
Pysy pystyssä − liukastumisen riskit nousevat iän myötä
Liukastuminen ei katso ikää. Tärkeää on ymmärtää, että omaan liukastumisriskiinsä voi vaikuttaa. Iän myötä kasvaa riski, että liukastumisen aiheuttamat vammat ovat vaikeampia ja vaativat erikoissairaanhoitoa. Erikoissairaanhoidon avohoidon tilastoissa korostuvat yli 50-vuotiaat naiset. Liikenne- ja viestintäministeriön julkaiseman tutkimuksen* mukaan Suomessa tapahtuu vuosittain noin 125 000 liukastumis- ja kaatumistapaturmaa. Hieman yli puolet … Lue lisää

Uudellamaalla tavanomaista suurempi talvitulva
Viikonlopun runsaat sateet ja samaan aikaan tapahtunut lumien sulaminen nosti vedenkorkeudet Uudellamaalla tulvalukemiin. Keskimääräiset vuosittain toistuvat tulvarajat ylittyivät lähes kaikilla jokivesien havaintomittareilla jo sunnuntain kuluessa. Tulvahuiput saavutetaan jokiuomissa ennusteiden perusteella arvioituna maanantaina illalla tai tiistain kuluessa. Suurimpien järvien pinnat jatkavat nousuaan vielä useamman vuorokauden. Loppuviikosta hieman viilenevä ja poutaantuva sää … Lue lisää

Hyvinvointi ja me itse
Viimeiset vuodet ovat olleet oman historiamme erikoisimmat. Korona on jyllännyt omaa reittiään ympäri maailman ja saanut aikaan yhteiskunnissa muutoksia, jotka eivät ole palautuneet, eivätkä välttämättä edes palaudu: etätyöt, digitalisaatio, muuttunut arki. Puhumattakaan sitten Euroopan tilanteessa, missä eskaloitunut Ukrainan konflikti näkyy taloudessa ja ihmisten kärsimyksessä tavalla, mitä emme ole oman elämämme … Lue lisää

Suuren lajisydämen Vesa Suomalainen palkittiin Urheilugaalassa
Lohjalla toimivan Mudo ry:n pääopettaja, Vesa Suomalainen, on palkittu Taustavoimat-kunniakirjalla vuoden 2023 Urheilugaalassa 12.1.2023 Helsingin Jäähallilla. TAUSTAVOIMA on lajin pitkäaikainen toimija, jonka panos on ollut poikkeuksellisen merkittävä lajissaan ja suurella lajisydämellään ollut mukana lajin pitkäaikaisessa kehittämisessä. Vesa Suomalainen on nuoruudessaan ollut kova junioriurheilija ja päälajissaan uinnissa menestynyt kilpailijanakin 80-luvulta. Oman … Lue lisää

Uusi lainapalvelu nimenomaan asuntolainoille tuli markkinoille
Koska viimeksi olet miettinyt asunnon ostamista, tai vaikkapa nykyisen asuntolainasi siirtämistä toiselle lainoittajalle – tai kilpailuttanut asuntolainan korot? Viime aikaiset muutokset Euroopan ja maailman korko- ja lainamarkkinoilla ovat saaneet monet asuntoa miettivät ja asunnon jo omistavat tarkastelemaan omia asuntolainojaan. Kilpailuta asuntolainasi 2023 Etua.fi asuntolainapalvelun avulla voit maksutta kilpailuttaa asuntolainasi vaivattomasti. … Lue lisää

Muuttuvat paikalliset yritykset – miten liiketoimintaympäristömme on muuttunut
Tämä artikkeli on julkaistu samanaikaisesti ER-tuen sivuilla, sillä ER-tuki ja Kari Oksanen, ovat myös kirjoittaneet tämän perustuen omiin havaintoihin muuttuvasta maailmasta ja sen muutoksista nimenomaan yrityselämään paikallisella tasolla. Kun omaa yritystoimintaa on takana markkinoinnin, myynnin ja viestinnän parissa jo 30 vuotta voinen sanoa, että kokemukseen ja tilastomatematiikkaan perustuen seuraavat havainnot … Lue lisää

