
Määräaikaistarkastus sulkee osittain E18-moottoritien
E18 (valtatie 1) Muurla–Lohja-tieosuuden tunneleiden määräaikaistarkastus tehdään toukokuun lopussa. Säännöllisten tarkastusten tarkoituksena on varmistaa maantietunneleiden turvallisuus. Moottoritie on osin suljettu 24.5.– 26.5.2021 välisenä aikana. Toukokuussa moottoritiellä toteutetaan myös muita liikenteen poikkeusjärjestelyjä. Tunneleiden määräaikaistarkastusten ajaksi E18 (vt 1) Muurla–Lohja-osuuden liikenne ohjataan kahdessa osassa maantien 110 kautta kulkevalle kiertoreitille 24.5.–26.5. välisenä aikana. … Lue lisää

Perheuintivuoroja vapaana
Perheuinnin vuoroja on vielä vapaana sunnuntaille 14.3. Perhevuoroilla voivat liikkua samassa taloudessa asuvat henkilöt tai vuorolle voi tulla halutessaan myös yksin. Sunnuntain uintivuorot ovat arki-iltoja kalliimpia, sillä viikonloppuisin uimahalli on avoinna ainoastaan perhevuorolaisia varten ja henkilöstökustannukset ovat korkeammat. Perheuintivuorot ovat sunnuntaina klo 10.00 ja 17.15 välisenä aikana ja vuoron voi … Lue lisää

Missä Lohjan uimahalli sijaitsee tulevaisuudessa?
Neidonkeidas kaipaa korjausta. Siitä ollaan yksimielisiä, mutta sen jälkeen auki onkin moni asia uimahallille optimaalisesta sijainnista lähtien. –Vanhasta hallista on tehty rakenneselvitys ja laskettu, mitä maksaa uuden uimahallin rakentaminen ja mitä vanhan peruskorjaus. Myös sitä on mietitty, voisiko uimahallin ympärillä olla yritysten tarjoamia palveluja, Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joona Räsänen kertoo. … Lue lisää

Puu-Anttilan kortteliin suunnitteilla kerrostalo
Lohjalla Puu-Anttilan kortteliin on esitetty täydennysrakentamista asuinkäyttöön. Kaavahankekortteli rajautuu Laurinkatuun, Suurlohjankatuun, Anttilankatuun ja Sibeliuksenkatuun. Kaava-alueella sijaitsee alun perin kouluksi vuosina 1916–1917 rakennettu Puu-Anttilan rakennus sekä 1800-luvun puolivälissä rakennettu kotiseututalo Anttilan renkitupa. Nykysuunnitelman mukaan kolmanneksi kortteliin kohoaisi kerrostalo. –Lähtökohtana on ollut löytää ratkaisu, jolla kortteliin saataisiin rakennettua keskustaan ja ympäristöön luontevasti … Lue lisää

Sampomäellä juhlistetaan Eeva Joenpellon juhlavuotta
Sammatin Sampomäellä nähdään ensi kesänä lohjalaisen Vaahterateatterin tuottama kantaesitys näytelmästä Tuomari Müller hieno mies. Anna Rimpinen on käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän lohjalaiskirjailija Eeva Joenpellon Finlandia-palkitun kirjan pohjalta. Joenpellon syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta ensi kesänä. –Eeva Joenpelto -seura pyysi meitä tekemään hänen kunniakseen näytelmän, kertoo Minna Pitkonen Vaahterateatterista. Vaahterateatteri on … Lue lisää

Inspiraation lähteillä kuvataidekoulun vuosinäyttelyssä
Lohjanseudun kuvataidekoulun vuosinäyttelyssä on pureuduttu lukuvuonna 2020–2021 inspiraation lähteille. Vuosinäyttelyn teemana onkin ytimekkäästi inspiraatio. Näyttely kertoo kuvataiteen traditiosta: taiteilija etsii innoitusta tai luomisvirettä – inspiraatiota – ja löytää sen joskus odottamattomastakin suunnasta. Kipinä, hetki, jolloin ovet aukenevat, ikkunat särkyvät ja katto lentää korkealle. Se on inspiraation hetki. Innostus valtaa mielen, … Lue lisää

