2015, kun Pusulassa sijaitsevalla Nummenpään tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos. Grönlund oli tuolloin 21-vuotias, mutta takana oli jo monta vuotta tilan töitä. –Meillä oli maatalousyhtymä vanhempieni kanssa vuodesta 2012 lähtien, Grönlund kertoo. Nykyään hän vastaa tilan töistä yhdessä vaimonsa Katri Grönlundin kanssa. Kaksi kertaa vuorokaudessa hoidettava lypsy … Lue lisää

Sammattilaiskirjailijan neljäs dekkari sijoittuu Lohjalle
Sammattilaisen kirjailija Tiina Martikaisen neljäs jännitysromaani Pahan kintereillä julkaistiin viime kuussa (Myllylahti). Kirja jatkaa rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja hänen poliisikoirastaan Riinasta kertovaa dekkarisarjaa. Sen voi silti hyvin lukea, vaikka sarjan aiemmat teokset eivät olisi tuttuja. Rikosjuonen rinnalla kulkevat jälleen sympaattisen naispoliisin omat elämänkäänteet. –Jokainen teos on oma tarinansa. Suhde miesystävään … Lue lisää

Kaikenkarvaisia eläimiä Galleria Lutsissa
Nora Kitinmäen näyttelyssä ”Kaikenkarvaisia eläimiä ja tarinoita maalauksissa” esille pääsevät niin pienet kuin isotkin eläimet oman kylän ketuista kaukaisten maiden sarvikuonoihin ja norsuihin. –Osa maalauksista voi etäältä näyttää vain maisemamaalauksilta, mutta niistäkin löytyy joku tassuttelija, joka herättää kuvan eloon. Uskoisin, että näyttely voi olla mieluisa myös lapsille, joita eläimet kiinnostavat. … Lue lisää

Katse kesään: Kesäduunileirejä ja lasten ja nuorten kesäleirejä tarjolla
Hei, sinä lohjalainen nuori, jolla ei ole vielä aikaisempaa kesätyökokemusta! Voit hakea mukaan Kesäduunileireille vielä maaliskuun ajan. Kesäduunileirien ajankohta ja toteuttamistapa voivat muuttua vallitsevan tilanteen vuoksi. Ilmoitamme mahdollisista muutoksista ensisijaisesti nuorilohja.fi-sivuilla. Lohjan kaupungin nuorisotyö järjestää kesäisin lohjalaisille nuorille Kesäduunileirejä. Kesäduunileirit on tarkoitettu pääasiassa nuorille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta kesätöistä. … Lue lisää

OP Uusimaa tarjoaa kesätyötä 150 nuorelle
OP Uusimaan tuella 150 nuorta saa kesätyöpaikan paikallisissa yhdistyksissä tulevana kesänä. Kesätyö on suunnattu 15–17-vuotiaille. Yhdistyksissä tarjolla olevat kesätyöpaikat ovat nähtävillä OP Uusimaan verkkosivuilla. Nuoria kannustetaan hakemaan Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kesätyöpaikkoja suoraan yhdistyksiltä 18.4. mennessä. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta osuuspankit mahdollistavat yhteensä yli 1 700 nuoren kesätyön yleishyödyllisissä … Lue lisää

1,7 miljoonaa euroa rahoitusta maaseudun kehittämiseen
Ykkösakseli voi myöntää tänä ja ensi vuonna yhteensä 1,7 miljoonaa euroa rahoitusta maaseudun kehittämishankkeisiin ja yritystukiin. –Maa- ja metsätalousministeriön nyt päättämä rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta on merkittävä. Tänä vuonna voimme myöntää rahoitusta hankkeille arviolta noin 788 000 euroa ja ensi vuonna 962 000 euroa, kertoo Ykkösakselin toiminnanjohtaja Maarit Teuri. –Rahoitus … Lue lisää

Yhteishaku käynnistyy keskiviikkona 17.3.
– Laureassa tarjolla Lohjalla 90 opiskelupaikkaa joustavina monimuoto-opintoina Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on käynnissä 17.3.–31.3. Viime vuosina koko Suomen vetovoimaisimpien korkeakoulujen joukkoon nousseessa Laurea-ammattikorkeakoulussa on yhteishaussa tarjolla kaikkiaan 1 070 opiskelupaikkaa. Kevään yhteishaussa Laurea tarjoaa monipuolisia ja joustavia opiskelumahdollisuuksia eri puolilla Uuttamaata. Nyt yhteishaussa haettavana olevat koulutukset käynnistyvät syksyllä 2021. … Lue lisää

Ajankohtaista koronavirustilanteesta ja rokotuksista Lohjalla
Koronatilanne on heikentynyt Lohjalla useamman viikon peräkkäin, kuten myös muualla Uudenmaan alueella. Helpommin leviävän muuntoviruksen osuus on kasvanut myös merkittävästi. Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 189 uutta koronavirustartuntaa. Koronanäytteitä on otettu maaliskuussa yhteensä 3 010 eli keskimäärin 215/päivä. Positiivisten näytteiden osuus on ollut noin 2,4 %. Viime viikolla uusia … Lue lisää

Suomi elää metsästä
Otsikon sanonta ”Suomi elää metsästä” on syntynyt varmasti jo aikoja sitten. Lauseen merkitys korostuu siksi, ettei Suomessa ole varsinaisesti ollut koskaan raaka-ainevarastoja maaperässä.Meillä ei ole norjalaisten tapaan öljykenttiä eikä suuria kultaesiintymiä, joskin viime vuosina meiltä on maaperästä löytynyt malmeja ja kaivosteollisuutta on maassamme aloitettu jopa uudelleen. Suomessa on kuitenkin yli … Lue lisää

Koronarokotukset laajenevat Lohjalla
Koronarokotukset laajenevat Lohjalla ensi viikolla 65–69 vuotiaisiin (syntymävuodet 52–56) toiseen (2.) lääketieteelliseen riskiryhmään kuuluviin. Näiden ryhmien ajanvaraus on avautunut osoitteessa koronarokotusaika.fi. Toiseen riskiryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on vaikealle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila: jatkuvaa lääkitystä vaativa astma, vaikea sydänsairaus (mm. sydämen vajaatoiminta, ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti), hengitystä haittaava neurologinen sairaus … Lue lisää

Lohjalainen motocrossjuniori Hindersson vahvassa vedossa Italian sarjassa
Lohjan Seudun Moottorikerhon Kasimir Hindersson aloitti motocrossin kesäolojen ajoharjoittelukautensa helmikuussa Italiassa. 14-vuotias nuorukainen osallistui myös Italian talvisen mestaruussarjan osakilpailuihin Sardiniassa. Hindersson esitti vahvoja otteita vähäisestä ajoharjoittelusta huolimatta ottaen sarjan viidennen paikan haltuunsa kivikovassa 125-kuutioisten pyörien luokassa. Sunnuntaisessa Algheron-osakilpailussa Hindersson oli 125-luokan aika-ajossa kahdeksas ja kilpaerissä seitsemäs sekä viides. Viikkoa aiemmin … Lue lisää