SSO on sydämen asialla ja asentaa kaikkiin ruokakauppoihin sydäniskurit
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on päättänyt hankkia 120-juhlavuoden kunniaksi sydäniskurit kaikkiin alueensa ruokakauppoihin, joissa niitä ei vielä ole. Turvallisuusteko on osa #pieniähyviätekoja -sarjaa, missä SSO tekee missionsa mukaista työtä, eli parempaa paikkaa elää. Uuden sydäniskurit asennetaan kesään mennessä. Sydäniskurin eli defibrillaattorin avulla voidaan merkittävästi parantaa sydänpysähdyksestä selviämisen ja toipumisen mahdollisuuksia. Sydäniskurin … Lue lisää

Säästöjä energialaskuun niin omakotitaloissa kuin kerrostaloissa
– osaava kiinteistöpalvelu auttaa myös säästämään Energian hinnan noustessa ovat useimmat meistä alkaneet miettiä, missä energiaa voisi säästää. Pienikin säästö omassa taloudessa voi merkitä isoja säästöjä, kun kaikki meistä säästävät. Mitkä ovat helppoja säästökohteita kodeissamme? Energian säästö alkaa pienistä teoista Yksi helpoimmista keinoista säästää energiaa on laskea asuintilojen huonelämpötilaa yhdellä … Lue lisää

Sijoituskurssit Hiiden opistossa keväällä 2023
Suositut sijoituskurssit jatkuvat Hiiden opistossa keväällä 2023 sijoittamisen jatkokurssilla ja tämä neliosainen kurssi alkaa ke 25.1. Kurssi järjestetään yhteistyössä Lohjan Seudun Osakesijoittajat ry:n ja Hiiden opiston kanssa. Kurssilla käsitellään mm. seuraavat asiat: Kurssimaksu on 21€ ja siihen sisältyy runsaan 150 sivun kurssimateriaali pdf-muodossa. Sijoittamisen jatkokurssi keskiviikkoisin klo 18:00–19:30 ajalla 25.1-15.2 … Lue lisää

Vuosi 2023 aloitetaan säästöliekillä
Me suomalaiset olemme tottuneet elämään edullisen energian maassa. Olemme voineet aiemmin lukea esimerkiksi Saksan korkeista energiahinnoista naureskellen, mutta nyt koko Euroopassa eletään pientä energiakriisiä, joka on nostanut energianhinnat täällä Suomessa moninkertaisiksi verrattuna vielä viime vuoden alkuun – eikä ole varmuutta palaako hintataso aivan lähivuosina takaisin tuolle matalalle tasolle. Me vain … Lue lisää

Kevätkauden ensimmäinen kamarikonsertti
Lohjan kaupunginorkesterin kevätkauden 2023 kamarimusiikkisarjan ensimmäisessä konsertissa ”Nuottihyllyn aarteita” perjantaina 20.1.2023 klo 19 Laurentius-salissa kuullaan todellisia helmiä. Mukana on Lohjan kaupunginorkesterin muusikoita sekä helmenä orkesterin kuulijoille jo aiemmilta kausilta tuttu pianisti Emil Holmström, jonka vivahteikkaasta ja virtuoottisesta pianismistaan saamme taas nauttia. Konsertissa kuullaan Aulis Sallisen (s. 1935) Serenadi kahdelle puhallinkvartetille, … Lue lisää

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue aloitti – mitä sinun pitää muistaa tehdä
Kirjaudu Omakantaan ja kuittaa tiedoksianto Kanta-informaation vastaanottamisesta. Kuittaus vaaditaan potilastietojen siirryttyä uudelle toimijalle hyvinvointialueuudistuksen myötä. Kansalliseen Kanta-palveluun tallentuvat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten sinusta laatimat potilasasiakirjamerkinnät, tutkimustulokset ja reseptitiedot. Voit käydä myös itse tarkastelemassa tietojasi palvelun kautta. Vastaanottamalla Kanta-informoinnin ilmaiset vastaanottaneesi tiedot Kanta-palveluista, tietojen käsittelystä ja oikeuksistasi vaikuttaa tietojen … Lue lisää