Naisen teko -kunniamaininta kahdelle koronavuoden arjen helpottajalle
Lohjan Zonta-kerho jakoi Naisten päivänä perinteisen Naisen teko -kunniamaininnan. Vuosittain jaettavan tunnustuksen sai tänä poikkeusaikana kaksi aktiivista ja valovoimaista naista. Molemmat edustavat suurempaa joukkoa ihmisiä, jotka ovat poikkeusoloissa osoittaneet joustavuutta ja vahvaa työpanosta paremman arjessa selviytymisen eteen. Marju Ojanperä on HOPE Lohjan tiiminvetäjä, vapaaehtoinen oman työnsä ohella, kuten muutkin Hopen … Lue lisää

Liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomerkki lohjalaiselle Timo Janssonille
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt OKM:n ansiomitalin kullatuin ristein lohjalaiselle taekwondourheilijalle, voimamurskaaja Timo Janssonille. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää tunnustuspalkintoja suomalaisille urheilijoille tunnustuksena merkittävästä urheilu-urasta tai huomattavasta urheilusaavutuksesta. Opetus- ja Kulttuuriministeriön myöntämiä liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomerkkejä jaettiin tänä vuonna yksi myös taekwondon pariin. Se meni Lohjalla asuvalle, Espoo Taekwondo … Lue lisää

Evästorpassa mahdollisia altistumisia koronavirukselle
Virkkalassa Evästorpan Lounasravintolassa on tartuttavuusaikana ollut koronapositiiviseksi todettu henkilö. Lounasravintolassa perjantaina 5.3.2021 kello 12.00 – 13.00 välisenä aikana asioineet ovat voineet altistua koronavirustartunnalle. Lohjan tartuntatautiyksiköllä ei ole tietoa kyseisenä ajankohtana Evästorpassa asioineista. Näin ollen pyydämme tiloissa tuolloin vierailleita henkilöitä kiinnittämään erityistä huomiota koronavirusinfektion oireisiin, joita voivat olla esimerkiksi kuume, yskä, … Lue lisää

Ajankohtaista koronavirustilanteesta ja rokotuksista Lohjalla
Koronatilanne on Lohjalla heikentynyt useamman viikon peräkkäin, kuten myös muualla Uudenmaan alueella. Helpommin leviävän muuntoviruksen osuus on kasvanut myös merkittävästi. Tammikuun alusta lukien Lohjalla on todettu 158 uutta koronavirustartuntaa. Koronanäytteitä on otettu maaliskuussa yhteensä 1 547 eli keskimäärin 221/päivä. Positiivisten näytteiden osuus on ollut noin 2,9 %. Viime viikolla uusia … Lue lisää

Erikoisten aikojen ajat
Kaikki muuttui vuosi sitten koronan tullessa vaivaksemme. Optimistisemmat meistä kuvittelivat, että virus voitettaisiin nopeasti ja arkemme palaisi ennalleen, mutta näin ei ole käynyt. Olemme aloittaneet uuden vuoden uudella tavalla, eikä paluuta entiseen ole vieläkään näkyvissä. Arkemme muuttuu Arkemme lienee muuttunut pitkäksi aikaa erilaisten matkustusrajoitusten ja harrastusrajoitusten ja muiden rajoituksien kautta, … Lue lisää

Kynnepään lehto rauhoitettiin Lohjansaaressa
Luonnonperintösäätiö osti ja suojeli puolentoista hehtaarin laajuisen Kynnepään metsäkiinteistön Lohjan Askolan kylästä. Kynnepään lehto sijaitsee hemiboreaalisella vyöhykkeellä Lohjansaarella, jonka viljavilla mailla on jäljellä vielä runsaasti lehtokuvioita. Kuuluisa Paavolan tammi sijaitsee puolentoista kilometrin päässä etelän suuntaan ja Karkalin luonnonpuisto viiden kilometrin päässä salmen takana. Kynnepään metsän kävi ennen ostopäätöstä tarkastamassa säätiön … Lue lisää