KUMMILAPSIKONSERTIT – OMPPU NALLEN TALVIUNI
Huom! Kaikki vuonna 2021 syntyneet lohjalaislapset perheineen! KUMMILAPSIKONSERTIT – OMPPU NALLEN TALVIUNI 13.1.2023 klo 16 ja 17.30 Laurentius-sali Ilmoita tästä kumpaan konserttiin osallistutte: https://link.webropol.com/s/kummilapsikonsertitkevat2023 Lohjan kaupunginorkesterin ja Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston yhteistyössä toteuttamat kummilapsikonsertit jatkuvat! Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston muskariopettajat Pirita Mikkonen ja Jenny Backman-Pråhl johdattavat lapset musiikin maailmaan yhdessä Lohjan kaupunginorkesterin muusikoiden kanssa. … Lue lisää

Lohjalle suunnitteilla 700-vuotislahjaksi useita yrityshankkeita
Elämästä nauttivien ihmisten kaupunki Lohja täyttää tänä vuonna 700 vuotta. Ensimmäinen kirjallinen maininta Lohjasta paikkakuntana on vuodelta 1323, joten vuonna 2023 on syytä juhlaan. Vain viiden suomalaisen kunnan historia ylettyy yhtä pitkälle. Lohjan700 -juhlavuoden hyvät uutiset lähtivät liikkeelle jo joulukuussa, kun Suurseudun Osuuskauppa ja Wasa Group kertoivat suunnittelevansa Lohjan keskustaan … Lue lisää

Lohjan Virkkalaan 10 megawatin aurinkoenergiapuisto
Aiemmin Helsingin Energiana tunnettu yhtiö, nykyisin Helen, on rakentamassa Lohjalla aurinkoenergiapuistoa. Hanke tulee Lohjan kaupungille lupakäsittelyyn. Heleniltä ollaan jo käyty esittäytymässä lautakunnassa ja suunnitelmat ovat havainnekuvineen valmiina. Helenin uusi Lohjan aurinkopuisto voisi olla parhaimmillaan valmiina jo jouluksi 2023, tai sitten aivan vuoden 2024 alussa. Tämä on Helenille toinen tämän tyylinen … Lue lisää

Keväällä 2023 neulotaan kilpaa 700-vuotiaan Lohjan kunniaksi
700 silmukkaa -neulekilpailun raadissa istuu Lohjan muotiguru Jaakko Selin. Kisaan ovat tervetulleita kaikki, jotka rakastavat Lohjaa ja neulomista. Treenit alkavat tammikuussa. Nyt puikot heilumaan! Lohja täyttää tänä vuonna 700 vuotta. Sen kunniaksi kaupunki ja Hiiden Opisto järjestävät 700 silmukkaa -neulekilpailun. Kilpailuun ovat tervetulleita kaikki, jotka rakastavat Lohjaa ja neulomista. – … Lue lisää

Yritykset ja digimainonta 2023 netissä ja mobiilisti
Ykkös-Lohja ei ole Kettu Julkaisut Oy:n ainoa media. Tämän lisäksi Kettu Julkaisut Oy julkaisee kumppaninsa Omalogo Oy:n sekä ER-tuki Tmi:n kanssa sisältöjä paljon myös digitaalisilla alustoilla, sekä sosiaalisen median kanavissa, että erilaisissa blogeissa sekä nettisivuilla. Ykkös-Lohjaa on julkaistu jo yli 30 vuotta, mutta samalla tavalla ER-tuki on tuottanut markkinointia ja … Lue lisää

Osa yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksista poistui – näin muutos vaikuttaa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella
Kela maksoi vuonna 2021 korvauksia Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella yksityisten sairaanhoidon tutkimus- ja hoitokustannuksista yli 7 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 alussa suurin osa yksityisen tutkimuksen ja hoidon kustannuksen korvauksista poistui. Muutos vaikuttaa myös matkojen korvaamiseen. Suurimmasta osasta yksityisen sairaanhoidon tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä ei voi enää saada korvausta 1.1.2023 alkaen. Vuonna 2021 yksityisistä … Lue lisää