Nummentaustan asukkaat ideoivat alueen tulevaisuutta asukaskyselyn avulla
Nummentaustan asukasyhdistys toteuttaa asukaskyselyn, jonka avulla kerätään asukkaiden näkemyksiä ja toiveita ja käydään keskustelua alueen tulevaisuudesta. Tulosten pohjalta päätetään, mitä asioita lähdetään lähivuosina yhdessä kehittämään. Nummentaustan alueella asuu noin 4 600 asukasta, ja alue käsittää kuusi eri aluetta Gruotilasta ja Pappilankorvesta Keskilohjan kautta Gunnarlan uuden alueen perukoille saakka (Gruotila, Gunnarla, … Lue lisää

Vihti perustaa raiderahaston vauhdittamaan Turun tunnin junaa
Vihdin kunnanhallitus päätti 1.3. järjestetyssä kokouksessaan esittää kunnanvaltuustolle alueen raideliikennettä kehittävän raiderahaston perustamista. Kunnanvaltuusto päättää asiasta 29.3.2021 ja on alustavasti hyväksynyt jo 15.2.2021 järjestetyssä kokouksessa raidehanketta edistävän rahaston tai vaihtoehtoisesti investointivarauksen tekemisen. Raiderahaston avulla kunta vauhdittaa Turun tunnin junan rakennushanketta ja edistää raidehankkeeseen liittyviä kehittämisinvestointeja. Raiderahastoa kartutetaan ainoastaan kunnan tilikauden … Lue lisää

Koronavuosi nosti Omakannan käytön uudelle tasolle
Jo yli 2,7 miljoonaa henkilöä käytti Omakantaa viime vuonna. Kasvua vuoteen 2019 verrattuna oli lähes 15 prosenttia. Kansalaiset uusivat reseptejä ahkerasti netissä ja katsoivat koronatestituloksensa Omakannasta. Viime vuosi ei tuonut poikkeusta Omakannan suosion kasvuun. Palvelussa oli kaikkiaan yli 29 miljoonaa käyntiä. Jo lähes kolmannes kaikista reseptien uusimispyynnöistä tehtiin Omakannassa. Lokakuussa … Lue lisää

Keskeytyivätkö korkeakouluopintosi?
– Laurean erillishaku tarjoaa mahdollisuuden suorittaa tutkinto loppuun joustavasti Laurea tarjoaa korkeakouluopintonsa keskeyttäneille mahdollisuuden suorittaa tutkintonsa loppuun uudessa erillishaussa, joka on käynnissä jatkuvasti. L160-erillishaku on avoinna kaikille, jotka ovat suorittaneet 160 opintopistettä suomalaisessa korkeakoulussa ja sen jälkeen keskeyttäneet opintonsa. Henkilökohtainen ohjaus tukee opintojen loppuun suorittamista. –Me Laureassa haluamme aktiivisesti edistää … Lue lisää

Rokotukset laajenevat Lohjalla
Viikolla 10 voivat myös tänä vuonna 20-69-vuotta täyttäneet/täyttävät (vuonna 1952-2001 syntyneet) henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus (Riskiryhmä 1) varata ajan koronarokotukseen. Katso rokotusjärjestys ja riskiryhmät THL:n sivuilta: Ryhmä 1: Riskiryhmien koronarokotusten järjestys – Infektiotaudit ja rokotukset – THL 80-vuotta täyttäneille/täyttäville (vuonna 1941 tai aikaisemmin syntyneille) mukaan … Lue lisää

Etätyöpiste kotona kuntoon – 10 kohdan muistilista
Oletko päässyt tai joutunut etätöihin omalle kotitoimistolle. Kaipaatko jo takaisin sinne omaan toimistoon, työpaikan kahvihuoneeseen tai jonottamaan moottoritielle. Monet etätöihin päätyneet ovat kuitenkin huomanneet, että samalla kun työt tulee tehtyä siinä kotitoimistolla, on jokaiseen arkipäivään tullut sellaiset kaksi tuntia lisää omaa vapaa-aikaan. Ja vaikka työnkuva on muuttunut etätyön myötä, on … Lue lisää