Jopa joka kuudes lähtee igluautolla liikenteeseen – varaa aikaa liikkeellelähtöön
Lumiharja on autoilijan paras ystävä talvella. Auto tulee puhdistaa lumesta ja jäästä kattoa myöden ennen liikenteeseen lähtöä. Liikenneturva muistuttaa, että pelkkä kurkistusluukku tuulilasissa ei riitä. Liikenneturvan kyselyn perusteella osa suomalaisista jättää auton puhdistamatta kunnolla. Joka kuudes suomalainen* myöntää, että kiireessä puhdistaa auton tuulilasiin vain kurkistusluukun ennen liikkeelle lähtöä. Vaikka ei … Lue lisää

Neljän miljardin euron investointi suunnitteilla Inkooseen
Norjalainen yhtiö Blastr Green Steel (Blastr) suunnittelee vihreää terästä tuottavan tehtaan sekä integroidun vedyn tuotantolaitoksen perustamista Inkooseen. Blastr on tehnyt aiesopimuksen Fortumin kanssa Inkoon Joddbölessä sijaitsevan teollisuusalueen hyödyntämisestä yksinoikeudella. Hankkeen investoinnin arvo on noin neljä miljardia euroa ja se työllistää käyttövaiheessa jopa 1 200 henkilöä. Tuotannon on suunniteltu alkavan vuoden … Lue lisää

Tarkista uuden verokorttisi tuloraja – ota sähkövähennyksen hyödyt käyttöön nyt
Jos työtilanne tai tulot ovat muuttuneet, vuoden 2023 verokortin tulorajaa pitää todennäköisesti päivittää. Lisäksi suuriin sähköenergiakuluihin voi nyt hakea sähkövähennystä tekemällä uuden verokortin. Kaikkien suomalaisten verokortit vuodelle 2023 löytyvät nyt OmaVerosta. Oma, uusi verokortti kannattaa katsoa huolellisesti läpi. Erityisesti kannattaa tarkistaa vuoden 2023 tuloraja, ja varmistaa, että verokorttiin merkityt vähennykset … Lue lisää

Kevään vaatevalikoimaan täydennystä Bubbleroomin tarjouksista
Oletko käynyt katsomassa, millainen Bubbleroomin verkkokauppa on? Siellä alkoi nyt kevätale Bubbleroomin, Happy Hollyn ja Chiara Forthin tuotteissa, peräti 60-70%, muuten Bubbleroom tarjoilee naisille vaihtoehtoja mekoista, topeista, takeista ja housuista – unohtamatta mahdollisia tulevia häävaatetarpeita. Nyt tarjolla uusi bonuskoodi! Saa lisäalennus Bubbleroomin uudella alekoodilla: NY23Q1 Koodilla uudet asiakkaat saavat jopa … Lue lisää

SSO:n kesätyöpaikat haettavana 26.2.2023 asti
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO työllistää kesällä 2023 noin 400 nuorta. Kaksi kolmannesta SSO:n kesäpesteistä on yli 18-vuotiaille ja tämän lisäksi tarjolla on noin sata S-Kesis -paikkaa 15–17-vuotiaille, joissa nuoret tutustuvat työelämään vähintään 2–4 viikon mittaisella jaksolla. Haku kesätöihin on käynnissä nyt. –SSO on yksi toimialueensa suurimmista työllistäjistä. Erityisen paljon työllistämme nuoria … Lue lisää

Kape Aihisen vinkeillä et epäonnistu uudenvuoden nakkien valmistamisessa
Iloa vuodenvaihteen juhlaan – nauravat nakit airfryerilla sähköä säästäen. Nakit kuuluvat suomalaiseen uudenvuoden herkkupöytään. Nakeiksi valitaan aitoja luonnonsuolinakkeja ja perinteisin valmistustapa on kuumentaa nakit kuumassa vedessä kattilassa. Vaikka valmistustapa on periaatteessa yksinkertainen, kannattaa muutamat perusniksit kerrata ennen h-hetkeä. Yksi tämän vuoden joululahjahiteistä oli kiertoilmakypsennin eli airfryer, joka kannattaa viimeistään nyt … Lue lisää