Poikkeusolojen ajan määräykset ja rajoitukset Lohjalla 8.3.–28.3.
Lohjan kaupungin alueen toiminta koronatilanteen aiheuttamassa poikkeusoloissa ajalla 8 – 28.3.2021. Koronatilanne on viime viikkoina Lohjalla heikentynyt vastaavasti kuin Uudenmaan alueella sekä lähes koko Suomessa. Johtuen koronatilanteen heikkenemisestä maan hallitus on todennut poikkeusolot. Tartuntatautilain antamien valtuuksien avulla yritetään pysäyttää koronatilanteen edelleen paheneminen, suojella riskiryhmiin kuuluvia ja turvata terveydenhuollon selviytyminen kasvavista … Lue lisää

Tupakanpoltto päättyy Suomessa
Otsikko saattaa olla hieman raflaava, mutta totta siinä mielessä, että Suomi on sitoutunut tavoitteisiin tupakanpolton loppumisesta Suomessa. Suomessa ja muualla maailmassa on tehtykin viimeiset parikymmentä vuotta hyvää työtä sekä mainonnan rajoittamisen, myynnin rajoittamisen, että terveydellisen koulutuksen kautta, mutta tupakanpoltto itsessään ei ole tullut rangaistavaksi teoksi missään. Yksi iso tekijä on … Lue lisää

Mahdollisia altistumisia koronavirukselle ABC Lohjan tiloissa
ABC Lohjan tiloissa (Hossanmäentie) on tartuttavuusaikana ollut koronapositiiviseksi todettu henkilö. Tiloissa sunnuntaina 28.2.2021 kello 15.30 – 16.30 välisenä aikana asioineet ovat voineet altistua koronavirustartunnalle. Lohjan tartuntatautiyksiköllä ei ole tietoa kyseisenä ajankohtana ABC Lohjalla asioineista. Näin ollen pyydämme tuolloin tiloissa vierailleita henkilöitä kiinnittämään erityistä huomiota koronavirusinfektion oireisiin, joita voivat olla esimerkiksi kuume, … Lue lisää

Uusi suomalainen kuvapankki ratkaisee yritysten ja julkisen sektorin kuvitushaasteet
Tänä päivänä yrityksillä ja julkisilla tahoilla on jatkuva tarve kuvittaa viestintäänsä. Kuvituskuvien hankkiminen kuvapankeista on kuitenkin kimuranttia: kilpailijat voivat hyödyntää samoja kuvia, eikä tunnelmakaan aina viittaa kotimaiseen alkuperään. Foto Bakery Oy:n yrittäjä, valokuvaaja Sanna Nuutinen kuunteli tarkoin asiakkaidensa haasteita ja sai ajatuksen uudenlaisesta palvelukonseptista. Ideasta jalostui Foto Bakers – uniikkien … Lue lisää

Inission Lohja Suomen markkinoille
Elektroniikan, mekaniikan ja sähkömekaniikan kokonaistoimittaja HY-Tech lanseerataan nyt Suomen markkinoille nimellä Inission Lohja. Inission Lohjan toimitusjohtaja Pekka Väyrynen kertoo brändin lanseerauksesta Suomessa ja sen tuomista liiketoimintamahdollisuuksista: ”Inissionin kokonaispalveluiden avulla Inission Lohja pystyy parantamaanpalvelu- ja tuotetarjontaansa nykyisille asiakkailleen sekä laajentamaan asiakaskuntaansa. Jatkossa Inission Lohja keskittyy entistä tiiviimmin huipputekniikkaan ja tarjoaa elektroniikka- … Lue lisää

Verkossa toimivat kierrätysryhmät suursuosiossa
Tavaroita on kierrätetty aina ja kirpputoreilla käyty ahkerasti jo vuosikymmeniä. Kauan sitten tavaroita ja vaatteita kierrätettiin enemmän pakosta etenkin vähemmän varakkaan kansanosan keskuudessa. Vielä parikymmentä vuotta sittenkin kirpputoritavaraa saatettiin katsoa hieman nenää nyrpistäen. Nykyään asia on kääntynyt tavallaan päälaelleen ja kierrätyksestä on tullut trendikästä. Kierrättää voi kuka tahansa, eikä siihen … Lue lisää


